Harjoittelun monipuolisuus kunniaan!

Harjoittelupaikkaa miettiessä halusin vaihtelua normaaliin arkeeni, johon on tähän mennessä kuulunut navetta- ja peltotyöt. Asiakaspalvelu on minulle ennestään tuttua opetettuani vuosia ratsastuskoulussa, joten sen pohjalta lähdin vähän erilaista asiakaspalvelutyötä hakemaan.

Vietin kuluneen kesän harjoittelussa Kiuruveden Hankkijalla.

Pääsin työyhteisöön mukaan Hankkijan kesätyöhaun kautta, jossa rekrytoitiin Kiuruvedelle kesäapulaista puutarhan hoitoon sekä muihin myymälän sisällä tapahtuviin tehtäviin. Puhelinsoitolla minut kutsuttiin haastatteluun, jonka kävin mahdollisimman pian soiton jälkeen.

Haastattelu oli iloinen ja rento. Mukana olivat myymäläpäällikkö sekä kyseisen Hankkijan puutarha- ja vapaa-aikaosaston vastaava. Keskustelu sujui rempseästi ja välillä juttu karkasikin vähän työympäristön ulkopuolelle. Keskustelu oli vakuuttava, sillä haastattelun lopuksi teimmekin jo suullisen sopimuksen töiden alkamisajankohdasta.

Ajankohta aiheutti hieman päänvaivaa, koska työt alkoivat jo huhtikuun puolella viimeisten opintojaksojen ollessa kesken. Työnantajani oli oikein joustava opintojen suhteen ja työt sijoitettiin niin, että pääsin käymään jopa Oulussa asti luennoilla. Kun viimeinen opintojakso saatiin pakettiin, työtkin pääsivät alkamaan täydellä teholla.

Kassatoimintojen ja asiakaspalvelun lisäksi toimiini kuului kuormien purkaminen ja hyllytys, esillepanojen tekeminen ja uudistaminen, kukkien ja taimien hoito, siisteyden ylläpito ja vuosi-inventointi. Trukilla ajokin onnistui mallikkaasti, kun oli jo ennestäänkin kokemusta mm. traktorilla ajamisesta.

Myyjän työssä pääsin varmistamaan omia jo opittuja taitojani esimerkiksi asiantuntijamyyjänä hevospuolen tarvikkeissa sekä maatilapuolen tarvikkeissa. Uutta oppia tuli paljon etenkin kasvipuolelta, sillä kukkien tuntemus oli ennen töiden alkamista vähäinen.

Mutta mikä tästä teki huippuharjoittelun?

-Erittäin monipuolinen työnkuva

Työnkuvaani kuului niin paljon kaikkea, että en varmaan edes muistakaan enää mitä kesän aikana on tullut tehtyä. Tämä teki työstä sellaista, että mikään päivä ei ollut samanlainen. Joka on minulle enemmän kuin kiva asia!

-Huippu työporukka

Aina uuteen porukkaan meneminen on jännittävää, mutta tällä porukalla se sujui helposti! Kaikki olivat ystävällisiä, helposti lähestyttäviä ja meillä oli mukavia keskusteluita yhdessä.

-Mukavat asiakkaat

Asiakaspalvelutyö on aina ollut minulle lähellä sydäntä ja vaikka poikkeuksiakin mahtuu mukaan, oli valtaosa asiakkaista mahtavia ja heitä oli ilo palvella.

-Uuden oppiminen ja vanhan opin vahvistaminen

Maatalous- ja hevosalan tuntemus vahvistuivat harjoittelun aikana. Lisäksi ei- niin- tuttu puutarhalla työskentely tuli nopeasti tutuksi kesän aikana.

Kesätyön loputtua olenkin käynyt jo tuuraamassa sairaspoissaoloja ja sain kutsun tulla myös ensi kesäksi töihin. Mahtava työpaikka, suosittelen!

Reetta Liimatainen,

MAA19SP

Saatat pitää myös näistä...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *