Kirjoittaja
Joonas Mikkilä (@JoonasMikkila)
Digi- ja koulutusasioiden päällikkö
Suomen Yrittäjät

Suomi on rakentanut yhden maailman parhaista koulutusjärjestelmistä. Systeemi – ja sen mukana korkeakoulut – on kuitenkin suunniteltu savupiippuyhteiskunnan lähtökohdista ja on siksi liian hidasliikkeinen vastaamaan digitalisoituvan yhteiskunnan entistä nopeammin ja yllättävämmin muuttuviin osaamisvaateisiin.

Nykyjärjestelmän keskeisin puute on, että se tarjoaa liian vähän mahdollisuuksia, ohjausta ja kannustimia työuran aikana tapahtuvaan osaamisen jatkuvaan ylläpitämiseen. Pedagogiset mallit työn ja opiskelun yhdistämiseen ovat edelleen liian köykäisiä etenkin korkeakouluissa, vaikka viimeisinä vuosina pientä edistystä onkin tapahtunut.

Tähän on tultava muutos. Syykin on selvä.

Opetushallituksen koordinoiman Osaamisen ennakointifoorumin arvion mukaan vuoteen 2035 mennessä syn¬tyvistä uusista työpaikoista 80 prosenttia edellyttää korkeakoulutasoista osaamista. Korkeakoulutettujen osuuden on kasvettava nuorissa ikäluokissa, mutta se ei yksin tähän tarpeeseen pysty vastaamaan. Myös jo työelämässä olevien taitotason on noustava.

Osaamisen päivittämisen haaste on mittava. Sen selättäminen vaatii ketterämpiä ja työelämäläheisempiä korkeakouluja. Digitalisaatio tarjoaa onneksi työn ja oppimisen uuden liiton solmimiseen entistä kehittyneempiä ratkaisuja myös yliopistoille ja ammattikorkeakouluille.

Oppiminen ja sitä edesauttava koulutus siirtyvät bitti bitiltä yhä rikkaamman ja riittoisamman tiedon aikaan. Digitaaliset välineet, sisällöt ja ympäristöt keräävät entistä yksityiskohtaisempaa ja kattavampaa tietoa oppimisesta – myös työssä tapahtuvasta. Lisäksi sen lopputulosta eli osaamista voidaan kartoittaa entistä monipuolisemmin. Tämä petraa niin työn ja tekijän kuin koulutuksen ja koulutettavan kohtaantoa.

Kehityksestä hyötyvät ennen kaikkea yksilöt ja työyhteisöt. Dataa analysoimalla korkeakoulut ymmärtävät, millaiset oppimisen muodot ja tahti kenellekin sopivat. Näin ne voivat muotoilla kullekin juuri hänelle soveltuvan oppimispolun, oli kyse sitten nuoresta tutkinto-opiskelijasta tai kokeneemmasta työn sankarista. Tekoälyavusteiset koulutus- ja ohjauspalvelut ovat tässä keskeisessä asemassa.

Jotta uuden teknologian käyttöönotto tapahtuu vastuullisesti ja vaikuttavasti myös oppimisen saralla, on kasvatustieteelliseen ja muun tutkimuksen kuljettava valppaasti sen rinnalla ja sitä kriittisesti tarkastellen. On selvää, että ison datan aikakausi tarjoaa myös oppimisen tutkimukseen aivan uusia näkökulmia ja aineistoja. Uusi teknologia on pedagogista ymmärrystä vankistava runsaudensarvi.

Korkeakoulutusta on nämä uuden aikakauden mahdollisuudet tunnistaen kehitettävä määrätietoisesti perinteisestä massatuotteesta pitkälle personoiduksi palveluksi. Tämä edellyttää, että yhteistyö korkeakoulujen ja oppimisteknologiaa tuottavien yritysten välillä tiivistyy. Myös yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen on entisestään vahvistettava yhteispeliään korkeakoulupedagogikaan kehittämisessä. Niiden on yhdessä opittava auttamaan yrityksiä ja muita työyhteisöjä kartoittamaan osaamistarpeita sekä valjastamaan uudet välineet ja alustat työssä tapahtuvan oppimisen edistämiseen.

Tavoitteeksi on asettava, että suomalaiset korkeakoulut ovat alkavan vuosikymmenen lopulla maailman kärkeä työelämäpedagogiikassa ja sitä tukevien palvelujen ja prosessien digitalisaatiossa.

Lue lisää:
• Digitalisaatio ja digipolitiikka 2025: Lähdekoodi uudelle ja uudistuvalla yrittäjyydelle (Suomen Yrittäjät 2019)
• Osaamisen ekosysteemi 2025: Kohti jatkuvan oppimisen järjestelmää (Suomen Yrittäjät 2018)
• Yrittäjämyönteinen korkeakoulutus 2025 (Suomen Yrittäjät 2017)

Kirjoitus on osa asiantuntijoiden blogikirjoitusketjua. Joonas Mikkilä on haastanut tämän blogiketjun seuraavaksi kirjoittajaksi TAMKin Proakatemian päävalmentaja Veijo Hämäläisen.

Ketjun edelliset kirjoitukset:

1. Karjalainen, A. (2018). Korkeakoulupedagogisia mietteitä oppimisesta.
2. Lindblom, S. (2018). Oppimisen laadun edistäminen edellyttää tutkivaa otetta.
3. Suomala, P. (2019). Opetus ja oppiminen.
4. Hentilä, H-L. (2019). Oppimisen ja opetuksen edellytyksiä parantamassa.
5. Pyykkö, R. (2019). Uutta otetta oppimiseen. 
6. Tuuliainen, M. (2019). Edellytykset yhdessä oppimiseen ratkaisevat.