Intoa, iloa ja jännitystä opintojen aloitusviikolla!

Viimeviikon maanantaina 22 uutta sairaanhoitajaopiskelijaa aloitti opintonsa Oulaisten kampuksella. Monet opinnot aloittaneista on aiemmalta koulutukseltaan lähihoitajia, osa vastikään ylioppilaaksi kirjoittaneita ja mukana on myös useita alanvaihtajia. Kysyimme heiltä millaisin odotuksin ja tunnelmin opinnot ovat alkaneet?

Ryhmä sairaanhoitajaopiskelijoita Oulaisten kampuksen ala-aulassa.

Opintojen aloitusviikolla ryhmä on iloisissa, odottavaisissa ja innostuneissa tunnelmissa. Moni opiskelijoista kertoo, että on todella mukavaa tutustua uusiin ihmisiin. ”Sekä opettajat että ryhmä vaikuttaa mukavalta, tunnelma on ollut sopivan rento” kuvaavat Nina ja Jenni. Uudet oppimisalustat, kuten esimerkiksi Moodle, Teams ja Zoom toki luovat omaa lisäjännitystä; ”osaakohan sitä käyttää niitä kaikkia?” tuumaa eräs opiskelijoista.

Monimuoto-opiskelu antaa mahdollisuuksia ja luo haasteita

Oulaisten kampuksella sairaanhoitajaopinnot toteutuvat monimuoto-opintoina. Se tarkoittaa, että fyysisesti kampuksella ollaan noin yksi viikko kuukaudessa. Muina aikoina on tarjolla etäluentoja ja etätehtäviä niin itsenäisesti kuin ryhmissäkin tehtäväksi. Sairaanhoitajan opintoihin kuuluu myös useiden viikkojen mittaisia harjoitteluita. ”Se mietityttää miten saa arjen pyörimään” tuumii Iida. ”Toivottavasti opinnot lähtevät hyvin alkuun ja ne etenevät sujuvasti”, pohtii Piia.

”Haasteita tulee olemaan, mutta positiivisin mielin mennään!”

Opiskelijat kuvaavat odottavansa tulevilta opinnoilta monipuolisuutta, erilaisia työskentelytapoja, uusia kokemuksia, onnistumisia ja uuden oppimista. ”Haluaisin kehittyä ammatillisesti, lisätä tietojani ja taitojani jotta voisin tehdä entistä enemmän itsenäisesti hoitotyötä” kuvaa Iida. Moni kertoo odottavansa erityisesti myös ensimmäistä käytännön harjoittelujaksoa.

Toivotamme Oulaisten kampuksen OHS23KM sairaanhoitajaopiskelijoille erittäin antoisaa opintojen alkua ja menestystä opintoihin!

Lisätietoja sairaanhoitajan opinnoista voit lukea Oamkin opinto-oppaasta.

Teksti: Kirsi Myllykangas ja OHS23KM

Kuva: Kirsi Myllykangas

Saatat pitää myös näistä...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *