Eräleirejä ja siemenperunan saloja

Eräleirejä ja siemenperunan saloja

Halusin jakaa opintoihin kuuluvan syventävän harjoittelun kahteen osaan, jotta pääsisin näkemään laajemmin agrologin työmahdollisuuksia. Niinpä päädyin suorittamaan harjoitteluni 4H-yhdistyksellä ja Suomen Siemenperunakeskus Oy:llä. Harjoittelussa 4H-yhdistyksellä Kesällä 2020 tein kuukauden mittaisen harjoittelun Muhoksen 4H-paikallisyhdistyksellä. 4H-yhdistykset...

Palautteen ja reflektoinnin monet ulottuvuudet liiketalouden tradenomiopinnoissa

Pitkä työelämäkokemus ja yksi maisterintutkinto takanani aloitin liiketalouden tradenomiopinnot monimuoto-opiskelijana päivätyöni rinnalla 2019. Odotukseni esimiestyön ja henkilöstöosaamisen opintopolulla kohdistuivat lähinnä substanssiosaamisen kasvattamiseen, mutta ilokseni havaitsin, miten opintokokonaisuuteen kuuluu myös itsetutkiskelumatka. FT Pentti Sydänmaanlakan mukaan...

Säteilevän hyvää Röntgenpäivää!

Erittäin hyvää Röntgenpäivää kaikille säteilyn käytön ammattilaisille ja alan opiskelijoille Oulun ammattikorkeakoulun radiografian ja sädehoidon tutkinto-ohjelmasta! Jo kymmenettä kansainvälistä röntgenpäivää juhlitaan tänään 8.11.2021. Päivän tarkoituksena on tuoda esiin röntgenkuvantamisen merkitystä potilaan hoitoketjussa ja tuoda...

Verkkosivujen optimoinnilla parempaan asiakaskokemukseen

Nykyisin jokaisen yrityksen ja erityisesti verkkokauppojen tulisi panostaa asiakkaiden digitaalisen asiakaskokemuksen kehittämiseen. Asiakaskokemus muodostuu joka kerta kun asiakas vierailee verkkopalvelussa ja siihen vaikuttavat monet tekijät, kuten yrityksen ja sen kilpailijoiden viestinnän ja kaikkien aiempien...

Sorvin ääreltä pulpetin taakse mars!

Sorvin ääreltä pulpetin taakse mars!

Monien työvuosien jälkeen meillä molemmilla oli noussut ajatus “Minä en tätä työtä eläkkeeseen asti tee”. YAMK- opintojen ovet avautuivat toiselle meistä avoimen ammattikorkeakoulun polkuopintojen kautta ja toiselle toisella hakukerralla. Opiskelut alkoivat syksyllä 2019 ja...

Täytyykö insinööriopiskelijan olla matemaattisesti lahjakas?  

Tekstin on kirjoittanut Oamkin konetekniikan KTO17SP3-ryhmän opiskelija Miika Palviainen opintojaksolla YY00BB72-3130 Tutkimus- ja kehittämistoiminta.  Kone– ja automaatiotekniikka kuulostavat haastavilta työaloilta, joihin liitetään hyvin vahvasti matematiikka ja laskeminen. Uutta koulutusta pohdiskelevalle henkilölle voi nousta mieleen kysymyksiä. Vaaditaanko insinööriltä hyvää matikkapäätä tai...

Haaveita toteuttamaan aikuisena

Tekstin on kirjoittanut Oamkin konetekniikan KTO17SP3-ryhmän opiskelija Samuel Isojärvi opintojaksolla YY00BB72-3130 Tutkimus- ja kehittämistoiminta. Olen Samuel Isojärvi ja opiskelen neljättä vuotta konetekniikan insinööriopintoja Oulun ammattikorkeakoulussa. Syksyllä 2016 olin työskennellyt kymmenen vuotta autokorimekaanikkona paikallisessa autokorjaamossa, kunnes tarjoutui mahdollisuus jatkokoulutukseen. Olin...

Seikkailuni metallin 3D-tulostuksen parissa Sveitsissä 

Tekstin on kirjoittanut Oamkin konetekniikan KTO17SP1-ryhmän opiskelija Henri Väänänen opintojaksolla YY00BB72-3130 Tutkimus- ja kehittämistoiminta. Tuo kohtalokas koronan täyteinen vuosi 2020 on tätä artikkelia kirjoittaessani lähestymässä loppuaan ja niin on myös minun opintoni käymässä loppuun....