Kuukausi kouluterveydenhoitajan matkassa – mitä minulle jäi käteen kouluikäisen terveydenhoitotyön harjoittelusta
Minulla kävi tuuri, kun sain tehdä kouluterveyden harjoittelujaksoni työtään selvästi tunteella ja intohimolla tekevän kouluterveydenhoitajan ohjauksessa. Omasta puolestani voin sanoa, että harjoittelu oli tähänastisista yksi onnistuneimpia kaikilla tavoilla ja se muutti käsityksiäni kouluterveydenhoitajan työn sisällöstä ja haastavuudesta.
Kouluterveydenhoitajan työ on itsenäistä. Työnkuvaan kuuluvat terveystarkastukset mittauksineen, terveysneuvonta, rokotukset sekä toimiminen osana monialaista oppilashuoltotyötä. Työ on hyvin pitkälle myös hoidon koordinointia, sen jatkuvuuden varmistamista sekä eri asiantuntijoiden tuomista yhteen oppilaan yksilöllisen tuen tarpeen mukaisesti. Yhteistyö vanhempien, lääkäreiden, opettajien, koulupsykologin- ja kuraattorin sekä tarvittaessa sosiaalihuollon kanssa on jatkuvaa.
Kouluilla sattuu paljon haavereita, jotka vaativat vähintään kylmää, kohoa ja kompressiota eli kylmäpusseja ja laastareita kuluu – ja paljon. Terkkarin huoneen ovi käy tiuhaan olipa kyseessä vastaanottotunti tai ei, ja jokaisen lapsen ja nuoren asia on kiireestä huolimatta otettava aina yhtä tosissaan ja hoidonarvio tehtävä tarkkaan. Tilanteet voivat usein vaikuttaa asian vakavuuteen nähden dramaattisilta, mutta toisinaan tilanne vaatii myös päivystyksessä käyntiä tai koulupäivän lopettamista kesken kaiken. Aina asiat eivät kuitenkaan ole siltä miltä näyttävät ja tämä vaatii kouluterveydenhoitajalta erityistä herkkyyttä nähdä ilmeisen läpi.
Nykypäivän lapsilla ja nuorilla on valtava aikuisen kaipuu ja he uskaltavat näyttää sen. Erilainen psyykkinen ja fyysinen oireilu sekä käytöshäiriöt ovat lasten ja nuorten tapoja viestiä, että jotain on pielessä. Aikuisten kiire, yhteiskunnan jo nuorempiin ulottuvat suorituspaineet, vanhemmuuden haasteet heijastuvat enenevässä määrin myös kouluterveydenhoitajan vastaanotolle. On hyvin tavallista, että vastaanotolle tullaan esimerkiksi mahakivun tai päänsäryn vuoksi, vaikka perimmäisenä syynä saattaakin olla puhtaasti vain halu puhua iloistaan ja murheistaan aikuisen kanssa – tulla nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään ilman pelkoa arvostelusta.
Kouluterveydenhoitajan työnkuvan tämän päivän haasteet liittyvät ennen kaikkea lasten ja nuorten psyykkisen oireilun ja tuen tarpeen lisääntymiseen. Sairauksien ennaltaehkäisy on terveydenhoitajan työn keskiössä ja tulevaisuuden osaajilta vaaditaankin enenevässä määrin myös taitoja tunnistaa jo lapsuudessa ja nuoruudessa alkavia erilaisia mielenterveyden häiriöitä. Tämä luo haasteita työn sisältöjen mitoitukselle ja kertoo tarpeesta palkata kouluille enemmän mielenterveystyön osaajia, esimerkiksi koulupsyykkareita tai kasvatusohjaajia, joiden luo oppilaiden olisi helppo päästä puhumaan huolistaan.
Kouluterveydenhoitajan perustyötä tehdään kiireestä huolimatta suurella sydämellä, avoimin mielin ja ennen kaikkea omalla persoonalla. Työssä tarvitaan paitsi kädentaitoja ja tarkkoja silmiä, myös kykyä nähdä pintaa syvemmälle, kuulla asioita rivien välistä ja kysyä asioista suoraan, mutta turvallisessa ilmapiirissä. Luottamus omiin pieniin ja vähän isompiin asiakkaisiin luodaan menemällä heidän maailmaansa ja heidän tasolleen – antamalla heille aidosti oma aika, kiinnostus ja huomio. Parasta työssä kuulemani mukaan onkin se, kun saa huomata, että sinuun turvaudutaan ja pystyt tarjoamaan tarvittavaa apua joko itse tai ohjaamalla lapsen ja nuoren eteenpäin. Tämä edellyttää kuitenkin myös yhteiskunnalta todellisia panostuksia ennaltaehkäisevään työhön kouluilla– ei pelkkää puhetta.
Terveydenhoitajaopiskelija Elise Kallio
