Orgaanisista lietteistä ekologisia kierrätyslannoitteita

Kesä 2019 kului syventävän harjoittelun merkeissä SFTec Oy:llä, joka on oululainen kiertotalousyritys. Päätoimenkuvani harjoittelussa oli kuivausprosessin valvonta SFTecin ja Rakeistus Oy:n yhteisellä Demotehtaalla Oulun Ruskossa. Demotehtaalla teollisuuden sekä maatalouden orgaanisia lietteitä kuivattiin ja rakeistettiin...

Perunoiden kasvatusta ja hevosten hoitoa

Suoritin Maaseutuharjoittelu II:n kahdessa osassa. Kesällä 2019 työskentelin kaksi kuukautta Tyrnävällä Suomen siemenperunakeskuksessa ja syksyllä kuukauden Syrjälänpellon hevospalveluilla.  Harjoittelu perunoiden parissa Saapuessani toukokuussa Suomen siemenperunakeskukselle pääsin heti tositoimiin eli valmistelemaan kasvihuoneita tulevaa perunan kasvukautta...

Ulkomaanharjoitteluun? Minun matkani Irlantiin

Uskallanko lähteä? Suoritin ensimmäisen harjoitteluni Irlannissa lypsykarjatilalla keväällä 2019. Minulta löytyy jo yksi ammattikorkeakoulututkinto, olen kolmikymppinen alan vaihtaja, jolla ei ollut minkäänlaista aikaisempaa kokemusta maatilalla työskentelystä. Kieltämättä pohdin omassa mielessäni, kuinka voin pärjätä vieraassa...

Oamkista luonnonvara-alalta valmistuneen kuulumisia

Jukka Lähetkangas, yrittäjä Aika teki agrologin…  Ja ajan myötä monialayrittäjän Olen yrittäjä. Pyöritän veljeni kanssa kasvinviljelytilaa sekä vaimollani on lypsykarjatila, jossa olen vahvasti mukana. Olen myös osakkaana Finnlacto Oy -yrityksessä, joka toimii maatalouskaupan  aktiivisena...

Kasvihuonekurkkuja Kannuksessa

Suoritin vuoden 2019 touko-elokuun aikana 3 kuukauden mittaisen harjoittelun Kannuksen Kauppapuutarhalla Kannuksessa. Yrityksen toimintaan kuuluu vihannesten ympärivuotinen viljely kasvihuoneessa. Viljeltäviä vihanneksia ovat kasvihuonekurkku, ruukkusalaatti ja jääsalaatti. Ennen harjoittelua minulla ei ollut kokemusta kasvihuonetuotannosta ja...

Oamkista luonnonvara-alalta valmistuneen kuulumisia

Eeva-Kaisa Lahti, maatilayrittäjä Työskentelen omalla maitotilallani, aivan kuten työskentelin ennen AMK-opintoja, joista valmistuin keväällä 2016. Lisäksi minulla on luontoavusteinen hoivapalveluyritys, sen perustin opiskeluaikana alkuvuodesta 2016. Sukupolvenvaihdoksen kautta 1.1.1995 (samana päivänä, kun Suomi liittyi EU:hun)...

Dronet apuna peltovalvonnassa ELY-keskuksella

Suoritin syventävän maaseutuharjoittelun Pohjois-Pohjanmaan elinkeino -, liikenne- ja ympäristökeskuksella. Harjoittelu alkoi kesäkuun alussa perehdyttämispäivällä, jossa käytiin läpi tulevan kesän peltovalvontoja ja niihin liittyviä tulkintoja. Itse peltovalvonnat alkoivat päätukihaun jälkeen, jolloin ensimmäisille tiloille ilmoitettiin tulevasta...

Opettavainen ja monipuolinen kesä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksella

Kesä 2019 kului todella nopeasti työharjoittelussa ELY-keskuksella. Harjoittelu alkoi kesäkuun alkupuolella ja ensimmäisille tilakäynneille päästiin juhannuksen jälkeen. Tätä ennen minut perehdytettiin yleisesti ELY-keskuksen toimintaan sekä tuleviin työtehtäviini. Opettelin mm. GPS-mittalaitteen käyttöä sekä tutustuin käytössä...

Töissä Ruukin maaseutuopiston opetusmaatilalla

Suoritin ensimmäisen vuoden tilaharjoitteluni Ruukin maaseutuopiston opetusmaatilalla. Ajankohta oli kesällä 2019 touko-kesäkuussa.  Harjoitteluni kesti 8 viikkoa ja työskentelin neljänä päivänä viikossa, jokaisena päivänä 10 tuntia. Tein pitkää päivää, sillä minulla oli myös toinen työ...