Konetekniikan eri suuntautumien monet mahdollisuudet

Tekstin on kirjoittanut Oamkin konetekniikan KTO17SP1-ryhmän opiskelija Arttu Koivumaa opintojaksolla YY00BB72-3130 Tutkimus- ja kehittämistoiminta.

Kolme ja puoli vuotta konetekniikan tutkinto-ohjelmaa käytyäni voinen todeta, että se antaa hyvän pohjatiedon ja perustan työelämälle. Konetekniikan opintolinja tarjoaa suuntautumisvaihtoehdoiksi auto- ja työkonetekniikan, koneautomaation ja tuotantotekniikan opinnot. Kaikki vaihtoehdot ovat loistavia eikä mikään vaihtoehdoista sulje toisiaan pois tulevilla työmarkkinoilla. Konetekniikan insinöörillä on työpaikka vaihtoehtoja paljon eri tuotantojen aloilta. 

Yhteinen ensimmäinen vuosi ja suuntautumisen valinta 

Konetekniikan ensimmäinen vuosi on kaikille samanlainen. Ensimmäisenä vuonna käydään läpi pääasiassa matemaattisia aineita, kuten matematiikkaa, fysiikkaa ja statiikkaa. Toki mukaan mahtuu myös teknillisen piirtämisen kurssia ja konetekniikan perusteita. Ensimmäisten vuoden opintojen jälkeen on helppo alkaa valita suuntautumista. Suuntautumisvaihtoehdoista löytyy hyvin tietoa ja viimeistään vaihtoehtojen esittelyssä löytyy sinulle se oikea vaihtoehto. 

Suuntautumisvaihtoehdot ja niiden sisältö 

Konetekniikan tutkinto-ohjelmassa on kolme eri suuntautumisvaihtoehtoa. Vaihtoehdot valmistavat opiskelijoita hieman eri tekniikan aloille, mutta eivät pois sulje toisiaan. Jos valinta on vaikea eikä osaa päättää kahden hyvän välillä, voi vapaasti valittavilla kursseilla perehtyä ja tukea oppimista myös oman suuntautumisen ulkopuolisilla kursseilla. 

NRC, opiskelijaprojekteina (2017-2020) rakennettu ralliauto

 

Auto- ja työkonetekniikan suuntautumisvaihtoehto 

Tämä suuntautumisvaihtoehto nimensä mukaisesti keskittyy auto- ja työkonetekniikkaan. Opinnoissa perehdytään elektroniikkaan, polttomoottori ja hybriditekniikkaan sekä nykyaikaisiin ohjaus- ja säätöjärjestelmiin. Koulullamme on käytössä erittäin monipuolinen autolaboratorio, joka tukee oppimista ja pitää mielenkiintoa yllä. Tämä suuntautumisvaihtoehto tarjoaa myös mahdollisuuden suorittaa katsastajan loppututkinnon. 

Koneautomaatio sisältää koneen suunnittelu -kursseja ja mekatroniikkaan liittyviä kursseja

Koneautomaation suuntautumisvaihtoehto 

Koneautomaation opinnot ovat näistä kolmesta vaihtoehdosta eniten suunnittelu– sekä matemaattisluonteinen. Opinnot keskittyvät laitteiden, tuotteiden ja esineiden suunnitteluun. Suunnitteluohjelmista pääset tutuksi mm. SolidWorksin kanssa. Laboratoriossa pääset käyttämään vesileikkuria, sorvia, jyrsintä ja 3D-tulostinta. Suurena osana opintoja on opetella robottien hyödyntämistä eri valmistusmenetelmissä. 

Opinnäytetyönä toteutettu tuotantolinjan lay-out

Tuotantotekniikan suuntautumisvaihtoehto 

Tämä suuntautumisvaihtoehto tarjoaa opiskelijalle pohjan mm. tehtaan tai konepajan layoutin suunnitteluun ja tuotteiden valmistuksen suunnitteluun. Isoina asioina opiskelussa on myös kunnossapito sekä laatu, turvallisuus- ja ympäristöjohtaminen. Opiskelu tapahtuu yhteistyössä teollisuuden kanssa, ja yksi lukukausi suoritetaan projektiharjoitteluna teollisuusyrityksissä. Suurena ja erittäin mielenkiintoisena aiheena opinnoissa on lean-johtaminen. 

Opiskelu konetekniikan tutkinto-ohjelma 

Opiskelu konetekniikan tutkinto-ohjelma on vaivatonta ja helppoa. Opiskelutahti voi aluksi tuntua tiiviiltä, mutta kun pääsee vauhtiin ja hieman tottuu, niin alkavat hommatkin sujua. Konetekniikan tutkinto-ohjelmassa on hyvät opettajat, joita kannattaa häiritä, mikäli on kysyttävää. Kavereita löytyy varmasti ja hyvää henkeä korostetaan paljon, niin koulun kuin kanssaopiskelijoidenkin toimesta. 

 

oamk_kone

Tunteella ja taidolla, Oamk Konetekniikka. Jo vuodesta 1894. Olemme Suomen kuudenneksi suurimman ja hakijamäärältään neljänneksi suosituimman ammattikorkeakoulun Konetekniikan tutkinto-ohjelma. Yhteisenä tavoitteena meillä on ylläpitää vetovoimaista, haluttua ja nykyaikaista koulutusohjelmaa, sekä luoda opiskelijoillemme insinöörin identiteetti ja sen avulla luoda opiskelijasta rautainen ja työllistyvä insinööri! Oletko sinä seuraava Konetekniikan insinööri? Pallo on sinulla!

Saatat pitää myös näistä...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *