Podcastit viestinnän välineenä – asiantuntijanäkemyksiä matalalla kynnyksellä

Kirjoittaja
Maija Viitasaari

Harjoittelija
Tampereen ammattikorkeakoulu
Ammatillinen opettajankoulutus

Erilaiset mediaviestinnän muodot jatkavat suosionsa kasvattamista. Eräänä tällaisena viestinnän muotona podcastit ovat kasvattaneet tunnettuuttaan ja niiden hyödyntäminen on levinnyt myös hankemaailmaan ja opetuskäyttöön opetusmateriaalina. Niin ikään KOPE-hankekin on omaksunut podcastien mahdollisuuden viestinnän välineenä ja täten hankkeessa onkin äänitetty korkeakoulupedagogiikan aihepiiriin liittyviä podcast-jaksoja.

Podcastit ovat äänitiedostoja – siis äänitettyä puhetta, esimerkiksi luennon, haastattelun, keskustelun tai vaikka yksinpuhelun muodossa. Podcastien käytettävyys mediamuotona perustuu niiden luonteeseen olla ajasta ja paikasta riippumattomia. Nykyaikaisessa hektisessä arjessa esimerkiksi videotallenteiden katsominen vaatii sille erikseen varatun ajan. Ei ole itsestään selvää löytää kesken työpäivän vapaata hetkeä katsoa esimerkiksi videoitua luentoa tai webinaaria – jotka toki myöskin omalla tavallaan ovat tuoneet joustavuutta esimerkiksi opintoihin. Podcasteja voi kuunnella esimerkiksi lenkillä, työmatkalla tai vaikkapa muiden töiden lomassa – siis käytännössä missä vain, milloin vain ja miten vain. Podcastin kuunteluun tarvitaan lähtökohtaisesti ainoastaan internetyhteys sekä internetselain.

Eräänä materiaalin tuottamisen välineenä esimerkiksi videoiden ja blogikirjoitusten lisäksi KOPE-hankkeessa käytetään podcasteja. Podcasteja hankkeessa tuottavat Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK) sekä Haaga-Helia. TAMKin tavoitteena on julkaista kevään aikana ainakin kaksi podcast-jaksoa osana KOPE-hanketta. Jaksoja on tulossa medialukutaidon ja saavutettavan korkeakoulupedagogiikan teemoista. Medialukutaitoon liittyvässä jaksossa Mark Curcher, lehtori TAMKista, on haastateltavana ja vastaa muun muassa siihen, miten opiskelijoiden medialukutaitoa voitaisiin kehittää. Medialukutaidosta kertova jakso tulee saataville englanniksi. Toisessa jaksossa korkeakoulujen saavutettavuuteen liittyen lehtori Päivi Pynnönen Hämeen ammattikorkeakoulusta sekä yliopistonlehtori Minna Mäkihonko Tampereen yliopistosta keskustelevat saavutettavuudesta korkeakouluissa sekä pohtivat, miten saavutettavina korkeakoulut näyttäytyvät ja miten saavutettavuutta korkeakouluissa voitaisiin kehittää. Podcastien julkaisua on tarkoitus jatkaa ensi syksynä. Tuolloin käsiteltäviä aiheita ovat ainakin saavutettavuus ja mobiilipedagogiikka sekä opiskelijakokemus. KOPE-podcastissa käsitellään asioita asiantuntemuksen kautta, mutta matalalla kynnyksellä, joten podcastit ovat erinomaisia myös esimerkiksi opetus- ja opiskelumateriaaliksi.

KOPE-hankkeessa pyritään podcastien avulla lisäämään tietoisuutta ja herättämään keskustelua matalalla kynnyksellä niin opiskelijoiden, opettajien kuin kaikkien muidenkin aihepiiristä kiinnostuneiden parissa. Hyppää mukaan ja kuvittele itsesi osaksi asiantuntijakeskustelua podcastien parissa!

Saatat pitää myös näistä...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *