Trapesti

Julius Meriläinen opiskelee toista vuotta tietojenkäsittelyä Oulun Ammattikorkeassa. Hän on alun perin Rovaniemeltä kotoisin, mutta muutti opiskeluiden perässä Ouluun. Julius erityisesti tykkää ohjelmoinnista opinnoissaan, hän tekee sitä niin koululla, kuin myös vapaa-ajallakin.  

Kuvassa Julius Meriläinen

Kuvassa Julius Meriläinen Trapestin tiloissa

Trapesti on lyhyesti opiskelijoiden pyörittämä yritys, ja on perustettu vuonna 2003 alun perin. Trapesti tarjoaa mikroyrityksille markkinointia esimerkiksi somepostauksia, koulutuksia ja markkinointisuunnitelmia, taloushallintoa esim. kirjanpitoa ja nettisivujen kehittämistä ja konsultointia. Toiminta Trapestilla on puolikaupallista ja tavoitteena ei ole tehdä paljon voittoa. Ideana Trapestilla on se, että opiskelijat pääset itse pyörittämään yritystä ja tekemään sitä kautta oman alan tehtäviä, esimerkiksi Julius pääsee tekemään kotisivuja, joka on suoraan hänen alansa työtä ja talouspuolen opiskelijat pääsevät tekemään talouspuolen tehtäviään. Trapestilla vaihtuu vuosittain opiskelijat, jotka pyörittävät yritystä. Trapesti sijaitsee Linnanmaan kampuksella Business corneria vastapäätä, workstation tilassa. Trapestilla on myös hallitustoimintaa, koska on virallisesti osakeyhtiö. Siellä opiskelijat pääset oppimaan hallitustyöskentelyä. 

Trapestilla on auki paikkoja, joihin voi hakea helmi-maaliskuussa. Tällä hetkellä voi myös hakea webvastaavan ja webkehittäjän, hr-assistentin paikkaan. Trapestilla työskenneltäessä on tiimejä, joissa tehdään oman alan töitä, työskentelyä on 5–15 tuntia viikossa opintojen ohella, mutta asiakaskohtaisesti määräytyy työskentelyajat. Trapestilla on tradenomeille taloushallinnon tehtäviä. Siellä työskentelee taloussuunnittelija, markkinointivastaava ja markkinointisuunnittelijoita, webvastaava ja websuunnittelija, henkilöstövastaavan sekä toimitusjohtaja. Trapestilla sitoudutaan vuodeksi tehtävään, työllä voi kirjoittaa opintopisteitä itselle tuntien mukaan mitä tehdään, kursseihin tai vapaavalintaisiin. Kaikki työntekijät ovat oppimassa Trapestilla. Trapestin työpaikkoihin voi hakea nettisivujen kautta trapesti.fi/rekry tai jos tuntee muita Trapetsilaisia niin voi jutella heidän kanssaan.  

Julius kertoo työskentelemisen mukavaksi sekä vapaaksi, on saanut itse päättää mitä haluaa tehdä ja on ollut valmis antaa aikaa työlleen. Työntekijät saavat vapaasti valita mihin suuntaan on yritystä viemässä, mitä haluaa oppia ja työskentely on itsenäistä. Julius kertoo, että on oppinut yritystoimintaan liittyviä juttuja kuten yrityksen kehittäminen ja uusia asioita varsinkin projektin kautta. Taloushallinnon puolen opiskelijat ovat päässeet oppimaan taloushallinnon tehtäviä teoriasta käytäntöön. Haasteeksi Julius sanoo olevan vapaus, jota yritys tarjoaa. Joskus ei ole toimeksiantoa, jolloin yrityksen kehittämistä suunnitellaan. Trapesti tarjoaa siis mahdollisuuden oppimiseen sekä työkokemuksen. 

Lue lisää Trapestin toiminnasta: https://trapesti.fi 

 

Artikkelin kirjoittaja Jenna Nivakoski 

Informaatioteknologian harjoittelija ja tietojenkäsittelijän opiskelija 

Saatat pitää myös näistä...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *