Osallisuuden edistäminen ja syrjäytymisen ehkäisy – Sosiaalialan koulutuksen haasteet muutostilanteessa

Sote- ja maakuntauudistus tulee voimaan vuoden 2020 alusta. Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut siirtyvät tuolloin maakunnille. Terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen liittyy säädösten tasolle tulevia velvoitteita. Samanlaista vastuunjakoa ja velvoitteita löytyy myös osallisuuden lisäämiseen ja syrjäytymisen ehkäisyyn. Tuloerojen kasvun, hyvinvoinnin epätasaisen jakautumisen ja suhteellisen köyhyyden lisääntymisen myötä syrjäytymisen ehkäisystä ja syrjäytymiseen liittyvistä muista ongelmista on tullut todellinen haaste sosiaalialan ammattilaisille.

Ammattikorkeakoulu vastaa syrjäytymisen ehkäisyyn ja sen seurausten lieventämiseen omalta osaltaan sosionomikoulutuksella ja yliopisto maisteriohjelmalla, joka tuottaa sosiaalityöntekijän pätevyyden.

Sosiaalialan ammattihenkilöiden pätevyysvaatimuksia ohjaa lainsäädäntö, erityisesti 1.3.2016 voimaan tullut laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä (817/2015) [1]. Lain tavoitteena on parantaa asiakasturvallisuutta ja sosiaalihuollon asiakkaan oikeutta laadultaan hyvään sosiaalihuoltoon. Laki selkiyttää myös sosiaalihuollon ammattihenkilöiden oikeuksia ja velvollisuuksia.

Lain voimaantulon myötä sosiaalityöntekijöille ja sosionomeille on annettu ammatinharjoittamisoikeus. Valvira voi nyt myöntää hakemuksesta oikeuden toimia laillistettuna sosiaalihuollon ammattihenkilönä, oikeuden käyttää nimikesuojattua ammattinimikettä tai rajoitetun ammatinharjoittamisluvan. Laki määrittelee aiempaa yksiselitteisemmin myös sosiaalialan työtehtäviä. Laillistettujen ammattihenkilöiden eli sosiaalityöntekijän ja sosionomin (AMK) ammateissa voi toimia vain Valviran laillistama ammattihenkilö.

Sosiaalihuollon palvelujen tavoitteita ja sisältöjä määrittelee sosiaalihuoltolaki (1301/2014) [2].  Sosiaalihuoltolain mukaan sosiaalipalveluja on järjestettävä:

1. tueksi jokapäiväisestä elämästä selviytymiseen,
2. asumiseen liittyvään tuen tarpeeseen,
3. taloudellisen tuen tarpeeseen ja
4. sosiaalisen syrjäytymisen torjumiseksi ja osallisuuden edistämiseksi.

Syrjäytyminen on moniulotteinen prosessi, jonka lopputuloksena yksilöt, ryhmät tai kokonaiset alueet jäävät vaille kestävämpää integraatiota hyvinvointia tuottavista instituutioista. Erityisesti työttömyys ja muut ongelmat työmarkkinoihin kiinnittymisessä nähdään suurimpana syynä sosiaaliselle syrjäytymiselle. Koulutuksen puute lisää syrjäytymisriskiä merkittävästi.

Köyhtyminen ja syrjäytyminen ilmenevät ihmisten hyvinvoinnissa köyhyytenä ja huono-osaisuutena. Vuoden 2015 tietojen mukaan 11,7 % eli noin 660 000 suomalaista jäi suhteellisen köyhyysrajan alle. Suhteellisen köyhyyden ennakoidaan kasvavan eniten yksinasuvien, yli 65-vuotiaiden, eläkeläisten ja työttömien sekä muiden työelämän ulkopuolella olevien työikäisten keskuudessa. [3] Takuusäätiön vuoden 2016 tietojen mukaan 373 000 suomalaisella henkilöllä oli maksuhäiriömerkintä ja ulosotossa oli 500 000 henkilöä. [4]

Viime taantuman seurauksena etenkin poikien asema on heikentynyt ja syrjäytyneiden määrä kasvanut. Syrjäytymisen on laskettu maksavan vuodessa karkeasti arvioiden 1,4 miljardia euroa. Se on taloudellinen ja sosiaalinen ongelma ja monen nuoren kohdalla se voi muodostua elinikäiseksi tragediaksi. Erityisesti kodin ulkopuolelle sijoitettujen nuorten on arveltu syrjäytyvän yhteiskunnasta pysyvästi. Talouskasvusta huolimatta syrjäytyminen on jäänyt rakenteelliseksi ongelmaksi. 70 000 syrjäytyneen nuoren joukossa noin puolella ei ole perusasteen jälkeistä koulutusta. [5]

Sosiaalityön asiakkaiden ongelmat ovat monisäikeisiä ja edellyttävät asiakastarpeiden huolellista arviointia ja useampien palvelumuotojen yhdistämistä samaan palveluprosessiin. Huolimatta siitä, että sosiaalialan keskeiset tavoitteet ja niitä koskevat käsitteet on määritelty lainsäädännössä, alan työtehtävien määrittelyssä on ollut tulkintaeroja. Valtiontalouden sosiaalialan työnjakoa koskevan tarkastusraportin (2016) [6] mukaan sosiaalipalveluita koskeva lainsäädäntö ei ole tuonut riittävää selkeyttä alan tehtävänkuviin.

Myös alan koulutuksen suhteen on ratkaisemattomia kysymyksiä. Pohjois-Suomessa sosiaalityöntekijäkoulutusta on ainoastaan Lapin yliopistossa. Lapin yliopiston ja Oulun ammattikorkeakoulun johto kokoontui sote-uudistuksen muutosjohtaja Sinikka Salon*  johdolla 28.4.2017 miettimään sosiaalialan koulutuksen tulevia haasteita ja analysoimaan koulutuksen tämänhetkistä tilaa. Asiantuntijoiden mukaan sosiaalialan koulutus on pirstaleista ja hajanaista, ja yhteistyö ammattikorkeakoulun ja yliopiston välillä puutteellista. Kaleva uutisoi 10.11.2017 sosiaalityöntekijäpulasta [7] sekä kunnille ja kuntayhtymille tulleista uhkasakoista. Kuntien on turvattava sosiaalipalvelujen saanti tietyssä määräajassa. Jos siihen ei pystytä, voi seurauksena olla huomattavia uhkasakkoja.

Jotta tulevaisuuden koulutusta koskeviin haasteisiin voidaan vastata, tulisi sosiaalialan koulutusta tarkastella kokonaisuutena osana uusia sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteita. Moniammatillisuuden lisäksi erityisesti sosiaalialan koulutuksessa tarvitaan parempaa ja tehokkaampaa integraatiota yliopistollisen sosiaalityöntekijäkoulutuksen ja ammattikorkeakoulujen sosionomikoulutuksen kesken. Niiden suhde tulisi neuvotella uudelleen. Jatkossa kaivataan konkreettisia toimenpiteitä, jotta tutkintorakenteiden, opetussuunnitelmien ja opetussisältöjen osalta päästään tarvittavaan muutokseen niin sote-uudistuksen, kuin myös korkeakoulun rakenteellisen kehittämisen näkökulmasta. Tulevaisuuden osaamistarpeet haastavat korkeakouluja tiiviimpään yhteistyöhön opetussuunnitelmien ja tutkintorakenteiden selkiyttämisen osalta. Nyt on hyvä mahdollisuus ja oikea aika reagoida koulutusta koskeviin kysymyksiin.

YTT Kari Virolainen

yksikönjohtaja vuosina 2004-2015, yliopettaja 2015 alkaen

*valtioneuvosto päätti 31.3.2016 nimetä Oulun apulaiskaupunginjohtaja Sinikka Salon sote-muutosjohtajaksi. Muutosjohtajan on tarkoitus ohjata ja tukea sosiaali- ja terveydenhuollon toimijoita uudistuksen alueellisessa valmistelussa ja toimeenpanossa uusissa maakunnissa.

Lähteet:

[1] Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä 817/2015. Hakupäivä 16.11.2017. http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2015/20150817

[2] Sosiaalihuoltolaki 1301/2014. Hakupäivä 16.11.2017. http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2014/20141301

[3] Terveyden- ja hyvinvoinninlaitos. 2017. Uutiskirje päättäjille 9. Hakupäivä 16.11.2017. http://www.emaileri.fi/g/l/226266/0/0/3423/74/9

[4] Rajanen, T. 2017. Takuusäätiön aluekoordinaattori Taina Rajasen haastattelu 8.11.2017.

[5] Lehikoinen, T., Lehto, S. & Ala-Kauhaluoma, M. 2016. Onko osa nuorista vaarassa syrjäytyä pysyvästi? Nuorten syrjäytymisriskit ja aikuisuuteen siirtymistä tukeva palvelujärjestelmä. Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 144. Kela, Helsinki. Hakupäivä 16.11.2017. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/170035/Tutkimuksia144.pdf

[6] Harkko, J. & Nikander, J. 2016. Sosiaalialan taustaselvitys. Aikuisten parissa tehtävä sosiaalialan työ. KPMG. Hakupäivä 16.11.2017. http://www.oph.fi/download/181625_Taustaselvitys_Aikuisten_parissa_tehtava_sosiaalialan_tyo_22022017.pdf

[7] Hakkarainen, P. 2017. Sosiaalityöntekijöistä käydään kovaa kilpaa. Kaleva 10.11.2017.