Voimaantuminen arjessa ja työyhteisöissä
Juha Siitosen väitöskirjan voimaantumisteorian perusteiden hahmottelua (1999) julkaisusta on tullut juuri kuluneeksi 20 vuotta. Juhlaseminaarissa 6.9.2019 Jäälissä palattiin teorian juurille ja luotiin katsaus sen nykyhetkeen ja tulevaisuuden näkymiin. Käsillä olevan blogikirjoituksen tarkoituksena on jakaa lukijoille seminaarissa esiin tulleita voimaantumisteorian keskeisiä näkökohtia sekä niiden synnyttämiä ajatuksia.
Tämä artikkeli perustuu seminaarissa Siitosen esittelemään aineistoon sekä osallistujien puheenvuoroihin. Seminaarin aluksi Siitonen alusti aihetta esittämällä voimaantumisteorian [1] pääkohdat sekä kertomalla yksilön voimaantumisen peruspilareista. Tämän jälkeen käytiin hedelmällisiä keskusteluja läsnäolijoiden alustusten pohjalta. Kaikista puheenvuoroista oli havaittavissa, miten ajankohtaisia voimaantumisteoria ja voimaantuminen jokapäiväisessä elämässä edelleen ovat – jopa enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Nykyajan hektinen elämänmeno asettaa henkisen hyvinvoinnin entistä merkittävämpään rooliin jokapäiväisessä jaksamisessa.
Arjessa meidän elinvoimamme ja voimaantumisen tasomme vaihtelee, mutta yhdessä onnistumisen kulttuuri auttaa jaksamaan. Vietynä työyhteisöön tämä ajatus voi olla melkein missä tahansa kantava periaate, joka lisää työssä jaksamista ja hyvinvointia. ”Minä ja muut yhdessä” -periaate auttaa saamaan onnistumisen kokemuksia. Jotta yksilön voimaantumisen tason nousu olisi mahdollinen, tarvitaan ihmisarvolähtöistä yhteishenkeä ja toimintatapoja, jotka mahdollistavat yhdessä onnistumisen kulttuurin rakentumisen.
Siitonen on päivittänyt voimaantumisteoriaa juuri yhteisöllisyyden osalta. Alkuperäisessä teoriassa todetaan, ettei toista ihmistä voi voimaannuttaa, vaan voimaantuminen on yksilössä tapahtuva sisäinen prosessi. Teorian soveltaminen käytäntöön esimerkiksi työpaikkojen henkilöstötyössä on osoittanut, että nimenomaan ihmisten välinen voimaannuttava kohtaaminen mahdollistaa voimaantumisen käynnistymisen.
Yksilön voimaantuminen perustuu ajatukseen, että meissä olevien suurten voimavarojen käyttöön vapauttamiseksi tarvitaan positiivisia katalyyttejä. Näitä voivat olla esimerkiksi itsearvostuksen, itseluottamuksen, minäkuvan ja identiteetin rakentuminen. Voimaantuminen on heikompaa, mikäli jokin tai useampi näistä neljästä peruspilarista horjuu.
Oppilaitosyhteisöissä näitä peruspilareita ja elinvoimaamme vahvistavat omat tekomme, toimintatapamme, johtamisen laatu ja ohjauskäytännöt, pedagogiset menetelmät ja tunneilmaisun laatu. Arkielämän pienet positiiviset teot kantavat pitkälle. Positiivinen palaute, onnistumisen toteaminen, toiminnan selkeys ja johdonmukaisuus, kohtaamisten välittömyys ja lämminhenkisyys sekä ylipäätään myönteinen kannustavuus auttavat jaksamaan ja voimaannuttavat yksilöitä.
Tämän blogin kirjoittajat päätyivät voimaantumisen kehä -ajatukseen (kuvio 1), jossa esimerkiksi opiskelijan ja opettajan kohtaaminen voi olla molempia voimaannuttavaa. Opiskelija motivoituu ja innostuu hänet huomioivan opetuksen ansiosta, ja opettaja puolestaan voimaantuu tekemänsä työn vaikutuksesta, joka heijastuu takaisin positiivisena energiana ja oppimistuloksina.
KUVIO 1. Voimaantumisen kehä (Tötterström & Ruotsalainen 2019)
Toisena uutena asiana voimaantumisen tutkimuksessa on tehty löydöksiä kehossa tapahtuvista muutoksista. Nämä fysiologiset ilmiöt ovat mitattavissa muun muassa verestä ja aivokuvantamisen avulla. Tämä istuu nykyaikaiseen ihmiskäsitykseen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista.
Ulkoiset voimaantumisen merkit ilmenevät luovan energian vapautumisena. Voimaantuneessa henkilössä ilmenee positiivisia käyttäytymisen muutoksia, jotka näkyvät innostuksena, tavoitteisiin sitoutumisena, vastuun ottamisena, haluna yrittää parhaansa ja auttaa muita sekä elämänmyönteisyyden lisääntymisenä. Ilmenee myös itsensä arvostamisen ja myönteisen minäkuvan vahvistumista, eri tasoilla vapauden tunteen lisääntymistä (muun muassa ilmaisuvapaus) sekä rohkeutta heittäytyä uusiin haasteisiin, joita on aiemmin vältellyt rajoittuneiden voimavarojen sekä oman arvottomuuden tunteiden vuoksi.
Voimaantumiseen kuuluu olennaisena osana työn lisäksi koko elämänpiiri. Elämän koko kirjo perheestä ystäviin, työtovereihin, erilaisiin verkostoihin sekä vapaa-ajan harrastuksiin antaa meille eri tasoisia kokemuksia ja vaikuttaa elinvoimaamme.
Työpaikoilla olisi hyödyllistä miettiä, millä tavalla voimaantumista voitaisiin hyödyntää osana toiminnan strategisia painotuksia. Positiivisen palautteen antaminen onnistumisista, toiminnan selkeys ja suunnitelmallisuus sekä yhdessä luomisen kokemukset vievät työyhteisön tavoitteita voimakkaasti eteenpäin. Tunneilmasto työpaikalla voi olla erityisen ratkaisevassa asemassa: huonosti johdetussa ja arvostusta niukasti antavassa työyhteisössä ei ole hyvä olla.
Voimaantumisteoria 20 vuotta -seminaariin osallistuneiden yritysmaailman edustajien kokemus voimaantumisesta yhtenä merkittävänä tekijänä myös työntekijän työtehokkuuden kasvussa oli kaikille yhteinen: työntekijän kokema arvostus ja erityisesti esimiestasolla tapahtuva salliva kohtaaminen rohkaisee työntekijää toimimaan ja ajattelemaan luovasti sekä sitoutumaan yhteisten tavoitteiden saavuttamiseen. Voimaantumiseen ja luovuuteen liittyvät erilaiset flow-kokemukset edistävät myös tehokkuutta inspiroitumisen kautta.
Herää myös ajatus siitä, millä tavalla esimerkiksi opetussuunnitelma palvelee opiskelijoiden opiskelumotivaation ja sitä kautta voimaantumisen tunteen kasvamista. Onko opiskelija aina keskiössä, vai hukkuuko hän oppilaitoksen toiminnan pakollisiin rutiineihin ja jatkuvasti voimakkaasti koulutuskentällä tapahtuviin nopeisiin muutoksiin? Antaako opiskelu sellaisia kokemuksia, jotka positiivisuudessaan kantavat eteenpäin?
Tötterström Jouko, yliopettaja, Oulun ammattikorkeakoulu
Ruotsalainen Johanna, lehtori, Oulun ammattikorkeakoulu
Lähteet
[1] Siitonen, J. 1999. Voimaantumisteorian perusteiden hahmottelua. Väitöskirja. Oulun yliopisto. Hakupäivä 5.11.2019. http://jultika.oulu.fi/files/isbn951425340X.pdf
Pysyvä osoite: http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe2019111943064
