Harjoitteluvaihto Portugalissa -ensimmäiset viikot

Heipsan!

Olen Taru, kolmannen vuoden terveydenhoitajaopiskelija. Kun pääsin sisään lahden ammattikorkeakouluun keväällä 2017 opiskelemaan sairaanhoitajaksi, ajattelin, että olisipa ihan mahtavaa jossakin vaiheessa opiskeluja lähteä vaihtoon. Olen aina pitänyt matkustelusta, joten tämä oli minulle luonnollinen ajatus. Ajatus kuitenkin hälveni jossain kohtaa, kun tuntui, että elämässä oli niin paljon kaikkea muuta meneillään, eikä vaihtoa juurikaan otettu hirveästi opiskelijoiden keskuudessa puheeksi.

Syksyllä 2018 siirryin lahdesta oulun ammattikorkeakouluun siirtohaun kautta opiskelemaan terveydenhoitajaksi. Seuraavana keväänä opiskelijakaverini tunneilla oli ollut puhetta vaihdon mahdollisuudesta ja olimme kuin olimmekin samalla viivalla opiskeluissa, joten ajattelin, että hitto! Nyt tai ei koskaan. Keväällä laitoin hakemuksen Portugaliin ja tässä sitä nyt ollaan tekemässä harjoitteluvaihtoa Setubalin Sao Bernardo -nimisessä sairaalassa.

Tällä hetkellä olen harjoittelussa pediatrisella osastolla, jossa tulen olemaan yhteensä viisi viikkoa, ennen kuin siirryn naistenosastolle. Minulla on kaksi ohjaajaa, jotka ovat molemmat todella mukavia ja osaavat puhua englantia paremmin, kuin olisin uskonut täällä puhuttavan. Muukin henkilökunnan jäsenet ovat ystävällisiä ja avoimia minua kohtaan harjoittelijana. Vaikka kaikilla ei englanti niin hyvin sujukaan, eivät he anna sen häiritä, vaan he ovat ottaneet minut yhdeksi jäseneksi osaston tiimiä.

Kun olen kertonut ihmisille, niin Suomessa, kuin myös täällä Portugalissa olevani harjoittelussa sairaalassa, ensimmäinen kysymys on ollut melkein poikkeuksetta, että osaanko portugalia vai pärjäänkö pelkällä englannilla. Rehellisesti sanoen, jos osaisin portugalia, saisin harjoittelusta varmasti paljon enemmän irti. Kuitenkin osasin aika hyvin varautua ja asennoitua tähän kielimuuriin jo ennen harjoittelun alkamista. Tiesin, että en tulisi ymmärtämään läheskään kaikkea. Minulle sattui aivan mahtavat ja hyvää englantia puhuvat ohjaajat. He ovat olleet minulle tähänastisen kokemuksen kannalta äärimmäisen tärkeä asia. Ilman heidän ystävällistä ohjausta ja Portugali-Englanti -tulkkaamista harjoitteluni ei olisi näin hyvällä mallilla, kuin nyt on. Mutta toisaalta suurin tavoite tässä kokemuksessa ei olekaan kaiken ymmärtäminen ja sisäistäminen. Tärkein asia minun mielestäni on havainnoida ja seurata, millä tavoin täällä toimitaan ja mitkä ovat eroavaisuudet Suomen ja Portugalin sairaalakulttuureissa.

Ylipäänsä kulttuuri täällä on hyvin erilainen kuin Suomessa. Ensimmäisenä päivänä, kun menimme tutustumaan kotikampuksellemme IPS:ään, opettaja siellä infossaan sanoikin jo, että älkää pelästykö, kun ihmiset täällä tulevat lähelle ja herkästi jopa pusuttelevat poskelle. Minä jo viikon täällä olleena ja muihin vaihtareihin tutustuneena olinkin siihen jo ehtinyt hieman totutella. Vaikka jokaisessa maassa ei toki anneta poskipusuja, tuntui se olevan jo yleisenä tapana vaihtareiden keskuudessa. Jos vaikka isolla ryhmällä kokoonnutaan, niin kaikki käydään läpi tervehtimässä kahdella suudelmalla poskille. Silti se sairaalassa yllätti. Potilaat, joita en ollut itse hoitanut, tulivat antamaan pusuja lähtiessään. On se suomalaiselle oman tilan tuntevalle hieman erikoinen tilanne. Varsinkin, kun vertaa siihen, miten suomessa toimitaan kyseisessä tilanteessa.

Niin kuin aiemmin jo kerroin, matkailu on ollut aina lähellä sydäntä. Olen ennättänyt ikääni nähden jo matkustelemaan aika monessa maassa. Ja voin kertoa, että Portugali tuntuu tällä hetkellä näistä kaikista lempeimmältä maalta. On ihanaa huomata, kuinka ihmiset täällä aidosti välittävät toisistaan. Ihmiset täällä ovat aidosti ystävällisiä toisilleen ja haluavat aidosti auttaa tilanteessa kuin tilanteessa. Olen huomannut, ainakin omalla kohdallani, että jos kysyn paikalliselta tietoa jostakin asiasta, saan asiasta kattavan infopaketin vaikkei hän itse siitä tietäisikään. Sitten soitetaan kaverille, joka tietää. Kysyin tällä viikolla ohjaajaltani, tietääkö hän hyvää viinitilaa lähettyvillä. Hän tiesi yhden, mutta soitti vielä kaverilleen, joka tiesi enemmän viineistä. Tämän jälkeen hän suositteli minulle viinitilaa ja soitti sinne kyselläkseen kierroksen hintoja. Jo ensimmäisellä viikolla häkellyin ihmisten ystävällisyydestä, kun pitkän lenkin jälkeen päätteeksi istahdin tyhjään ravintolaan syömään ja omistaja syönnin päätteeksi vielä kuljetti minut 3 kilometrin päähän takaisin kaupunkiin, koska oli menossa asioimaan sinne myös itse.  Kommunikointimme oli aika vähäistä omistajan englanninkielen taitamattomuuden takia. Silti hän vähäisillä taidoillaan kysyi, minne päin olen menossa ja tarjosi kyytiä.  Nämä asiat tulevat täällä aivan luonnostaan, ja näyttäytyvät minulle joka päivä eri muodossa.

Sairaalan henkilökunnan lisäksi olen ilokseni saanut tutustua myös muihin erasmusopiskelijoihin. Meitä on täällä tällä hetkellä noin 140 opiskelijaa, ja tulemme Kreikasta, Tanskasta, Italiasta, Puolasta, Belgiasta, Alankomaista, Saksasta, Turkista, Espanjasta, Irlannista… On ihan mahtavaa, että meitä on näin paljon ja niin monesta eri maasta ja pystymme kommunikoimaan tällä yhdellä yhteisellä kielellä.

Olen erittäin innoissani ja positiivisin mielin tästä kokemuksesta, joka on jo tähän asti antanut parastaan.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.