Tämä on sitä, mitä haluan tehdä – harjoittelu omalla tilalla

Elämä kuljettaa ja joskus muutoksia tapahtuu vauhdilla jo kesken opintojen. Kun vuosi 2017 vaihtui vuoteen 2018, heräsimme mieheni kanssa aamulla klo 6 navetalle. 1. tammikuuta 2018 meitä odotti vuonna 2000 rakennetussa pihattonavetassa 120 päätä, joista 59 lypsävää lehmää ja loput nuorta karjaa ja sonneja. Olimme siis vuokranneet maidontuotantoa varten tuotantorakennuksen ja ostaneet siellä olevat eläimet.
Edellisen kesän ja syksyn olin tilalla tekemässä lomituksia ja perehtymässä tilan toimintatapoihin. Vaikka kuinka hyvin asioihin perehtyi, ei voinut kuvitellakaan, mitä kaikkea uusi vuosi toi tullessaan.
Näin kahdeksan kuukauden maatalousyrittäjyyden jälkeen sitä vain yrittää hahmottaa, mitä kaikkea onkaan tässä ajassa oppinut ja mitä kaikkea on vielä oppimatta. Eläinten tarkkailu ja havaintojen ymmärtäminen ja että ylipäätään ymmärtää havaita jotakin – siinä se on tiivistettynä. Jokainen eläin on oma persoonansa. Kun oppii eläinten tavat, oppii hyvin äkkiä, mikä on millekin yksilölle normaalia. Olen kyllä oppinut kantapään kautta pötsin ongelmat ja jalkavaivat. Jotenkin sitä osaa ihan uusilla silmillä tuijottaa sitä lehmän sorkkaväliä tai eläimen märehtimistä.

Jokainen eläin on oma persoonansa.

Eikä parane unohtaa kiimantarkkailua. Kyllä voi sekin olla kantapään kautta opittavaa. Ei mene aina lehmän kiima oppikirjan mukaan. Seminologien kanssa keskustellessa tulee opittua vielä lisää. Yhden lehmän ensimmäinen siemennys venyi kesällä 100 päivää poikimisesta, kun ei ollut mitään kiiman merkkejä ja peltokiireet painoivat päälle, niin se jotenkin aivan unohtui. Kalenterin avulla piti laskea ja sen avulla otin sitten progesteroninäytteen ja testi näytti lehmän olevan seisovassa kiimassa. Soiteltiin seminologi paikalle ja tarkistettiin. LesKuula-lehmä oli kuiva kuin sahara, mutta rektaalitutkimuksessa selvisi, että vallan hyvä kiima onkin. No nytpä tämänkin jatkossa tietää, ettei rouva itsestään pahemmin meteliä pidä.
Antoisaa on kyllä ollut. Olen saanut kehittää toimintatapoja minulle tärkeään suuntaan. Ruokinnan onnistuminen on palkitsevaa. Se näkyy hyvinkin pian eläinten ruuansulatuksessa ja maitotuotoksessa. Navettatyöt ovat tuttuja ja toistuvia töitä. Niissäkin kuitenkin oppii aina uutta. Eläinten kanssa myös aina sattuu ja tapahtuu. Erikoiset tilanteet jäävät vahvasti mieleen ja niistä oppii paljon. Jos jokin asia ei ole ennen edes käynyt mielessä, niin sen kohdalle osuessa on varmasti peukalo keskellä kämmentä. Onneksi aina löytyy joku, jolta kysyä neuvoa, olipa se sitten eläinlääkäri tai toinen maitotilallinen.
Eläinten jalostus on ollut yksi odottamistani asioista. Ihan mahtavaa viettää koko päivä jalostussuunnittelijan kanssa navetassa ja pohtia, mihin päin hommaa lähdetään viemään. Tehdään rakennearvosteluita ja vertaillaan, miten porukka on kehittynyt.

Ruokinnan onnistuminen on palkitsevaa.

Vaikka maatalouden kannattavuudesta on kohistu jo pitkään, silti itse jaksan uskoa parempaan. Ei tähän muuten lähtisi. Laskimen tulee pysyä kädessä ja järjen päässä. Tilan kehittämissuunnitelmat pyörivät päässä ja pöydällä laskimen kanssa melko vinhaa kyytiä. On mietittävä tarkkaan, mihin suuntaan hommaa vie, mistä on luovuttava, että toinen asia saa jalansijaa tässä yrityksessä. Meille tärkeintä on eläinten hyvinvointi ja sen kautta maitotuotoksen nousu. Mutta on myös pidettävä huolta omasta jaksamisesta ja terveydestä. Jos jonkun asian voi tehdä nopeammin ja helpommin ja päästä silti samaan tai parempaan lopputulokseen, niin silloin ollaan oikeilla jäljillä. Aina löytyy kehitettävää ja se tässä onkin antoisaa, kun valmista ei ole kuin hetken.

Reija Madetoja, agrologiopiskelija

Saatat pitää myös näistä...

Vastaa