Kaivosnaiset Pietarissa

BSUIN-hankkeen kaivosnaisten matka suuntautui tällä kertaa Pohjolan Venetsiaan eli Pietariin. Jännitystä oli ilmassa, sillä saimme matkaliput vasta lähtöpäivän aamuna ja viisumit ehtivät valmistua juuri ja juuri. Matka Allegrolla sujui jouhevasti, tosin havaitsimme jo junamatkalla pieniä eroja suomalaisten ja venäläisten palvelukulttuurissa. Venäjän tulli ja rajavartiolaitos olivat äärimmäisen kiinnostuneita palvelumuotoilun työkalupakistamme ja se sisällöstä.  Jännityksellä odotamme, saammeko heiltä toimeksiannon.

Pietariin saavuttaessa odotti uusi yllätys: etukäteen tilattu taksi odottikin asiakkaita jossakin muualla nimikyltin kanssa. Sitten rohkaistuimme tekemään tarjouksen eräälle lukuisista ympärillä pyörineistä palveluntarjoajista. Puolen tunnin ajomatkan jälkeen hotelli vihdoin löytyi.

Pietarin kiertoajelu oli huikea kokemus ja oli paljon nähtävää. Ehdimme piipahtaa kahvilla kuuluisassa Astor-hotellissa ja päivä huipentui Mariinsky-teatterin oopperanäytökseen, jonne saimme edulliset liput (10 euroa).

Etukäteen saatu työagenda vietiin läpi (mm. 4 kahvitaukoa) kokonaisuudessaan. Vierailun aluksi tutustuimme Khlopinin Radium Instituutin museoon, jonka helmi oli 1900-luvun alussa kehitetty Euroopan ensimmäinen syklotroni.  Museossa esiteltiin radioaktiivisuutta mittavia laitteita ja ne toimivat vieläkin. Saapa nähdä, säteilemmekö vielä Suomessa. Isäntien luennot olivat mielenkiintoisia ja valaistuimme, kuinka paljon merissä radioaktiivisia aineita ja mistä ne ovat peräisin.

Meidän tehtävänä oli laatia maanalaisen laboratorion nykyinen liiketoimintamalli, mikä osoittautui haastavaksi, koska laboratoriolla on vain yksi asiakas, joka on meillekin tuttu Hankikivestä. Varsinainen maanalainen laboratorio sijaitsee 60 metrin syvyydessä Nevski Prospektin ja Gostinyi Dvorin –metroasemilla. Kypäriä ei tarvittu tällä kertaa. Totesimme, että nykyaikainen palveluajattelu ja liiketoiminnallinen ajattelu ovat hieman vieraita.

Kokemuksemme perusteella palvelumuotoilulla on täällä rajattomat mahdollisuudet. Muun muassa Hotellin aamiaishuoneeseen opastettiin menemään ulkokautta sinisestä ovesta. Ovi oli todellakin sininen, mutta vain sisäpuolelta. Vieraanvaraisuus teki vaikutuksen. Toisen kaivosnaisen lukioaikaisesta venäjäntaidosta oli apua.

Kaivosnaisten maanalainen vaellus jatkuu kesäkuussa Ruotsiin, jossa perehdymme ydinjätteen loppusijoitukseen. BSUIN-hanke tarjoaa jatkossakin opiskelijoille kansainvälisiä palvelumuotoiluun liittyviä opinnäytetyöaiheita.

Lisätietoa hankkeesta: www.bsuin.eu

Kaivosmatkaajat: Helena Ahola & Päivi Aro

Saatat pitää myös näistä...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *