Tekstin on kirjoittanut Oamkin konetekniikan KTO18SP9-ryhmän opiskelija Harri Kiiskilä opintojaksolla YY00BB72-3133 Tutkimus- ja kehittämistoiminta.

Menikö juna jo?

Työuraa oli takana noin kaksikymmentä vuotta ja ajatuksissani kyti haave insinöörinopiskelusta. Olenko jo liian vanha, onko minusta siihen, vieläkö voisi lähteä opiskelemaan? Toisaalta mielessä oli myös setäni aikoinaan sanoma lausahdus ”kyllä mies pystyy, jos mies haluaa”.

”Oikeista töistä” suunnittelutyöhön

Koko tähänastisen työurani olen työskennellyt konepajassa, joka kehittää ja valmistaa koneita ja laitteita maatalouteen. Oma työhistoriani yrityksessä alkoi vuonna 1999 syksyllä levyseppähitsarina. Siitä työnjohdollisten tehtävien kautta ajauduin suunnittelutehtäviin. Alkuun tehtävät olivat pienempiä piirustuskorjauksia, josta työnkuva muuttui haasteellisiin suunnittelutöihin. Suunnittelutöiden tekemisessä auttoi käytännön kokemukseni konepajatyöstä, mutta koko ajan oli selvää, ettei se riitä. Olisi kouluttauduttava ja saatava teoreettista tukea käytännön tietotaitoon. Kyse ei ollut pelkästään tarpeesta, vaan minun pitkäaikaisesta haaveestani opiskella insinööriksi.

Valmennuskurssilta varmuutta valintakokeisiin

Näin jälkeenpäin ajateltuna valintakokeet olivat ihan perusmatemaattisia, joista selviää hyvin ammattikoulupohjaltakin. Koska minulla oli edellisistä opinnoistani jo aikaa, päätin hakeutua insinööriopintoihin valmentavalle matematiikan kurssille. Kurssista olikin suuri apu valintakokeissa.

Työstä opintovapaalle

Riittävän pitkä työura ja opintovapaa työstäni mahdollisti opiskelun, jonka turvin olin oikeutettu koulutusrahaston aikuiskoulutustukeen. Ilman sitä taloudellinen tilanne olisi käynyt mahdottomaksi. Tästä iso kiitos myös työnantajalle, joka myönsi minulle opintovapaata.

Aikuiskoulutustuen enimmäiskestoaika on vain 15 kuukautta, joten jouduin pallottelemaan opintovapaan ja työn ohella opiskelun välillä. Ensimmäisen lukuvuoden olin opintovapaalla, mutta sen jälkeen opiskelin välillä työn ohella ja välillä opintovapaalla. Olisin mieluummin ollut opintovapaalla koko opiskelun ajan, mutta aika kultaa muistot ja näin jälkeenpäin muisteltuna isompia ongelmia ei tästä tullut. Haasteita kylläkin.

Opiskelu Oamkissa

Ennakkoluuloni oli, ettei ammattikoulutaustainen pärjää korkeakoulussa. Mutta hyvin pian selvisi, ettei pohjakoulutuksella ollut väliä. Alkuun pääsi yhtä hyvin, olitpa sitten käynyt lukion tai ammattikoulun. Kiitos tästä kuului hyvien opettajien perusteelliselle opetukselle.

Alkuun opiskelu olikin hyvin teoreettista, etenkin matematiikan ja fysiikan osalta. Tällä luotiin vakaa pohja tulevalle, jolloin opiskelu muuttui käytännönläheiseksi. Työelämässä hankkimastani käytännön kokemuksesta löytyi hyvin tarttumapintoja, jonka myötä usein tuli koettua ahaa-elämyksiä.

Koneautomaation insinööriopinnot ovat todella laajat. Lujuusopintojen ja teknisen matematiikan lisäksi on muun muassa robotiikkaa, ohjelmointia, muovituotesuunnittelua ja mitä kaikkea. Tämä antaa hyvät valmiudet insinöörin työhön, koska tarvitseehan työelämäkin monenlaisia osaajia.

Käytännönkokemuksen omaava koneinsinööri

Opiskelujen ollessa loppusuoralla voin sanoa, että opiskelu todellakin kannatti. Sain teoreettista tietoa käytännön ”ohtanahan” tueksi. Työkokemukseni ja koulutukseni johdosta uskon olevani työmarkkinoilla haluttu asiantuntija, joten luotto tulevaisuuden tekijänä on vahva.

Suunnittelutyön hedelmiä.

Vaikka insinöörinpaperit ovat kohta plakkarissa, niin oppiminen jatkuu. Insinööri ei ole koskaan valmis ja aina oppii jotain uutta. Ja on opittavakin, koska maailma muuttuu ja menetelmät kehittyvät. Näin on myös sinun ja minun kehityttävä sen mukana.