Voi elämän kevät!
Valintakoepäivä, eletään vuotta 2016. Kädet hikoaa, ahdistaa, pää on tyhjä. Osa porukasta saapuu kimpassa, osa yksin, kuten minäkin. Huokaisen helpotuksesta, paikalla näyttää olevan äkkikatsomalta jopa minua vanhempia kohtalotovereita. Olikohan tämä virhe? Kävin jo kerran valintakokeessa. Pomppasin, en ollut lukenut. Nyt olin päntännyt ja stressannut. Erityisesti matemaattinen, loogisen ajattelun osio kauhistutti. Perinteisesti matematiikka on saanut minut aina lukkoon. Jo alakoulussa unohdin lukea kysymyksen loppuun, sanallisia tehtäviä en tajunnut koskaan ja toisinaan koepaperistakin unohtui katsoa kääntöpuoli. Matematiikka on ollut minulle aina ikään kuin punkki lihassani: vihaan sitä koko sydämestäni.
Salaisen operaationi eräpäivä koittaa, tuomio on julistettu. Hyväksytty opiskelijaksi! I´m in! Edelleen epäilen, että pistemäärieni laskennassa oli ollut työn touhussa joku matemaattisesti yhtä lahjakas kuin minäkin, mutta so what. Olen valittu, hyväksytty ja pissaan hunajaa.
Siitä alkoi opiskelijan taipaleeni työn ohella. Puolitoista vuotta viikkoni kuluivat niin, että olin töissä maanantaista perjantaihin virka-aikaan, maanantai-illat lähiopetuksessa ja keskiviikko- sekä torstai-illat verkko-opiskelussa. Loppu, olematon ”vapaa-aika”, kului kouluhommien parissa. Tuohon yhtälöön kun lisää perheen, niin eipä ole ollut koskaan hätää ylimääräisestä ajasta. Vuorotyötä tekevän miehen lisäksi perheeseeni kuuluvat nyt 11- ja 12-vuotiaat pojat. Vuoden opiskelun jälkeen isäni sai pahan aivoinfarktin ja kävi kuoleman rajamailla. Muun homman lisäksi vuorokaudesta halusin löytää ja löysin aikaa isästä ja äidistä huolehtimiseen. Isän kuntoutuminen on ollut työlästä, mutta eteenpäin on menty ja periksi ei anneta. Koskaan. Kuin ihmeen kaupalla selvisin ja pysyin opintojen aikataulussa.
Viime vuoden lopulla päätin tasata tilejä ja antaa itselleni aikaa. Olen nopean toiminnan kannattaja, halusin laittaa vauhtia valmistumiseen. Jäin opintovapaalle tammikuussa 2018. Täysipäi(väi)senä opiskelijana oleminen on parasta, mitä minulle on tapahtunut pitkään aikaan. Löydän vain hyviä puolia. Olen rikastuttanut itseäni päiväopiskelussa nuorten joukossa. Tunneilla on käynyt vierailijoita, opiskelu on ollut varsin avartavaa ja antanut paljon uusia näkökulmia. Olen koulussa kuin kala vedessä. Hyödynnän koulun tiloja ja palveluja varsin tehokkaasti opiskeluissani. Saatan tehdä tai olla tekemättä tehtäviä koulussa tai kotona. Kirjaston ja muu koulun henkilökunta on käynyt tutuksi. Vapaa-aikaa minulla on ruhtinaallisesti, vaikka parhaimmillaan viiden luokan matkassa opiskelinkin, kymmentä ainetta yhtä aikaa.
Elämäni kevättä olen elänyt myös sosiaalisesti. Olen tavannut vanhoja ystäviä ja saanut uusia ystäviä. Olen tehnyt kaikkea jännää, mm. matkustellut. Nyt, kun opinnot ovat hyvällä mallilla ja jäljellä on pian enää opinnäytetyö, haikeutta aiheuttaa omien luokkakavereiden häviäminen elämästäni. Koko ajan joku on valmistunut etuajassa tai lopettanut ennen aikojaan, mutta ydinporukka on pysynyt matkassa ja uusia luokkalaisia on tullut pitkin matkaa. Pidin luokastani ensitapaamisesta alkaen. Ihan huippua porukkaa. Se oli varmasti yksi syy, mikä sai jatkamaan ja jaksamaan. En ole ollut montakaan kertaa koulusta pois ja pitkänkin työpäivän jälkeen tunneilla on ollut hauskaa.
Haluan sydämeni pohjasta kiittää ihanaa miestäni tämän kaiken mahdollistamisesta. Ilman sinua ei olisi tutkintoa tämän vuoden loppuun mennessä. Kiitos kaikille luokkakavereilleni hyvän ryhmähengen luomisesta. Erityiskiitos pari- ja ryhmätöiden jäsenille. Meillä oli kivaa ja saimme huippuja arvosanoja eli olimme kaikin puolin parhaita. Kiitokset opintovapaakaverilleni, joka onnekseen pääsi töihin tässä kesken kaiken. Kiitokset opolleni, joka teki minulle kompaktin paketin opintojen purkituksesta. 3,5 vuoden koulu tiivistettynä jopa pariin vuoteen on kova saavutus. Kiitos opettajille, teette tärkeää työtä.
Jos mietit opintojen aloittamista, olipa tilanteesi mikä tahansa, kaikki on mahdollista. On kuitenkin muistettava, että mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle. Minä hehkutan tätä kaikkea, mutta luokallamme on ollut myös opiskelijoita, jotka jättivät leikin kesken. Työn, opiskelun ja elämän yhteensovittaminen on haastavaa. Mutta minä selvisin jopa matematiikasta. Lopetan blogini Steve Jobsin sanoihin: ”Ne, jotka ovat riittävän hulluja luullakseen voivansa muuttaa maailmaa, pystyvät siihen.”
Hanna Raatikainen, LIK16SME
