Vieläkö agrologi voi työllistyä pankissa?

Opiskeluni alkavat kääntyä loppusuoralle, ja olen viimeisiä raportteja vaille valmis agrologi. Palataan hetkeksi alkutalveen 2017. Suoritin toisen maaseutuharjoitteluni Kalajoen Osuuspankissa. Harjoittelu kesti tammikuun alusta huhtikuun puoleen väliin. Työnkuvaani kuului asiakirjojen järjestelyä, asiakastietojen päivitystä ja erilaisten aineistojen keräämistä analyysejä varten. Työn kuva oli sopivan vaihteleva. Itsenäisesti suoritettavien rutiininomaisten työtehtävien lisäksi sain erilaisia toimeksiantoja koko harjoittelun ajan.

Harjoittelujakso oli mielenkiintoinen ja mukavaa vaihtelua aikaisempaan maatilaharjoitteluun. Harjoittelu sisälsi vastuuta ja mielenkiintoisia tehtäviä. Lisäksi pääsin harjoittelun kautta oppimaan uusia asioita ja tutustumaan rahoitusmaailmaan.

Otsikon kysymykseen ei varmasti ole yhtä vastausta. Pankkialalla työskentelee edelleen agrologeja ja uusiakin on työllistynyt. Pankkialan henkilöstöntarve on kuitenkin vähentynyt ja digitalisaatio vähentää tarvetta entisestään. Maatalousrahoituksen puolella tulee varmasti tarvetta osaaville ja asiantunteville työntekijöille, joilla on vahva käsitys maataloudesta. Lisäksi tarvitaan hyvä peruspohja liiketalouden osaamisesta. Toivottavasti koulun opetussuunnitelmat mahdollistavat vahvan talousopetuksen, jotta agrologien on mahdollista työllistyä muuallakin kuin kotieläintalouden tai kasvituotannon parissa.

Ari Pahkala, 5. vuoden agrologiopiskelija

 

Saatat pitää myös näistä...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *