Laatuleipuri on nyt Hyvät käytänteet

Kevään aikana on mietitty hyvien käytänteiden jakamista Oamkissa. Hyvä käytänne on toimintatapa, jota kannattaa kierrättää ja ottaa käyttöön organisaation sisällä laajemminkin. Se voi olla esimerkiksi miten sidosryhmät ovat mukana opetuksessa, miten hankkeet ja opetus yhdistetään tai miten opiskelijoita tuetaan julkaisun tekemiseen.

Heimoon on lisätty sivu Hyvä käytänne, johon on kuvattu, miten hyviä käytänteitä meillä jaetaan. Samalla sivulla voidaan antaa vinkkiä hyvistä käytänteistä sekä äänestää toisten ehdotuksia. Tavoitteena on, että henkilöstö voi tutustua itseä kiinnostaviin sisältöihin, vaikka oma aikataulu ei taipuisikaan johonkin tapahtumaan osallistumiseen.

Jatkossa hyviä käytänteitä voidaan jakaa esimerkiksi tallenteina ja videoina, erilaisissa tapahtumissa, kirjoituksin tai syksystä lähtien Heimossa pop up -tilaisuuksissa. Tämän vuoksi myös Laatuleipuri-blogi uudistui ja vaihtui Hyviksi käytänteiksi. Blogin kautta hyviä käytänteitä voidaan jakaa kirjoituksin, kuvin ja videoin myös opiskelijoille ja Oamkin ulkopuolelle.

Tänä keväänä on tehty ensimmäistä hyvien käytänteiden videota. Esillä on opettajan ja opiskelijan yhteiskirjoittaminen ja kirjoittamista tukeva julkaisutyöpajatoiminta. Videota ovat työstäneet kanssani Tuula Koski ja Tommi Karjalainen. Suuret kiitokset heille, että lähtivät tätä ensimmäistä videota rohkeasti tekemään. Tässä muutamia kuvia videon tekemisestä:

Pysyhän kuulolla, kohta video on valmis ja pääset katselemaan ja kuulemaan, miten yhteisjulkaisemisesta hyötyvät sekä opiskelija että opettaja. Eikä sen tekeminen ole edes vaikeaa.

Onko sinulla tiedossa jokin hyvä toimintatapa, josta muutkin voisivat hyötyä? Olisiko se mahdollista jakaa muille kirjoituksena, pop up -tilaisuudessa tai videona? Laita tietoa siitä minulle sähköpostitse tai Hyvien käytänteiden sivun kautta Heimossa. Vinkin antaneiden kesken arvotaan hienoja Laatu syntyy osaamisesta  -paitoja. Vinkkihaku on avoinna jatkuvasti.

Saatat pitää myös näistä...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *