Opettavainen ja monipuolinen kesä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksella

Kesä 2019 kului todella nopeasti työharjoittelussa ELY-keskuksella. Harjoittelu alkoi kesäkuun alkupuolella ja ensimmäisille tilakäynneille päästiin juhannuksen jälkeen. Tätä ennen minut perehdytettiin yleisesti ELY-keskuksen toimintaan sekä tuleviin työtehtäviini. Opettelin mm. GPS-mittalaitteen käyttöä sekä tutustuin käytössä oleviin sovelluksiin, kuten Tukisovellukseen. Sitten päästiinkin jo ensimmäisen tilakäynnin valmisteluun.

Ennen tilakäyntiä valvonnasta ilmoitetaan viljelijälle. Valvontakartat tulostetaan ja mietitään etukäteen reitit lohkoille ja katsotaan, näyttääkö lohkoilla karttojen mukaan olevan mitattavaa. Esimerkiksi jonkun lohkon sivun ollessa pahasti puiden varjossa kartalla, se täytyy mitata, jotta saadaan tietää, meneekö raja oikeassa kohdassa. Työskentely tapahtuu useimmiten työpareina.

Horsmaa ja muuta rikkaa kasvustossa

Tilalla käydään jokaisella lohkolla ja tarkastetaan kasvustot ja se, onko viljelijä toiminut tukiehtojen mukaisesti, esimerkiksi jättänyt pientareita ja suojakaistoja valtaojien ja vesistöjen varsille. Lisäksi viljelijän tulee näyttää tarvittavat asiakirjat, mm. viljelysuunnitelmat, vuokrasopimukset, aloitetut lohkomuistiinpanot sekä kasvinsuojelututkintotodistus.  Kuvien ottaminen lohkoilta on mielestäni tärkeää, jotta muistaa jälkeenpäinkin paremmin, miltä lohko näytti  – varsinkin silloin, kun lohkolle tulee seuraamusta. Karttoihin kannattaa myös tehdä hyvät muistiinpanot.

 

Kun koko tila on valvottu, toimistolla GPS-pisteet siirretään tietokoneelle ja siitä Tukisovellukseen sekä tehdään lohkojen rajoihin tarvittavat muutokset. Tukisovellukseen merkitään myös havainnot lohkoilta. Kun nämä on tehty, lähetetään viljelijälle yhteenveto, josta hän näkee todetut kasvit sekä hyväksytyt pinta-alat.

Rantalaitumen valvontaa

Peltovalvonnan lisäksi pääsin muutaman kerran mukaan myös eläinvalvontaan. Välillä tein myös työtehtäviä luomupuolelle, esimerkiksi talletin luomutarkastusten tuloksia ELMOon.

Parasta kesässä oli se, että työtehtävät olivat monipuolisia. Sen takia aika kului todella nopeasti. Työkaverit ELY:llä ovat kaikki todella mukavia ja ilmapiiri on rento. Aina saa apua, jos sitä tarvitsee. Ilmatkin olivat hyvät, itse en kastunut koko kesänä pellolla kertaakaan eikä ollut liian kuumakaan kuin muutamana päivänä!

 

 

Elina Määttä, agrologiopiskelija

Saatat pitää myös näistä...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *