Puu tuottaa satoa Kontinkankaalla

Teksti: Kati Karvonen

Kontinkaan kirjastossa on kerätty satoa viime keväästä lähtien. Kirjaston asiakkaat ovat nimittäin innostuneet jättämään palautetta – kehuja ja kehitysehdotuksia – kirjastotilaan istutettuun puuhun. Ja millaista satoa olemmekaan noukkineet!

Syyskuun alkuun mennessä olemme poimineet puusta lähes 20 viestiä. Henkilökuntaa on luonnehdittu iloisiksi, ystävällisiksi, rauhallisiksi ja asiakaspalveluhenkisiksi. Itse kirjastotila koetaan pääosin viihtyisänä ja toimivana. Eräässä palautteessa kehaistaan: ”Vihreät nojatuolit BEST :)” – ja muutamassa palautteessa toivottiin nojatuoleja ja penkkejä olevan nykyistä enemmän. Eräs asiakas puolestaan antoi vinkin irtonaisista sohvatyynyistä, jotta pitkään istuminen olisi entistä mukavampaa ja ergonomisempaa. Myös seisomiseen soveltuvia työpisteitä on toivottu. Kirjastoon siis selvästikin halutaan tulla viettämään aikaa, mikä ilahduttaa meitä. Selvitämme parhaillaan, mitä kalusteisiin liittyviä toiveita voimme kirjastossa toteuttaa.

Koska kirjasto liputtaa kestävän kehityksen puolesta, olemme tarjonneet asiakkaille lainaan kangaskasseja. Näistä onkin tullut positiivista palautetta myös palautepuuhun. Kangaskassit ovat olleet siinä määrin suosittuja, että otamme mielellämme vastaan kassilahjoituksia. Säästetään yhdessä luontoa ja rahaa!

Palautteissa nousi esiin ryhmätyötilojen varaamisen haastavuus, etenkin mobiililaitteella. Kävimme läpi varausohjeet ja päivitimme ne selkeämmiksi. Kirjojen laina-aikaa kirjasto ei kuitenkaan pidennä, vaikka sitä yhdessä palautteessa toivottiinkin. Esimerkiksi kurssikirjojen 2 viikon laina-aika takaa sen, että kirjat ovat kaikkien saatavilla mahdollisimman lyhyellä odotusajalla. Onneksi lainojen uusiminen onnistuu helposti esimerkiksi Leevissä, joten kirjaa voi mahdollisesti pitää itsellään tarvittaessa pidempäänkin.

Eräässä palautteessa myös peräänkuulutettiin hiljaisuutta kirjastoon. Kirjastossa on ihan sallittua puhua kaverin kanssa, maltillisella äänenvoimakkuudella – täydellistä hiljaisuutta ei siis kirjastossa vaadita, eikä se olisi tarkoituksenmukaistakaan. Kontinkankaan kirjastossa on tosin varattavissa ryhmätyöskentelytiloja, joihin voi mennä rauhassa työskentelemään porukalla, ilman kuiskailua. Hiljaisuutta kaipaaville on myös oma tilansa: hiljainen lukutila, jossa äänet eivät häiritse. Jokaiselle siis jotakin.

Kiitos kaikille palautteista – arvostamme niistä jokaista! Keräämme kaikki palautteet sähköiseen taulukkoon, käsittelemme ne viikoittain sekä mietimme toimenpiteet, jotta kirjastomme palvelisi teitä asiakkaita parhaalla mahdollisella tavalla. Jättäkäähän siis jatkossakin terveisenne Kontinkankaan kirjaston palautepuuhun!

Saatat pitää myös näistä...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *