Opiskelukykyä vahvistamassa – hyvinvointiwebinaari konkareilta keltanokille 

TEH17SM-ryhmän puolesta tätä tekstiä kirjoittelivat th-opiskelijat Kati Hiltunen, Sara Koskelo ja Emilia Nieminen. 

Kevään heräillessä valmistuva terveydenhoitajaopiskelijaryhmä järjesti opiskeluhyvinvoinnin edistämistä tukevan hyvinvointiwebinaarin keväällä 2021 aloittaneille terveydenhoitajaopiskelijoille. Webinaarin tarkoituksena oli huomioida opiskelijoiden opiskeluhyvinvointia ja tukea heitä vahvistamalla heidän opiskelukykyään. Aiheena webinaarissa oli mm. ajan- ja stressinhallinta opiskeluissa, muisti ja sen tukeminen, armollisuus ja tietysti esityksissä osana olivat myös terveelliset elämäntavat ja ravitsemus. Covid 19-pandemian vuoksi tapahtuma toteutettiin etäyhteyksin. Webinaarissa kerrottiin teoriatietoa aiheista, ja opiskelijoita aktivoitiin aihealueisiin monipuolisesti erilaisilla keinoilla, muun muassa padletien, ryhmätehtävien ja yksilötehtävien muodossa.  

Totuttelu korkeakoulun tapoihin etäopiskelussa tarjoaa melkoisesti lisähaastetta, jonka vuoksi moni opiskelija on joutunut ponnistelemaan opintojensa eteen aikaisempaa enemmän. Neljän vuoden aikana olemme selvittäneet opiskelun salat ja keksineet niihin ratkaisuja. Me konkarit halusimme helpottaa tämän pandemian riepottelemia uusia opiskelijoita ja heidän matkaansa terveydenhoitajiksi suunnittelemalla ja toteuttamalla hyvinvointiwebinaarin. Vaikka ajatuksena oli konkarilta keltanokalle, niin olihan webinaarin sisällössä jotain uutta myös meille, sillä emme mekään ole aiemmin opiskelleet pandemian aikana.  

 

Tsemppiviestejä

Ammattikorkeakouluopintojen alun odotetuimmat asiat monelle opiskelijalle ovat usein oman luokan kanssa ryhmäytyminen ja ne ensimmäiset (tai toiset tai kolmannet) opiskelijabileet. Saamme kiittää rakkaan ystävämme, Covid-19 aiheuttamaa pandemiaa, kun se sai tämänkin osan ammattikorkeassa opiskelusta päälaelleen. Pandemian aikana uusien luokkien ryhmäytyminen on jäänyt hyvin minimiin, eikä opiskelijajuhlia tai yhteisiä luokan illanistujaisia ole voinut järjestää samalla tavalla, kuin ennen. Nykyään kun suurin osa kanssakäymisestä tapahtuu netissä – tapahtuu siellä myös ryhmäytyminen. Webinaarissa uudet opiskelijat pääsivätkin jatkamaan ryhmäytymistään ongelmanratkaisutehtävien parissa. Tässäpä pähkinä purtavaksi. 

 

Pähkinöitä purtavaksi

 

Arjen aakkoset 

Opinnoissa jaksamista edesauttavat ehdottomasti riittävä uni ja monipuolinen ravinto. Me konkarit, jos ketkä ymmärrämme, että ajoittain opintojen aikana tuntuu, että koulutehtäviä on aivan liikaa ja vuorokaudessa liian vähän tunteja. Haluammekin painottaa, että se ei silti ole tarpeeksi hyvä syy rutistaa lisää tunteja unen määrästä. Myös hyvästä ravinnosta huolehtiminen korostuu nyt, kun suurin osa opiskelusta tapahtuu kotona, eikä saatavilla ole monipuolista ja valmista kouluruokaa, kun koulullekaan ei ole päässyt hetkeen ruokailemaan.  

Aikataulutus auttaa etenkin etä- ja itsenäisessä opiskelussa. Kotona voi olla monia häiriötekijöitä, joiden pariin saattaa eksyä päivän aikana. Noin tunnin mittaiset opiskelupätkät, joiden jälkeen lyhyt 10 minuutin tauko helpottaa keskittymistä ja antaa päivälle rytmiä. On hyvä kuitenkin muistaa olla itselle armollinen, jos eksyy selaamaan puhelinta moneksi tunniksi tai aikataulu ei toteudu ja opiskelu jää vähemmälle. Välillä on oikeutettua mennä sieltä, mistä aita on matalin. Etenkin nykypäivänä usein opintojen suorittamisessa ja työelämässä pidetään ihailtavana mahdollisimman tehokasta ja tuloksekasta työskentelyä. On hyvä opetella jo heti opintojen alussa antamaan itselleen siimaa ja ymmärtää, ettei jatkuva ylisuorittaminen kanna loppujen lopuksi kovin pitkälle. 

Uudet opinnot, Zoom, Teams, Peppi, Moodle, useiden viikkojen harjoittelun, tentit, esseet, opinnäytetyö, maturiteetti ja mitähän vielä. Kuulostaa jo äkkiseltään aika paljolta, eikö? Tässä oli lueteltuna vain muutama oleellinen asia, jotka kaikki kuuluvat ammattikorkeakouluopintoihin. On siis ihan ymmärrettävää, että joskus pieni tai suuri stressintunne voi olla opintojen aikana läsnä. Webinaarissa uusille opiskelijoille esitettiin stressinhallinnan keinoja ja kerrottiin, mistä voi saada tukea hankalaan oloon, kun tuntuu ettei yksin enää pärjää. Tukea on onneksi mahdollista saada niin Oulun ammattikorkeakoulusta, kuin kaikkien yleisesti saatavilla olevista kanavista.  

 

Mindfulness

Mitä tuoreet opiskelijat ajattelivat? 

Hyvinvointiwebinaari aloittaville terveydenhoitajaopiskelijoille oli erittäin tarpeellinen. Se näkyi selkeästi opiskelijoiden antamasta palautteesta päivästä. Opiskelijoiden antamien palautteiden perusteella webinaarissa käsiteltävät aiheet olivat tärkeitä ja mielenkiintoisia. Heidän mukaansa esitykset laittoivat ajattelemaan erilaisia aiheita enemmän, ja he saivat esityksistä ajankohtaisia ja tarpeellisia vinkkejä omaan opiskeluarkeensa. Kaikkiaan siis onnistunut päivä niin esittäjien kuin esitystä kuuntelevienkin osalta. 

Me konkarit toivotamme teille kaikille keltanokille hyviä opiskelukokemuksia, tsemppiä opintoihin ja tietenkin vauhdikkaita opiskelijabileitä! 

 

 

Saatat pitää myös näistä...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *