Menuetti – säännöllisen harmonian improvisaation vaikeus

Kansanomaisessa tanssikulttuurissa menuetti muodostaa aivan oman muotonsa. Muissa Pohjoismaissa siitä käytetään usein nimitystä figureringspardans, jolle ei ole täsmällistä suomenkielistä vastinetta. Hieman kömpelöisti kääntäen kyse on ”kuviointiparitanssista”. Kaikki muut kansanomaiset paritanssit (esim. polska, valssi, polkka, sottiisi ja masurkka) Suomessa ovat pyörintätansseja: pyöriminen pareittain tapahtuu joko paikalla tai tilassa liikkuen. Menuetti sen sijaan koostuu suurelta osin liikkeestä kohti paria, parista poispäin ja parin ohitse, ja pyörähdykset ovat vain pieni osa tanssin kokonaisuutta.

Suomalaiset menuetit noudattavat klassisen barokkimenuetin perusrakennetta, jonka liikkeellisenä lähtökohtana on pas de menuet, menuettiaskelikko: plié ja oikean jalan askel + plié ja vasemman, oikean ja vasemman jalan askeleet (2 x 3/4). Kansanomaisessa menuetissa pliét ovat muuttuneet polvien notkahduksik­si, jotka tosin ovat usein hävinneet kokonaan ja tanssi on muuttunut hyvin tasaiseksi. Tanssin aikana paritoverit koskettavat toisiaan vain satunnaisesti, yleensä pyörähdyksissä, kun taas tanssittaessa kohti paria tai tämän ohi yleensä ei ole minkäänlaista käsiotetta. Tämä luo menuettiin kaikista muista paritansseista poikkeavan intensiteetin parien välille.

Menuettia opeteltaessa keskeistä on liikkeen perusrakenteen sisäistäminen, erityisesti suhteessa musiikkiin. Koska menuetti rakentuu käytännössä kokonaan saman liikesarjan toistoon ja siihen pohjautuviin variaatioihin, pedagogisen kehittämisen painopisteen tulisi kohdistua juuri tähän. Tanssiliikkeen ja musiikin suhteen kehollistaminen on avainasemassa, mutta se ei ole aivan yksinkertaista, sillä liikerakenne ei asetu selkeästi musiikin tahtirakenteeseen, kuten on laita useimmissa muissa paritansseissa. Liikesarja toistuu koko tanssin ajan, ja paritoverit tekevät sen samalla tavalla eivätkä peilikuvana kuten vaikkapa valssissa. Menuetin vaikeutta lisää se, että liike tapahtuu eri suuntiin, eikä askelikko toistu aina täsmälleen samalla tavalla, vaikka sen perusrakenne onkin muuttumaton.

Aloittelevien tanssijoiden kohdalla ongelma on usein se, miten musiikki ja tanssi saadaan tukemaan toisiaan. Menuettimelodiat saattavat usein olla rytmisesti ja erityisesti metrisesti haastavia. Tanssin ja musiikin syvien rakenteiden kohtaamisen ymmärtämiseen ja sisäistämiseen on käytettävä paljon aikaa. Menuetissa musiikin ja tanssin käytännön tekemisen yhdistäminen vaikuttaisi olevan pedagogisesti erityisen lupaava polku, mutta se edellyttää niiden samanaikaista toteuttamista ja menetelmällistä kehittämistä.

Improvisaation asteelle pääsy on erityisen haastavaa, eikä sitä olekaan perinteisesti nähty tyypillisenä osana menuettia. Ruotsissa on kuitenkin jo vuosikymmenten ajan kehitetty vapaasti tanssittavaa menuettia, joka on osoittautunut toimivaksi ja suosituksi tanssimuodoksi. Suomessa menuetti on yleensä nähty varsin muuttumattomana koreografiana, joka on kiinnittynyt tiettyjen alueiden, erityisesti ruotsinkielisen Pohjanmaan tanssiperinteeseen. Perinteiset menuettikoreografiat ovat itsessään haastavia, ja todennäköisesti tästä syystä improvisaation yhdistäminen menuettiin on ollut käytännössä olematonta. Ruotsalaisten esimerkki kuitenkin osoittaa, että tämä on mahdollista.

Menuetin harmoninen säännöllisyys saattaisi avata uria aivan uudenlaiselle paritanssin kehittämiselle. Olisiko menuetissa kenties aineksia jonkinlaiseen pelillistämiseen? Voisiko sitä kautta lähestyä menuettimusiikin ja -tanssin syvärakenteita yhtä aikaa? ”Peli” voisi olla jonkinlainen kolmas vaihtoehto tiukan koreografian ja vapaan improvisoinnin välissä. Menuettipelin kehittämisellä olisi monia mahdollisuuksia paitsi tanssilattialla myös digitaalisessa maailmassa, ja KanTaMus-hankkeen tavoitteisiin tällainen kehitystyössä sopisi erinomaisesti.

Jepualaista menuettia vuonna 1977

Saatat pitää myös näistä...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.