LVI-insinööristä on moneksi

Alumnivierailun antia Energia ja automaatio -osastolla

Mitä sellainen LVI-tekniikan insinööri tekee työkseen? Mitä ovat tulevaisuuden mahdollisuudet? Mahtaa moni nykyinen alan opiskelijakin tuumailla näitä kysymyksiä. Kun pyydettiin asiasta kertomaan alumnit, vuosina 2005–2007 LVI-tekniikasta valmistuneet alan ammattilaiset, saivat niin opiskelijat kuin opettajat kuulla nykyisistä työelämämahdollisuuksista ja entisten opiskelijoiden (kuva 1) työelämäkokemuksista tilaisuudessa Kotkantien kampuksella.

KUVA 1. Lehtori Mikko Niskala ja vuonna 2002 opiskelunsa aloittaneet alumnit (kuva: Jouni Kääriäinen)

Ensivaikutelma tilaisuudesta on leppoisa ja rento. Kuuntelijoiden 5-kymmenpäinen joukko istuu hiljaa ja kuuntelee. Suuressakin joukossa kynnys kysymyksiin tuntuu olevan matala. Kukapa osaisi ensimmäisen vuoden opiskelijoille paremmin kuvata alan työkenttää kuin siellä tällä hetkellä työskentelevä. Liika virallisuus oli tiedontäyteisistä esityksistä kaukana, ja vaikka välissä oli opiskeluaikaisia tarinoita tai ehkä sisäpiirin juttujakin, eivät kuulijat tunteneet itseään ulkopuolisiksi. Oli mukava huomata, miten hyvin porukka tuntui hitsautuneen yhteen ja säilyttäneen yhteytensä opintojen päättymisen jälkeenkin. Miten tärkeä onkaan ollut se yhteisö, jonka jäseninä nämä herrasmiehet ovat 4–5 vuotta viettäneet.

Opiskeluaikana myös näillä opiskelijoilla oli ollut muitakin kiinnostuksen kohteita kuin opiskelu. Joku myönsi harvoin tulleensa ajoissa tunneille, toinen kertoi olleensa usein opiskeluviikon viimeiset päivät poissa. Syyt toki olivat tärkeitä tai vähemmän tärkeitä, kuten nykyisinkin. Osa alumneista oli opiskeluaikanaan ehtinyt Saksaan vaihtoon. Saattoipa jollakulla opiskelun jatkuminenkin olla ollut aika lailla katkolla, mutta opiskelukaverit ja opettajat olivat saaneet pään kääntymään, mistä puhuja oli jälkikäteen tyytyväinen. Olipa valmistuminen tapahtunut hiukan etuajassa tai vähän myöhässä, jokainen lähti koulusta tutkintotodistus taskussa työelämään. Työelämävuosien jälkeen kuulemma osaisi suhtautua opiskeluun eri tavalla, ja myönsipä joku kaivanneensa joskus esim. virtaustekniikan opiskelua, kun sen osaaminen työssä olisi ollut tarpeen. Jokainen puhuja oli sitä mieltä, että koulutuksessaan he olivat saaneet hyvän pohjan työelämään. Jälkiviisaus on helppoa, mutta ehkäpä nyt opiskelevat ottavat onkeensa neuvon ”kannattaa opiskella nyt, kun se on mahdollista”.

Monen kokemuksen ja askeleen kautta olivat alumnit nykyisiin töihinsä päätyneet. Joku oli ollut samassa työpaikassa lähes kymmenen vuotta, toinen oli saman ajan sisällä vaihtanut työpaikkaa viidesti. Saman yrityksen sisälläkin oli yksi puhujista vaihtanut työpaikkakuntaa useasti lopputuloksena pesti yrityksen Oulun toimipisteen LVI-puolen porukan vetäjänä. Alan työllisyysnäkymiä pidettiin hyvinä, ja jos ei Oulun seudulta sopivaa työtä sattuisi löytymään, rakentaminen ja sitä kautta LVI-osaajien tarve on kiihtymään päin myös eteläisemmässä Suomessa. Niin Hämeessä kuin pääkaupunkiseudulla kävijöitäkin – jopa sinne asettuneita – mahtui puhujien joukkoon, mutta myös paluumuuttajia. Ja jos ei Suomi riitä, voi käydä tekemässä vaikkapa maisterin tutkinnon Amerikan mantereella ja viivähtää siellä töissä hetken. Englannin kieltä voi LVI-insinööri päästä käyttämään aktiivisesti kotomaassakin, jos työpaikka on kansainvälisessä yrityksessä.

”Mitä useamman oven sulkee, sitä enemmän ovia avautuu”, oli yksi kuultu motto.

Tausta-ajatus oli, että työpaikkaa voi vaihtaakin usein: kokemusta kaikki on, mikä auttaa taas uralla eteenpäin. Työpaikkojen vaihdolla taas voi olla myönteinen vaikutus myös palkkakehitykseen. Kuulemma hyvä palkkatoivomus on sellainen, joka pyytäjää vähän hirvittää esittää.

Työkokemuksen tarpeellisuudesta kuultiin enemmänkin. Asentajakokemus ja kenttätyön tuntemus helpottavat esimerkiksi hyvän LVI-suunnittelun tekemistä, ja eduksi ne ovat opiskeluaikanakin. Joku alumni tunnusti, ettei opiskelujen aikana ollut oman alansa töissä ennen viimeistä opiskelujen aikaista kesää. Työ on kuitenkin tekijäänsä opettanut ja työtä löytynyt sen jälkeen. Toisella tilanne oli ollut otollinen yrityksen perustamiseen, eikä usean yrittäjävuoden jälkeen enää ole halua palata palkolliseksi. Myynnissä ja markkinoinnissa työskentelevä painotti alan kentän tuntemusta ennen myyntityöhän ryhtymistä. Työskentely urakoinnissa ja vielä sairaalanrakennusprojektissa oli ollut valmistumisen jälkeen täysin uusi kokemus, mutta siitäkin selvisi. Yhtä vähän oli toinen tiennyt jätevesiviemäreiden suunnittelusta mutta niin vain työtä tehnyt muutaman vuoden.

Letkeä leukailu ja sanavalmis kerronta loivat kuulijoille mielikuvan niin opiskelijaporukan keskinäisistä kuin opettajien ja entisten opiskelijoiden välisistä mutkattomista suhteista. On kai sitä tutkittukin, että hyvä ilmapiiri parantaa oppimista, ja välittömäksi voisi monessa mielessä luonnehtia LVI- ja energiatekniikan yhteisöä oppimisympäristönä. Lienee tilanne hyvä, kun yhteistyö toimii edelleen alumnien ja opettajien kesken ja alumnit kuuluivat lupautuneet höylisti tulemaan vierailulle toistekin.

Ja se verkostoituminen. Olipa työtehtävä mikä tahansa, aina painotettiin verkostoitumisen tärkeyttä. Suunnittelutoimistoa ei kannata perustaa, ellei ole olemassa olevaa verkostoa ja sitä kautta potentiaalisia asiakkaita. Myynnissä ja markkinoinnissa työskentelevä saa asiakkaita oman myyntialueensa ulkopuoleltakin, jos vanhoja asiakas- tai ystävyyssuhteita voi hyödyntää. Oman työn ongelmatilanteissa on oltu yhteydessä myös alumnikavereihin: aina joku tietää tai osaa neuvoa tietäjän luo. Siispä älä unohda opiskelukaveriakaan. Verkostoituminen alkakoon jo nyt!

Pirjo Partanen, lehtori, energia ja talotekniikka