Lewa

Kirjoittanut Perttu Hyvönen ja Hiski Vorimo

Excursion neljäntenä päivänä suuntasimme Lewan pumpputehtaalle Stuttgartiin. Heillä on toimipisteitä ja asiakkaita ympäri maailmaa. Lewan pumput ovat kalliimpia kuin keskimäärin markkinoilla olevat, mutta he panostavat laatuun ja toimintavarmuuteen. Tuotanto räätälöidään asiakaslähtöiseksi ja tämän myötä jokainen valmistettu laite on ainutlaatuinen.

Saapuessamme kohteeseen henkilökunta otti meidät ystävällisesti vastaan ja saattoi meidät koulutustilaan. Siellä vierailu aloitettiin aamiaisella, jonka yhteydessä meille kerrottiin päivän kulusta sekä tehtaan turvallisuusmääräyksistä. Tämän jälkeen oli vuorossa tiukka esitelmä erilaisista pumpuista, niiden toimintaperiaatteista ja yrityksen toiminnasta. Heidän erikoisalaansa ovat annostus- ja prosessikalvopumput sekä erilaiset annostusjärjestelmät. Lewan pumppuja käytetään muun muassa petrokemian ja prosessiteollisuuden toiminnoissa, jossa vaaditaan äärimmäistä annostustarkkuuta, luotettavuutta ja pitkää kestoikää.

Yritysesittelyn jälkeen ryhmämme jaettiin kahteen osaan tehdaskierrosta varten. Haettuamme tarvittavat suojavarusteet lähtivät kaksi ryhmää ohjatulle kierrokselle tehtaan eri osista.

Ensimmäisenä oli vuorossa koneistamo, jossa oli kymmeniä suurikokoisia sorveja ja jyrsimiä. Tilojen yhteydessä oli mittahuone, jossa varmistettiin, että valmistettujen kappaleiden mitat pysyivät standardissa. Lewa käyttää tähän tarkkoja 3D-mittalaitteita.

Koneistamon jälkeen suuntasimme osa-kokoonpanotiloihin, jossa pumppujen osakokoonpanoja kasataan. Tilat olivat äärimmäisen siistit, johtuen korkeista puhtausvaatimuksista. Työntekijöiden työskentely oli äärimmäisen tarkkaa ja harkittua.

Saavuimme seuraavaksi halliin, jossa keskikokoiset pumput kasataan. Tilassa oli arviolta parikymmentä työntekijää kasaamassa ja koeajamassa erilaisia pumppuja. Tilat olivat lean-filosofian mukaisia ja väriä niihin toi isot muovikukat.

Pääsimme myös näkemään, kun isoimpia Lewan pumppuyksikköjä kokoonpannaan ja testataan. Tähän tarkoitettu halli oli erittäin suuri, sillä rakennettavat tuotteet olivat massiivisia. Kyseissä paikassa myös huollettiin ja korjattiin vanhoja Lewan pumppuja.

Lopuksi pääsimme tutustumaan erilaisten pumppujen toimintaan ja ominaisuuksiin huoneessa, johon oli koottu toimivia pumppuyksiköitä. Pumppujen eri osia oli korvattu kirkkaan muovisilla osilla, jolloin oli helppo nähdä nesteen virtaus ja pumpun toimintaperiaate käytännössä.

Lewan vierailun päätteeksi söimme lounaan tehtaan ruokalassa ja pidimme lyhyen loppukoonnin vierailusta.

oamk_kone

Tunteella ja taidolla, Oamk Konetekniikka. Jo vuodesta 1894. Olemme Suomen kuudenneksi suurimman ja hakijamäärältään neljänneksi suosituimman ammattikorkeakoulun Konetekniikan tutkinto-ohjelma. Yhteisenä tavoitteena meillä on ylläpitää vetovoimaista, haluttua ja nykyaikaista koulutusohjelmaa, sekä luoda opiskelijoillemme insinöörin identiteetti ja sen avulla luoda opiskelijasta rautainen ja työllistyvä insinööri! Oletko sinä seuraava Konetekniikan insinööri? Pallo on sinulla!

Saatat pitää myös näistä...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *