Matkani Suomesta Keniaan sujui mukavasti. Yllättävien ilmakuoppien ansiosta aloitin juttelemisen vieruskaverin kanssa ja kävi ilmi, että kyseinen ihminen tekee juuri sellaista työtä, josta olen minäkin pienen ikäni haaveillut. Kaiken lisäksi hän oli oikein mukavaa matkaseuraa. Vaihdoimme kokemuksia Afrikasta puolin ja toisin. Ja kuinkas ollakaan, matka tuntui loppuvan kesken. Onneksi on monenlaisia tapoja jatkaa keskusteluja verkossa. Mikä hieno kohtaaminen!

Matkaa varatessani kuvittelin, että Nairobissa minulla olisi reilusti aikaa siirtyä kansainvälisestä terminaalista kotimaan lentojen puolella. Noh. Kiirehän se tuli. Toista matkalaukkuani ei kuulunut hihnalle ja asiaa selviteltiin usealla tiskillä. Olin jo luovuttamassa laukun suhteen, kun jatkolennolle juostessani näin laukkuni ihan toisella hihnalla, kuin missä sen kuului olla. Ei muuta kuin laukku kainaloon ja hikipäässä juoksuksi. Nippanappa ehdin lennolle kohti Kisumua. Lento Nairobista Kisumuun kesti vain puolisen tuntia, mikä ei pitkän matkan jälkeen tuntunut oikeastaan enää missään.

Kisumu on noin 750 000 asukkaan kunta Keniassa, parin-kolmen tunnin ajomatkan päässä Ugandan rajalta. Kisumu jäi mieleeni kummittelemaan jo edellisellä Ugandan reissullani, jolloin nopeasti pyrähdin Kisumussa lyhyen yön verran ennen jatkolentoja kohti kotia. Tällä kertaa sain viettää päivän ja yön suomalaisen ystävän luona Kisumussa. Edelleen jäi kuitenkin sellainen fiilis, että tämä paikka vaatii lisää tutustumista. Tähän mennessä siis alles guut ja smooth sailing. Extrana Tuskerin siideri, jota ei vielä ollut saatavilla puolitoista vuotta sitten.

Kisumussa vietetyn yön jälkeen tähtäimessä oli iltapäivän bussi kohti Jinjaa, jolloin olisin perillä alkuillasta. Hieno suunnitelma. Toteutus ontui. Bussia ei kuulunut. Kyselin perään: ”Nooh, myöhässä pari tuntia, koska tiellä ruuhkaa.” No ei paha. Lueskelen tässä kaikessa rauhassa kirjaa. Kerrankin aikaa lukemiselle! Tunnit kului, eikä mitään tapahtunut. Jälleen kyselen perään: ”-Kyseinen bussi hajosi tielle. –Ou nou, onko bussia, joka ei ole hajonut? –Ei ole. Vasta huomenna. Mutta voit hyvin nukkua yön siinä penkillä.” Uh. Penkeillä nukuttuihin öihin olen liian vanha. Seuraavan kyselyn jälkeen lopputulema kuitenkin oli se, että varabussi luultavasti tulisi muutaman tunnin päästä. Ehkä. Päätin olla sinnikäs ja odottaa. Sieltähän se bussi lopulta körötteli asemalle, vain 7 tuntia myöhässä. Tuon 7 tunnin aikana ehdin tutustua hyvin kyseisen bussiyhtiön työntekijöihin. Toinen heistä, nuori nainen, lopetti vuoronsa ennen bussini saapumista, mutta päätti jäädä seurakseni varmistamaan, että pääsen oikean auton kyytin.

Vihdoin päästiin matkaan. Viereisellä penkkirivillä matkusti muslimiperhe, isä, kaksi äitiä ja neljä lasta. Kaksi lapsista oli niin pieniä, että he matkustivat äitiensä sylissä. Täällä päin ei lapsilla yleensä ole superimukykyisiä vaippoja vaan sylivauvat kääritään kankaisiin, jotka ei juurikaan pidätä mitään hajuja. Takapenkillä nuori tyttö voi pahoin. Sattumalta paikalla on A.Saari – kävelevä apteekki ja apu on lähellä. Mikä hajujen sinfonia!

Pimeys laskeutui ja suljin silmäni. Auton etuosassa naiset lauloivat. Kuuntelen heidän laulua puoliunessa ja tunnen olevani jollain tapaa kotona. Kun avaan silmät, näen seinällä vipeltävän torakan. Siinäpä olet torakka, kunhan et tule minun laukkuuni. En jaksa hermostua.

Kenian ja Ugandan rajalla on näiden kahden valtion erot kehityksessä selkeästi nähtävissä. Kenian puolella sinut kuitataan suitsait ulos maasta, leima passiin ja aikaa tähän meni noin 10 minuuttia. Viereisellä tiskillä hoidetaan leimaamiset sisään Ugandan puolelle. Tiskille kiemurteleva jono näyttää loputtoman pitkältä. Passin leimaamisen jälkeen tarkistetaan matkatavarat ja vastaillaan kummallisiin kysymyksiin. Puoliltaöin väsyneenä tämä operaatio vaatii aika paljon huumorintajua. Maahantulokiemuroiden jälkeen matkaa Jinjaan on jäljellä pari tuntia. Ihan riittävästi tässä räävittömässä kunnossa olevan bussin kyydissä.

Vihdoin aamuyöllä kello kahden aikaan olen perillä Jinjassa ja vastassa minua on tuttu hahmo leveän hymynsä kanssa. Yöllinen konkoilu toiseen kotiini ja aamulla pääsin yllättämään Furaha-talon tytöt. Tästä alkaa muutaman viikon enimmäkseen työllä ja vähän lomalla maustettu matka Itä-Afrikassa.

Kuvassa on Jinjan uusi silta, joka ylittää Niilin. Viimeksi, kun olin Ugandassa juhlittiin sillan avajaisia. Muistuttaa minusta paljon Rovaniemen Jätkänkynttilää.