Hyvän mielen kesä Kirstinän tilalla

Halusin päästä suuntaamaan opintojani ja syventämään osaamistani entisestään kohti hevosia ja suoritin toisen maaseutuharjoitteluni Kirstinän tilalla kesällä 2019. Kirstinän tila on kotieläintila Tyrnävällä noin 23 km Oulun keskustasta. Tilalla voi tutustua tilan monenkirjavaan eläinjoukkoon ja...

Projektiharjoittelijana Oulun Maa- ja kotitalousnaisilla

Harjoitteluni Oulun Maa- ja kotitalousnaisilla on ollut todella erilainen verrattuna siihen, mitä alun perin ajattelin. Pääsyynä tähän on maailmanlaajuinen koronapandemia, joka heitti meidät kaikki täysin erilai-seen elämäntilanteeseen niin työssä kuin vapaa-ajallakin. Harjoittelun alkaessa olin...

Tukihakemuksia ja erilaisia kasvustoja

Maaseutuelinkeinoviranomaisen tehtävät olivat syventävän maaseutuharjoitteluni aihe kesällä 2019 Tyrnävän Maaseutuhallinnon Yhteistoiminta-alueella. Tavoitteenani oli päästä tutustumaan maatalouden viranomaistehtäviin ja olla apuna viljelijöille. Tyrnävän yhteistoiminta-alueeseen kuuluu Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos ja Tyrnävä, joten pääsin osallistumaan...

Oamkin agrologiopinnot eivät vaadi luokkahuonetta

Poikkeukselliset olosuhteet vaikuttavat opiskeluun ja opetukseen.  Kaikki opetus on siirtynyt etäyhteyksien päähän virtuaalisiin luokkahuoneisiin verkkoon, jotta opiskelu olisi mahdollista myös näinä aikoina. Onneksi luonnonvara-alalla monimuoto-opetus ei ole uusi asia. Oamkin luonnonvara-alalla verkko-opetusta on joidenkin...

Orgaanisista lietteistä ekologisia kierrätyslannoitteita

Kesä 2019 kului syventävän harjoittelun merkeissä SFTec Oy:llä, joka on oululainen kiertotalousyritys. Päätoimenkuvani harjoittelussa oli kuivausprosessin valvonta SFTecin ja Rakeistus Oy:n yhteisellä Demotehtaalla Oulun Ruskossa. Demotehtaalla teollisuuden sekä maatalouden orgaanisia lietteitä kuivattiin ja rakeistettiin...

Perunoiden kasvatusta ja hevosten hoitoa

Suoritin Maaseutuharjoittelu II:n kahdessa osassa. Kesällä 2019 työskentelin kaksi kuukautta Tyrnävällä Suomen siemenperunakeskuksessa ja syksyllä kuukauden Syrjälänpellon hevospalveluilla.  Harjoittelu perunoiden parissa Saapuessani toukokuussa Suomen siemenperunakeskukselle pääsin heti tositoimiin eli valmistelemaan kasvihuoneita tulevaa perunan kasvukautta...

Ulkomaanharjoitteluun? Minun matkani Irlantiin

Uskallanko lähteä? Suoritin ensimmäisen harjoitteluni Irlannissa lypsykarjatilalla keväällä 2019. Minulta löytyy jo yksi ammattikorkeakoulututkinto, olen kolmikymppinen alan vaihtaja, jolla ei ollut minkäänlaista aikaisempaa kokemusta maatilalla työskentelystä. Kieltämättä pohdin omassa mielessäni, kuinka voin pärjätä vieraassa...

Oamkista luonnonvara-alalta valmistuneen kuulumisia

Jukka Lähetkangas, yrittäjä Aika teki agrologin…  Ja ajan myötä monialayrittäjän Olen yrittäjä. Pyöritän veljeni kanssa kasvinviljelytilaa sekä vaimollani on lypsykarjatila, jossa olen vahvasti mukana. Olen myös osakkaana Finnlacto Oy -yrityksessä, joka toimii maatalouskaupan  aktiivisena...

Kasvihuonekurkkuja Kannuksessa

Suoritin vuoden 2019 touko-elokuun aikana 3 kuukauden mittaisen harjoittelun Kannuksen Kauppapuutarhalla Kannuksessa. Yrityksen toimintaan kuuluu vihannesten ympärivuotinen viljely kasvihuoneessa. Viljeltäviä vihanneksia ovat kasvihuonekurkku, ruukkusalaatti ja jääsalaatti. Ennen harjoittelua minulla ei ollut kokemusta kasvihuonetuotannosta ja...