Monthly Archive: tammikuu 2023

Jättikö pandemia kansalaisopiston kurssilaiset sohvalle?

Kursiivilla otteita Raahe-opiston kevään 2022 asiakaskyselystä, keskusteluista asiakkaiden kanssa sekä Raahen Seudun nettigallupista. Kansalaisopistoissa on oltu koko pandemian ajan huolissaan opiskelijoiden passivoitumisesta, ilmoittautumisten vähyydestä ja sitä myötä kurssien peruuntumisista. Kansalaisopistojen opiskelijoille kursseilla koettu yhteisöllisyys...

Kulttuuriala ja lama

”Mä liikun kriisistä kriisiin Kuljen komein askelin Tahdon ettei mikään ois kuin ennenkin” Ismo Alanko – Kriisistä kriisiin Vuosina 2007-2009 elettiin maailmanlaajuisten finanssikriisien aikaa, jonka jälkeen saimme nauttia pitkään nousukaudesta. Kotimainen kulttuurikenttä voi hyvin. Tekniikka...

Yhteispohjoismainen elokuvakomissioiden kattojärjestö Nordic Film Commissions -boothilla Berlinalessa 2020.

Elokuvakomissiotoiminta

Elokuvakomissiolla (Film Commission, Screen Commission) tarkoitetaan yleensä toimintaa, joka pyrkii markkinoimaan toiminta-aluettaan televisio- ja elokuvatuotantojen toteutuspaikkana. Tämän lisäksi elokuvakomissiot kartoittavat alueen osaamista, tarjoavat verkostoitumispalveluja, ovat yhteydenottopiste tuotannoille ja useissa tapauksissa tarjoavat myös rahoitusta tuotannoille...

Trapesti Oy, tekemällä oppimista

Kirjoituksen tarkoituksena on avata opiskelijayritys Trapesti Oy:n toimintaa, toimintaperiaatteita, tapaa toimia sekä fasilitointeja, jotka on kehitetty tukemaan Trapestin toimintaa ja asetettuja oppimis- ja osaamistavoitteita. Opiskelijat työskentelevät opiskelijayrityksessä tyypillisesti yhden kauden. Opiskelijoiden vaihtuminen vuosittain vaatii...