Kierrosta kasvuun -tulevaisuusmyllytys ja elämäni ensimmäinen pitchaus-kokemus

Oulun ammattikorkeakoulun agrologiopiskelijoilla on mitä hienoimpia mahdollisuuksia päästä kokeilemaan omia kykyjään myös oman alansa ja Oamkin kurssitarjonnan ulkopuolella. Hyvänä esimerkkinä voisin pitää omaa kokemustani, sillä pääsin osallistumaan Rural Future -hankkeen järjestämään Kierrosta kasvuun ‑tulevaisuusmyllytys tapahtumaan, jossa sain kokeilla ensimmäistä kertaa omia kykyjäni nopeatempoisen myyntipuheen pitämisessä eli pitchauksessa.

Kierrosta kasvuun -tulevaisuusmyllytys oli maaseututeemainen, viikon kestävä hackaton-tapahtuma, jonka aikana luotiin ratkaisuja elinkeinotoiminnan haasteisiin kuten erilaisten sivuvirtojen hyötykäyttöön ja tuotteiden jatkojalostukseen. Hackaton-tapahtuma järjestettiin 4.–11.2.2021 ja tapahtuman järjestäjänä toimi Rural Future -hanke yhteistyössä Pohjois-Karjalan ja Lapin Kauppakamarien, VTT:n, Luonnonvarakeskuksen, Lapin ammattikorkeakoulun sekä Karelia ammattikorkeakoulun kanssa.

Tapahtumassa oli mukana myös 15 erilaista maatalousyritystä, joilla oli erilaisia kiertotalouteen liittyviä haasteita, joihin oli tarkoitus etsiä viikon aikana ratkaisu. Yritysten haasteita pääsivät ratkomaan kaikki halukkaat tapahtumaan osallistuvat henkilöt. Itse valitsin ryhmän 7: TM Ville Eskolan yrityksen haasteen, joka oli maataloudessa syntyvä paalimuovijäte. Aloitus- ja lopetustilaisuuksien välillä jokainen ryhmä työsti erilaisia ideoita ja ratkaisuja valitsemaansa haastetta varten yhteistä verkkoalustaa sekä erilaisia asiantuntijoita ja sparraajia hyödyntäen. Yritykset saivat olla myös itse mukana kehittelemässä ratkaisuja haasteisiinsa. Parhaat viikon aikana syntyneet ideat palkittiin rahapalkinnoilla sekä tuella ideoiden jatkokehittämiseen.

Valitsin siis haasteekseni Ville Eskolan paalimuoviongelman yhdessä Karelian ammattikorkeakoulun metsätalousopiskelijoiden kanssa. Viikon aikana ideoimme ja kehittelimme mahdollisimman tehokasta ratkaisua maatilojen paalimuovien parempaan hyödyntämiseen ja kierrätykseen. Paalimuovihaaste osoittautuikin todella vaikeaksi ja haastavaksi, ja ratkaisun kehittämiseen meni monta päivää, mutta viime metreillä päädyimme paalimuovipantti-ratkaisuun.

Viikon mittaisen innovoinnin ja kehittämisen jälkeen ratkaisusta tuli tehdä mahdollisimman selkeä ja yksinkertainen PowerPoint-esitys, joka oli tarkoitus pitchata Kierrosta kasvuun -sadonkorjuutapahtumassa muiden eri ryhmien kanssa kilpaillen. Pitchauksessa oli tuomareina alan ammattilaisia ympäri Suomen, ja parhaat ideat ja pitchaukset pääsivät finaaliin kilpailemaan palkinnoista. Valitettavasti oman ryhmäni PaalimuoviPantti-idea ei päässyt finaaleihin asti, mutta olinpa silti yhtä kokemusta rikkaampana, sillä minä sain itse pitchata oman ryhmäni idean. Tapahtuma tallennettiin myös YouTube-alustalle. Alla on linkki ”elottomien sivuvirtojen” pitchaustilaisuuteen.

Kierrosta kasvuun -tulevaisuusmyllytys oli tapahtumana kyllä nimensä veroinen, eli myllytystä kerrakseen. Opin itsestäni paljon kyseisen viikon aikana, ja vaikka oman ryhmäni tuotoksesta ei finaalipaikkaa tullutkaan, oma henkilökohtainen kokemukseni pitchauksen pitämisestä oli kaikista tärkein. Kannustankin kaikkia alan opiskelijoita osallistumaan myös koulun ulkopuolella oleviin tapahtumiin reippaasti, sillä ne rikastuttavat opiskelukokemuksia, itsestään voi oppia uusia asioita, ja niitä voi tarvittaessa sisällyttää myös opintoihin.

Laura Sihvonen, 4. vuoden agrologiopiskelija

Lähteet:

[1] Rural Future. 2021. Tulevaisuusmyllytys. Haettu osoitteesta https://ruralfuture.karelia.fi/tulevaisuusmyllytys/

[2] Puhakka-Tarviainen, H. 2021. Kierrosta kasvuun -tulevaisuusmyllytys: pitchauskisa ryhmä 2 ”elottomat sivuvirrat” Haettu osoitteesta: https://www.youtube.com/watch?v=dbZFgHNO0C0

 

Saatat pitää myös näistä...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.