Oamkin henkilöstölle järjestetyssä laatukoulutuksessa julkaistiin aamulla laatuleipä-konsepti, joka johdattelee amk-väen laadukkaiden reseptien ja yhdessäleipomisen iloihin. Konsepti tietysti lipsahti julkisuuteen jo keskiviikkona yhteisölehti Oranssissa.
Viestiä tehostamaan laatuleipuri pyöräytti koulutettaville omat laatuleivät (klikkaa kuvia suuremmiksi). [b2evogallery¤2¤128¤/var/www/vip/blogit/media/blogs/laatuleipuri/koulutus_19022010/]
On muutamia aiheita, joista keskusteleminen on joskus aika raivostuttavaa. Nämä aiheet ovat yleensä abstrakteja ja siksi alttiita yleistyksille ja mutu-uskomuksille. Pahinta on, että hirveän monella on niistä mielipide. Lähes yhtä ikävää on se, että kuka tahansa pääsee nykyään kohtuuttoman helposti maailmanlaajuiseen levitykseen blogien ja yhteisöpalvelujen kautta. Syntyy kohinaa, josta on vaikea saada, ja hyödytöntä ottaa, kiinni.
Sosiaalinen media itsessään on yksi näistä aiheista. Joka toisella vastaantulijalla on asiasta sanottavaa. ”Kaikki ovat Facebookissa.” ”Kohta kukaan ei enää lue sanomalehtiä.” Sanoja tietää itsekin, etteivät väitteet pidä paikkaansa, mutta on silti valmis perustamaan niille oman tai suosimansa yrityksen markkinointistrategian.
Lisäksi statuspäivitykset ja tekstiviestit ovat lyhentäneet tällaisista asioista keskustelemisen parinsadan merkin pyrskähdyksiksi, jolloin sanojan ei edes oleteta perustelevan sanomisiaan tai etsimään eri mielipiteiden synteesiä. Tutkittua tietoakin on tarjolla minkä vain mielipiteen tueksi, sen kun laittaa linkin artikkeliin, jota harva jaksaa edes avata.
Toinen epäkiitollinen aihe on nuoriso. ”Nykyajan nuoret ovat laiskoja/ahkeria/julmia/oikeudentuntoisia/fiksuja/tyhmiä,” sanoo joku ja ympärillä olevat nyökyttelevät. Puolustuskyvyttömältä nuorisolta ei kysy kukaan – ja jos kysyy, sen yhden vastaus käännetään koko sukupolven mielipiteeksi. Tästä aiheesta olennaisen kiteyttävät Jukka Relander ja Virpi Salmi Helsingin Sanomien kolumneissaan, jotka kannattaa lukea heti tämän blogin jälkeen.
Organisaatioissa strategia on yleensä sellainen abstraktio, josta voi puhua kuka vain mitä vain. Sieltä voi poimia itselleen tärkeitä sanoja ja pyhittää niillä omat toimensa. Oamkin strategiassa on kestävä kehitystä, yrittäjyyttä, pohjoista uudistamista ja hyvinvoinnin luomista – oivia sanoja perustelemaan tai tyrmäämään hankkeen kuin hankkeen.
Pitkän aasinsillan päässä keinahtelee myös laatu. Sehän voi olla ihan mitä vain. Yhdelle on laatua tehdä opiskelijapalautekyselystä pitkä ja perusteellinen, toiselle laadukas kysely on lyhyt ja helppo vastata. Laatua on personoitu henkilöstöintra. Laatua on myös opiskelijoiden ja henkilökunnan yhteinen intranet. Laadukas organisaatio suvaitsee hankkeiden omia logoja ja verkkosivujen ilmeitä. Laadukas organisaatio myös pitää tiukasti kiinni yhdennäköisyydestään ja kuvamaailmastaan. Luento on laatua. Itsenäinen opiskelu on laatua.
Jotta paradoksi olisi täydellinen, pysähdyn miettimään, olenko sittenkään oikeassa ahdistuessani näistä asioista. Ainakin laadun kohdalla on oikeastaan hyvä, että se ylipäätään herättää mielipiteitä. Laadun tai laaduttomuuden näkeminen omassa työssään tekee siitä henkilökohtaista. Eri asia sitten on, osataanko laadusta keskustella ja tavoitella yhteistä näkemystä. Statuspäivityksillä se on vaikeaa, mutta blogien kommenttiraidoissa on tilaa kirjoittaa. Kokeile vaikka!
Minä koin laatua työssäni viime perjantaina, kun pidimme Rehtorin toimiston neljän suunnittelijan kesken ihan tavallisen palaverin Oamkin näkymisestä sosiaalisessa mediassa. Jokainen suunnittelija osallistui palaveriin työpisteiltään eri paikkakunnilta. Oulun, Oulunsalon, Raahen ja Vöyrin yhdisti Skype, jonka käyttöä pitkään arastelin. Keskustelu oli tehokas vaikka ehdimme lätistä kuulumiset ja naureskellakin.
Suunnittelijaa ja luontoa matkustusrasituksilta säästävä Skype-palaveri loi ainakin hyvinvointia ja tuki kestävää kehitystä. Mitähän muuta siellä strategiassa oli?
Niko Peltokangas
