Carl Zeiss

Kirjoittanut: Tomi Muurikainen ja Jussi Seppänen

Keskiviikkoaamuna 10.5.2018 saavuimme Oberkochenin kylään, jossa sijaitsee Zeiss-groupin tuotanto- ja tutkimuslaitos. Paikalle saavuttaessa meidät otti vastaan Ulrike Römpp, jonka kanssa olimme sähköpostiyhteyksissä matkaa suunniteltaessa. Aamu alkoi tervetuliaiskahvilla, sekä bretzelillä.  

Ensimmäisenä aloitimme konserniin tutustumisen, jossa käytiin läpi yrityksen historia, toimintamallit, sekä valmistettavat tuotteet. Samalla esittelijät kertoivat, kuinka paljon iäkkäitä Zeiss-groupin patentteja käytetään vielä nykyisinkin esimerkiksi matkapuhelinten kameroissa, sekä silmälasien linsseissä. Zeiss-group tekee vuodessa noin 500 patenttia. Yrityksellä on yhteensä 27000 työntekijää yli 40 maassa. Konsernin yhteenlaskettu liikevaihto oli vuonna 2017 5,348 mrd. €.

Konserni on jaettu neljään pääkategoriaan, joita ovat:

  • Puolijohteiden valmistustekniikka
  • Terveydenhuoltolaitetekniikka
  • Tutkimus- ja laatutekniikka
  • Näönhuolto- ja linssitekniikka

Yritys aloitti toimintansa myymällä silmälaseja ovelta ovelle tyylillä, jonka jälkeen toiminta alkoi laajentua mikroskooppi, sekä teleskooppipuolelle. Nykyään yritys valmistaa mittalaitteita, kameralinssejä, kirurgisia silmäleikkauksiin tarkoitettuja linssejä, sekä projektorilinssejä. Suurin syy Zeissin kehitykseen oli johtajien hyvin muista poikkeava ajatusmaailma, jossa omistajat eivät ottaneet voittoja omaan käyttöönsä, vaan pyrkivät sijoittamaan voitot yrityksen toiminnan kehittämiseen. Työntekijöistä pidettiin myös hyvää huolta. Tämä näkyi siten, että esimerkiksi sairaslomien ajalta maksettiin palkkaa ja yritys kustansi myös terveydenhuollollisia palveluita.

Zeiss Accura mittalaite

Alkupuheiden jälkeen oli aika lähteä tutustumaan yrityksen tuotantotiloihin, sekä ”customer centeriin” jossa Zeiss koulutti asiakkaita ja työntekijöitä valmistamiensa laitteiden oikeaoppiseen käyttöön. Tuotantotiloissa työturvallisuus, 5S sekä Lean-ajattelu näkyi voimakkaasti. Kaikki oli organisoitu erittäin täsmällisesti, eikä mitään ylimääräistä tavaraa ollut havaittavissa. Oberkochenin toimipisteessä valmistettiin NC-mittauslaitteita, joilla voidaan mitata valmistettujen osien mittatarkkuutta jopa 100 nanometrin tarkkuudella (100nm=0,0001mm).

Hallintorakennus

Customer centerin puolella meille esiteltiin myös erityyppisiä yrityksen valmistamia mittalaitteita, joista mieleenpainuvimpana jäi mieleen Metrotom läpivalaisulaite, jolla tarkasteltavasta tuotteesta otettiin röntgenkuva. Kuva ”purettiin” läpivalaisukuvasta tietokoneohjelmien avulla virtuaalisesti osiin ja jokaisesta komponentista saatiin mittatiedot jopa 3 mikrometrin tarkkuudella (3µm= 0,003mm).

Zeissin tehdas oli erittäin mielenkiintoinen ja opettavainen kohde, tehdas johon varmasti tuotantotekniikan insinööriopiskelija tahtoisi töihin. Zeissillä oli erittäin vakuuttava arvopohjainen johtamistapa, joka korostui tuotantokierroksella.

oamk_kone

Tunteella ja taidolla, Oamk Konetekniikka. Jo vuodesta 1894. Olemme Suomen kuudenneksi suurimman ja hakijamäärältään neljänneksi suosituimman ammattikorkeakoulun Konetekniikan osasto. Yhteisenä tavoitteena meillä on ylläpitää vetovoimaista, haluttua ja nykyaikaista koulutusohjelmaa, sekä luoda opiskelijoillemme insinöörin identiteetti ja sen avulla luoda opiskelijasta rautainen ja työllistyvä insinööri! Oletko sinä seuraava Konetekniikan insinööri? Pallo on sinulla!

Saatat pitää myös näistä...

Vastaa