Pirunkehto: suomalaisen black metallin tarina

Tero Ikäheimonen
Svart Publishing (2016)

Pirunkehto on ulkomuodoltaankin vaikuttavan näköinen, 512-sivuinen kuvitettu teos, joka kokoaa yhteen suomalaisen black metallin tarinan. Aiheesta ei ole Suomessa aiemmin kirjoitettu kirjaa, joten se oli varsin odotettu julkaisu. Teos rakentuu laajan haastatteluaineiston pohjalle, jota Ikäheimonen keräsi vuosien 2014-2016 välisenä aikana. Englanninkielinen käännös ”The Devil’s Cradle” julkaistiin vuonna 2017 ja se otettiin innolla vastaan ulkomailla.

Tunnetuimpien yhtyeiden lisäksi kirja avaa ideologiaa ja kulttuuria äärimmäisen musiikin taustalla sekä esittelee myös yhtyeitä, jotka eivät ole saavuttaneet julkaisuillaan suurta suosiota, mutta joilla on ollut vaikutus genren kehittymiseen. Kirjassa pääosassa ovat nimenomaan musiikin tekijät, joiden antamien haastattelujen pohjalta moni tarina kuullaan ensimmäistä kertaa. Black metallista käsitteenä sekä siihen kuuluvista tai kuulumattomista arvoista on yhtä monta näkemystä kuin on tekijääkin, ja siksi kirja on silmät avaava teos äärimmäiseen musiikkiin ja siihen vahvasti liittyvään äärimmäiseen elämänfilosofiaan.

Pirunkehto on ehdoton lukukokemus genren kuuntelijoille. ”Tervetuloa matkalle pimeyteen.”

Olli U. KIR16SP

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.