Terwa-akatemian henkilökuvia: Linnea Rantakokko

Olen Linnea Rantakokko, 23-vuotias Terwa-akatemian opiskelija. Olen luonteeltani pirteä ja tekevä tyyppi. Suoritan parhaillaan kolmannen vuoden liiketalouden opintoja Oamkissa. Toimin Terwa-akatemiassa tiimiyrityksemme Wärin tiimiliiderinä. Tiimiliiderin roolissa johdan ja tiedotan tiimiämme ajankohtaisista aiheista.

Olemme tehneet tiimiyrityksemme kanssa erilaisia yritysprojekteja esimerkiksi tapahtumajärjestämiseen liittyen. Viime vuonna teimme Polar Bear Pitching -konferenssitapahtumaan tilan somistuksen ja järjestimme  opiskelijoille Laskuhumala -tapahtuman. Tapahtumajärjestäminen on itselleni lähellä sydäntä, vaikka se on myös stressaavaa. Siinä saa luotua uusia verkostoja, kun on yhteydessä eri toimijoihin.

Terwa-akatemiassa opiskelu perustuu tiimioppimiseen. Terwassa ei ole perinteisiä opettajavetoisia oppitunteja, vaan opiskelu perustuu tiedon jakamiseen toisillemme tiimeissä. Pajoissa kukin tiimiläisistä esittelee vuorollaan jonkin liiketalouden aiheen, jonka jälkeen keskustelemme siitä yhdessä. Tiimityöskentely on kasvattanut omia vuorovaikutustaitojani, jotka ovat tärkeitä työelämässä.

Opintojeni ohella toimin myös kevytyrittäjänä. Teen pääasiassa ripsienpidennyksiä sekä ripsien ja kulmien kestotaivutuksia. Kevytyrittäjyys on osoittautunut käteväksi tavaksi toteuttaa yrittäjyyttä muiden opintojen ohella.

Päädyin aloittamaan kevytyritykseni toiminnan, koska olen jo pidempään ollut kiinnostunut kauneusalasta. Olen tehnyt ripsenpidennyksiä aiemmin harrastuksena ystäville. Alkuun ajatus oman yrityksen perustamisesta pelotti, mutta kynnys oman yrityksen perustamiseen aleni, koska sain Terwa-akatemiassa kokemusta tiimiyrityksen pyörittämisestä. Terwassa on ympärillä paljon yrittäjyydestä tietäviä ihmisiä. Täällä on verkosto, johon tukeutua, jos tulee ongelmia oman yritystoiminnan kanssa.

Olen saanut opinnoissani hyväksilukuja oman yritykseni pyörittämisestä. Olen osoittanut osaamistani esimerkiksi kirjoittamalla raportin siitä, mitä olen tehnyt ja oppinut omassa yritystoiminnassani. Olen kehittänyt yritysideaani myös Oamkin Avanto-yrittäjyysohjelmassa, jossa tehdään liiketoimintasuunnitelma omasta liikeideasta.

On mahtavaa, että voin tehdä opintoja samalla kun toimin yrittäjänä. Opinnot hyötyvät omasta yrittäjyydestä, sillä ne liittyvät siihen suoranaisesti. Opintojen yhteydessä tulee kartoitettua ja kerrytettyä omaa osaamista yrittäjyyteen liittyen. Samalla voi kehittää omaa yritystä, kun oppii liiketalouden eri aiheista. Omaan yritystoimintaan saa sitä kautta aina jotain uutta.

Terwa-akatemiassa parasta on käytännön kautta oppiminen. Olen itse ihminen, joka ei tykkää luennoilla istumisesta. Mielestäni on tehokkaampaa, kun pääsee tekemään asioita käytännössä. Täällä ei tarvitse opetella asioita ulkoa, vaan uutta tietoa pääsee viemään jatkuvasti käytäntöön yritysprojekteissa ja oman yrityksen toiminnassa. Se on ehdottomasti mun juttu. Meillä on myös rento oppimisympäristö. Teemme kovasti töitä, mutta pääsemme hieman vaikuttamaan lukujärjestykseemme. Se tuo vapautta opintoihin.

Saatat pitää myös näistä...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *