Oamkin uusi Likis-lähiruokatapahtuma oli menestys

Likis-lähiruokatapahtuma

Lähiruoan jatkaessaan suosiotaan sekä Reko-lähiruokaryhmän jaon siirtyminen Oulun ammattikorkeakoulun (Oamk) Kotkantien kampukselle sai luonnonvara-alalla lehtorina työskentelevän Antti Hirvosen miettimään, että olisiko Oulussakin kysyntää lähiruokatapahtumalle. Lähiruokatapahtumia on järjestetty ympäri Suomea jo useampien vuosien ajan, mutta Oulusta on puuttunut lähituotantoon keskittyvä tapahtuma.

Likis-lähiruokatapahtuma järjestettiin Oamkin luonnonvara-alan osaston ja opiskelijoiden toimesta ensimmäistä kertaa syyskuun kolmantena viikonloppuna 2017 (kuva 1). Tapahtumassa tehtiin yhteistyötä usean Oamkin osaston kesken. Opiskelijat hyötyivät tapahtuman järjestelyihin osallistumisesta saamalla opintopisteitä, joita kertyi kolmen hengen ydinryhmälle yhteensä 11 op. Itse tapahtumaviikonloppu sidottiin kolmannen vuoden opiskelijoiden syksyn opintokokonaisuuteen, jotta itse tapahtumaan saatiin sopiva määrä työvoimaa. Tapahtuma työllisti myös opiskelija-assistentti Hanna Mikkosen, joka toimi tapahtuman assistenttina huolehtien muun muassa yhteydenpidosta tuottajien kanssa, myynnistä, sosiaalisesta mediasta ja verkkosivujen päivityksestä.

 

KUVA 1. Likis lähiruokatapahtuman myyntikojuilla riitti kävijöitä (kuvaaja: Hanna Mikkonen)

Opiskelijoiden ydinryhmä aloitti työskentelyn jo syksyllä 2016 järjestämällä Oamkin Kotkantien kampuksen avoimiin oviin lähiruokatorin, johon osallistui kolme lähialueen tuottajaa. Likis-lähiruokatapahtumaa lähdettiin tammikuussa 2017 viemään eteenpäin etsimällä sopivia lähiruoan tuottajien yhteistietoja sekä selvittämään mahdollisia yhteistyökumppaneita. Yhteistyökumppaneina Likis-lähiruokatapahtumassa olivat Kaleva, MTK Pohjois-Suomi, Lipottaret, Ravintola Puistola sekä Hotelli Lasaretti. Eri yhteistyökumppaneiden kanssa saatiin tapahtumaan erilaista sisältöä. Esimerkiksi Kaleva järjesti tapahtuman yhteyteen suositun Ookkonää-peräkonttikirppiksen sekä markkinoi osaltaan tapahtumaa Ookkonää-mainonnan yhteydessä. MTK Pohjois-Suomen kanssa Likis järjesti yhteistyössä matkan maalle, jossa Likis-tapahtumasta lähti bussikuljetus vuosittaiseen Päivä Maalla -tapahtumaan.

Opiskelijat tekivät suurimman osan tapahtuman ilmeen suunnittelemisesta, joskin verkkosivujen teossa oli mukana Oamkin Viestintä. Opiskelijat suunnittelivat kokonaan tapahtuman mainonnan ja markkinointimateriaalin. Myös tapahtuman aluekartta ja muu grafiikka logoa lukuun ottamatta oli agrologiopiskelijoiden käsialaa. Logon toteuttamiseen apuja saatiin kulttuurin puolen opiskelijoiden toimesta, jotka tekivät useita logoehdotuksia, joista Likis työryhmä valitsi sopivimman.

Tapahtumaan ilmoittautui yhteensä 33 lähiruoan tai tuotteiden myyjää. Myyjäksi ilmoittautui niin pieniä, kuin vähän suurempiakin lähiruoan tuottajia. Tapahtumajärjestäjälle oli yllätys, kuinka paljon tapahtumaan tuli ruoanvalmistajia, eikä pelkkiä raaka-ainemyyjiä. Raaka-aineista oli melko hyvä kattaus myyjiä. Tapahtumasta löysi muun muassa hunajaa, valkosipulia, vihanneksia, perunoita, pihvikarjan lihaa, lampaan lihaa ja -taljoja, yrttejä, marjoja, kyyttöjuustoja ja käsitöitä. Likiksen oheisohjelmassa oli Oamkin kulttuurialan lehtori Petri Kauppisen vetämä osallistuva tanssimuoto FolkJam (kuva 2), Ammattiopisto Lappian kanssa yhteistyössä kalanperkuukisa, polkutraktorirata ja poniratsastusta lapsille sekä luonnonvara-alan opiskelijajärjestö Luva:n pisteellä leikkimielisiä kisoja lapsille ja aikuisille.

 

KUVA 2. FolkJam liikutti tapahtuman kävijöitä kumpanakin päivänä (kuvaaja: Hanna Mikkonen)

Myyjien palaute

Tapahtuman jälkeen myyjiltä kerättiin palautetta tapahtumasta. Palautekysely toteutettiin Webropol-kyselyllä. Linkki kyselyyn lähetettiin sähköpostitse tapahtumaan osallistuneille myyjille. Vastausprosentiksi saatiin 42 %. Kyselyssä oli 11 kysymyskohtaa, jossa tuottajien piti arvioida tapahtuman eri osa-alueiden onnistumista asteikolla 1–5. Tuottajille annettiin lisäksi mahdollisuus vapaaseen palautteeseen. Yhdestätoista väittämästä 82 %:ssa myyjät olivat samaa tai täysin samaa mieltä, joten palaute tapahtumasta oli myönteistä. Kuvio 1:stä nähdään, että myyjät ovat kiinnostuneita osallistumaan tapahtumaan myös ensi vuonna. Kehittämiskohteitakin löytyi tuottajien antamien vapaapalautteiden perusteella. Toivomuksena oli etenkin järjestäjän puolesta suurempi yhteisteltta, johon pienet tuottajat voisivat pystyttää pienemmän myyntipisteensä ilman omaa telttaa. Osa myyjistä piti myyjäpaikan hintaa liian isona.

KUVIO 1. Kuinka todennäköisesti tuottajat ovat osallistumassa uudelleen vuonna 2018

Kävijämäärät yllättivät positiivisesti niin järjestävän tahon kuin myyjätkin (kuvio 2). Ostajia oli lauantaina aamupäivällä jo niin runsaasti, että osalla tuottajista loppui myytävät tuotteet jo ennen puolta päivää. Myös eräs kauempaa tullut tuottaja joutui lähtemään takaisin kotiin jo lauantain päätteeksi, kun myynti oli osoittautunut niin hyväksi, ettei tuotteita riittänyt seuraavalle päivälle.

KUVIO 2. Olin tyytyväinen myyntiini

Kohti vuotta 2018

Vuoden 2017 Likiksessä arvioitiin käyneen lauantaina noin 5 000 ja sunnuntaina noin 3 000 kävijää. Moni asiakas oli tullut sunnuntaina paikalle jo toistamiseen ja tuonut mukana myös ystävän. Näiden myönteisten kokemusten perusteella on Likis-lähiruokatapahtuma tarkoitus järjestää syyskuun kolmantena viikonloppuna myös vuonna 2018.

Hanna Mikkonen, opiskelija, maaseutuelinkeinot

Antti Hirvonen, lehtori, maaseutuelinkeinot

Saatat pitää myös näistä...

Vastaa