Ilo osata – asiantuntijuuden aakkosia
Ihastelin taitavasti tehdyn kuistin komeita listoja ja niiden viimeisteltyä työtä, jiiriit olivat kohdallaan ja kokonaisuus ilo silmälle. Kysyin kirvesmieheltä, miten hän on hankkinut osaamisen, jonka tuloksena on tyytyväisyys työn jälkeen. Hän totesi kyseessä olevan ammattiylpeyden; ammattimies ei jätä jälkeensä huonoa työtä. Hän lisäsi vielä, että kokonaisuutta täytyy pystyä tyytyväisenä katsomaan itsekin. Keskustelumme jatkui ammattiylpeyden avaamisesta konkretiaan ja ammattimiehen osaamisen muodostumiseen. ”Kyllähän siinä on kyse asiantuntijuudesta, joka kehittyy kokemuksen myötä. Yrityksen ja erehdyksen kautta kokemus karttuu, täytyy myös ymmärtää, mitä tekee. Siihen tarvitaan tietoa matematiikasta, eri materiaaleista, koneiden hallinnasta ja ihmissuhdetyötähän kaikki lopunperin on. Monenlaista tietoa täytyy hallita. Ja aina välillä täytyy miettiä, tuumaustauot yleensä varmistavat etenemisen oikean suunnan.”
Keskustelumme oli minulle opettavainen. Mieleeni palautui integratiivisen pedagogiikan (Tynjälä 2008) teoreettinen kuvaus osaamisesta, joka muodostuu useiden tekijöiden yhteisvaikutuksesta: tiedollisesta osaamisesta, taidollisesta osaamisesta, arviointiosaamisesta ja sosiaalikulttuurisesta osaamisesta. Tynjälä kuvaa näiden tekijöiden kautta asiantuntijuuden olemusta, jollaisesta yllämainitussa esimerkissä on kyse. Tästä asiantuntijuuden olemuksesta keskustelemme usein opiskelijoiden kanssa. Etsimme vastauksia kysymyksiin: Milloin ammattihenkilö kokee olevansa asiantuntija? Mistä asiantuntijan tunnistaa? Miten asiantuntijaksi voi oppia? Miten asiantuntijuutta opetetaan?
Yleensä todetaan, että asiantuntija on alansa huippuosaaja. Tynjälä kuvaa tällaista osaajaa ekspertiksi, jolle on tyypillistä hyvät ongelmanratkaisutaidot, joustavuus, luovuus ja innovatiivisuus. Pedagogisesti asiantuntijuutta tuetaan parhaiten autenttisissa oppimisympäristöissä, joissa on koko ajan läsnä teorian ja käytännön soljuva vuoropuhelu, tutkivassa roolissa olevat opiskelijat sekä oppimista edistävä sosiaalinen ilmapiiri. On ilo oppia ilmapiirissä, jossa kannustetaan, tuetaan, osaamista jaetaan, onnistumisista iloitaan ja vahvuuksia arvostetaan. Monesti oppimisen ilo löytyy myös osaamisen puuttumisen tunnistamisesta; ei löydetä enää työkaluja, miten toimia tai on kokemus siitä, että ei ymmärrä riittävästi käsiteltävää asiaa. Asiantuntijaksi kehittymisen oivaltaminen kiteytyykin juuri itsereflektioon ja siitä syntyneeseen uuteen oppimiseen – hämmennyksistä havahtumiseen, onnistumisista vahvistumiseen ja osaamisesta iloitsemiseen.
Osaamisperusteinen opettajankoulutuksemme antaa hienot mahdollisuudet asiantuntijuuden kehittymiselle. Tämä johtuu siitä, että koulutuksen tavoitteissa on keskiössä osaaminen, jota opiskelija peilaa omaan elämismaailmaansa niin teoreettisen tiedon kuin kokemuksellisen tiedon näkökulmasta. Peilaamisella tarkoitetaan juuri edellä mainittua itsereflektiota, joka mahdollisesti syventää ja laajentaa aikaisempaa osaamista ja tuo näkyväksi jo olemassa olevan osaamisen. On kyse osaamisen tunnistamisesta. Useat opiskelijat ovat kokeneet, että tunnistamisprosessi on ankkuroinut heidät keskittymään opiskelussa oleellisiin asioihin ja ilmiöihin. Osaamistavoitteet koetaan ohjaavina ja ammatillista kehittymistä edistävinä. Tavoitteet saavat sisällöllisesti uusia ulottuvuuksia, konkretisoituvat ja muodostavat versoja asiantuntijuuden kasvulle. Eräs opiskelija totesi valmistuessaan: ”En tiennyt tietäväni kaikkea sitä, mitä tiesinkin. Nyt tiedän myös paljon uutta, mitä haluan tietää. On ollut ilo havaita osaavansa jo paljon.”
AMOKin yliopettaja
Marja Koukkari
