”Tuli puskista, mutta on hyvät fiilikset!”

Oulun Insinöörit ry palkitsi Maalisuora-tapahtuman yhteydessä Oamkin tietotekniikan tutkinto-ohjelman 4. vuoden opiskelijoita vakuuttavien yrityslähtöisten tuotekehitysprojektien perusteella.

Laite- ja tuotesuunnittelun opiskelija Aki Seppänen palkittiin Nokia Networksille tehdystä projektityöstä ”Testiapplikaatio S-parametrimittauksille” (posteri: Aki_Seppanen_Poster_Sparametri). Oulun Insinöörien edustaja Riitta Rusila kertoi päätöksen perustelut: ”Nokialle tehty työ oli posterissa selkeästi ja ymmärrettävästi esitetty. Lisäksi se meni suoraan tuotantokäyttöön, joten työn arvo tilaajalle on ollut todellinen ja työkin nähtävästi onnistunut.”

Seppäsen yrityslähtöisessä tuotekehitysprojektissa tekemä sovellus on täysin uudenlainen S-parametrien testaussovellus erään uuden MiMo-tuotteen antennimoduulille. Sovellus saatiin toteutettua melko kiireisellä aikataululla, kun testaus huomattiin tarpeelliseksi. Projektityössä oltiin yhteydessä moneen suuntaan, muun muassa kohdetehtaiden kanssa. Valmis sovellus on otettu jo tuotantokäyttöön myös Oulussa.

Aki Seppäsen projektityön tuotos on Nokian tukiasematuotantoon tehty testilaitteisto

”Oli yllättävän haastava aihe, jossa oli paljon huomioon otettavia asioita ja useita yhteistyötahoja tuotannossa, jotta saatiin käyttökelpoisia tuloksia”, kertoo Aki Seppänen. ”Kiinnostavaa itselle oli esimerkiksi piirianalysaattorin käytön perusteellinen oppiminen. Tämä oli minulle kolmas 10 op:n yritysprojekti. Nyt työskentelen tuotannon Test Engineer -tukiorganisaatiossa, jatkan testausratkaisujen kehittämistä ja pidän silmät auki opinnäytetyön aiheelle.”

Toiseksi palkinnon saajaksi Oulun Insinöörit valitsi samoin laite- ja tuotesuunnitteluun suuntautuvan Niko Huhtalon Polarille tekemän projektityön ”Haptics Meter” (posteri: Niko_Huhtalo_Poster_Haptics_meter).  Myös Huhtalon työ vakuutti arvioijat selkeän ja ymmärrettävän posterin perustella. Haptics Meter on mittauslaite, jolla mitataan kellojen haptisia ominaisuuksia eli tuntopalautetta käyttäjälle. Mittauslaitteella haluttiin selvittää, kuinka vahvalta palaute tuntuu käyttäjän käteen.

Niko Huhtalon projektissa suunnittelemalla testauslaiteella selvitetään rannelaitteen käyttäjälle antaman palautteen voimakkuutta

”Aloitin aiheen selvittämisen ensimmäisessä yritysprojektissa. Se oli tutustumista ja prototyypin rakentamista, ja silloin valittiin esimerkiksi osat ja oikeat asennot mittaustilanteelle. Toinen projekti jatkoi kehitystyötä, ja lisäksi tutustuttiin muihin mahdollisiin mittaustapoihin”, tiivistää Niko Huhtalo projektien sisältöä.

”Polar oli minulle ensimmäinen oman alan työpaikka, jossa pääsin hyvin sisään yrityksen projektikäytänteisiin ja tutustumaan Polarin laitteisiin. Marraskuussa olen siirtynyt Nokialle tekemään kolmatta yrityslähtöistä projektia.”

Teksti Tuula Hopeavuori

Kuvat Niko Huhtalo, Aki Seppänen

Saatat pitää myös näistä...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *