KanTaMus on kansantanssin ja kansanmusiikin pedagogiikkaa yhdistävä ESR-hanke, jonka tavoitteena on luoda paikallisperinteeseen ja yhteisöllisyyteen nojaavaa, vuorovaikutteista pedagogiikkaa ja hyvinvointia tuottavaa yhteisötoimintaa. Blogissa kansantanssin ja -musiikin ammattilaiset kertovat ajatuksistaan ja kokemuksistaan näiden alojen risteymistä ja törmäyksistä hankkeen työpajoissa ja seminaareissa.

Vaikeaa helppoa

Tanssia ja musiikkia opetettaessa opettajan kunnianhimo kasvaa, kun hän havaitsee oppijoiden edistyvän. Tämä johtaa usein siihen, että opettaja lisää vaikeustasoa ja antaa oppijoille yhä haastavampia tehtäviä. Syntyy ajatus siitä, että oppijoiden tulee siirtyä seuraavalle...

Menuetti – säännöllisen harmonian improvisaation vaikeus

Kansanomaisessa tanssikulttuurissa menuetti muodostaa aivan oman muotonsa. Muissa Pohjoismaissa siitä käytetään usein nimitystä figureringspardans, jolle ei ole täsmällistä suomenkielistä vastinetta. Hieman kömpelöisti kääntäen kyse on ”kuviointiparitanssista”. Kaikki muut kansanomaiset paritanssit (esim. polska, valssi, polkka, sottiisi ja...

Toimisiko polska-aapinen?

Voitaisiinko muusikon ja tanssijan molemminpuolista kehotietoisuutta viedä eteenpäin sekoittamalla äänen ja liikkeen tuottamista todella radikaalisti? Jatkan Petri Kauppisen kehittämiä ajatuksia ja ehdotan lähtökohdaksi kehon näkemistä instrumenttina, jolla tuotetaan erilaisia äänen ja liikkeen kombinaatioita. Ajatuksena...

Kuinka keho soi? Miten soitin tanssii?

KanTaMus-hankkeen aloitustyöpajojen ydinilmiöitä ovat läsnäolo, kehollisuus, oppiminen ja yhteisöllisyys. KanTaMus on kansantanssin ja kansanmusiikin pedagogiikkaa yhdistävä hanke, jonka tavoitteena on luoda paikallisperinteeseen ja yhteisöllisyyteen nojaavaa, vuorovaikutteista pedagogiikkaa ja hyvinvointia tuottavaa yhteisötoimintaa. Oamkin ja Oulun...