Anna-Leena Härkönen: Takana puhumisen taito
(2014)

Takana puhumisen taito oli vuoden 2014 Kirjan ja ruusun päivän kampanjakirja, jota jaettiin kirjakaupoissa muiden kirjaostosten kylkiäisenä. Oman kappaleeni löysin lähikirjaston kierrätyskärrystä ja olin löydöstäni iloinen, koska olen aina pitänyt Anna-Leena Härkösen teoksista. Tämäkään ei aiheuttanut pettymystä.

Härkösen kirja koostuu 32 lyhyehköstä kolumnin tapaisesta tekstistä. Niissä kirjailija tarkastelee maailmaa ja ihmisiä tuttuun tyyliinsä: piikitellen mutta lempeästi. Teoksen nimi Takana puhumisen taito viittaa tässä 156-sivuisessa teoksessa olevaan saman nimiseen kolumniin. Toisaalta lukija saattaa huomata myös mielenkiintoisen vastakohdan teoksen nimen ja sen sisällön välillä: Härkönen ei nimittäin epäröi kertoa julkisesti, mitä mieltä on erilaisista ilmiöistä tai vaikkapa tuttavistaan ja satunnaisesti kohtaamistaan ihmisistä, oli mielipide sitten positiivinen tai negatiivinen. Ja mikä parasta: Härkönen ei aseta itseään erityisasemaan vaan tekee paljastuksia itseäänkin: ” – – kun olen tekemisissä mieheni kanssa, minusta tulee tipuaskelin kipittävä pölkkypää, joka kyselee silmät suurina jopa sitä, onko ihminen vaihtolämpöinen.” Tämä itsensä likoon laittaminen onkin mielestäni parasta kyseisen kirjailijan teoksissa yleensäkin.

En voi silti olla sivuuttamatta pientä ääntä pääkopassani: ”Niin tuttua, ehkä liiankin.” Vaikka pidänkin kovasti Härkösen piikikkään lempeästä, kriittisestä tyylistä, tuntuvat kolumnit kuitenkin hieman toistavan itseään. Aiheet vaihtuvat, mutta tyyli on sama, ja se häiritsee hieman. Tokihan on hyvä, että teoksessa on yhtenäinen linja, mutta kun tämä yhtenäisyys ulottuu muihinkin Härkösen kokoelmateoksiin, nousee mieleeni ajatus Härkösen tyylin kuluneisuudesta ja tietynlaisesta yksipuolisuudesta.

Huolimatta tekstien samankaltaisuudesta koen Anna-Leena Härkösen tyylin pääosin nautittavana. Vaikka kolumnit ovatkin ”vain” kevyttä viihdettä, osaa Härkönen käyttää kieltä taitavasti. Monessa kohtaa hykertelin kirjoittajan sanavalinnoille. Suosikkini on Hyvää syntymäpäivää! -kolumnista löytyvä kohta, jossa lukijan eteen loihditaan hyvin selkeä kuva:

Mies. Jos olet unohtanut vaimon syntymäpäivät, minulla on sinulle ainoastaan yksi ohje: konttaa.

Kutista itsesi pesusienen kokoiseksi ja selitä niin paljon kuin sylki suuhun tuo. Jos saat luontevasti itkettyä hiukan, se edistää asiaasi. Mutta älä volise niin, että lima lentää, se saattaa ärsyttää vaimoa ja saa sinut näyttämään ääliöltä. Pari kolme kyyneltä on hyvä. Tai edes silmien hienoinen kiilto.

Takana puhumisen taito tuskin kohoaa klassikoksi kirjallisuuden kaanoniin, mutta kyllä sillä oma paikkansa on maailmassa. Oman kappaleeni ajattelin viedä takaisin kirjaston kierrätyskärryyn, josta joku muu kevyen kirjallisuuden ystävä voi sen napata mukaansa.

Kati
KIR15SP