Author: luova

EU:n korkeakoulujen välistä yhteistyötä rahoittava Erasmus-ohjelma päättyy tällaisena kuin se nyt on toiminut. Uudella rahoituskaudella Erasmus jatkaa samannimisenä ja tulee olemaan osa Erasmus+ ohjelmakokonaisuutta, johon yhdistyvät nykyinen Elinikäisen oppimisen ohjelma ja EU:n ulkopuolisten maiden kanssa tehtävä yhteistyö. Siirtyminen uudelle ohjelmakaudelle tuo luontevasti mukanaan korkeakoulujen välisen yhteistyön tarkastelun ja arvioinnin sekä sopimusten päivittämisen. Tässä yhteydessä ammattikorkeakoulu suunnitellusti tiivistää yhteistyöverkostoaan ja pyrkii yhteistyösopimuksiin etenkin monialaisten korkeakoulujen kanssa.

Myös luonnonvara-alan yksikön on tarpeen kohdentaa ja tiivistää kansainvälistä yhteistyötä. Pyrimme muutamien korkeakoulujen kanssa sopimuksella määriteltyyn yhteistyöhön, joka kattaa mahdollisimman laajasti perinteisen liikkuvuuden lisäksi opetusyhteistyön, opetuksen kehittämisen sekä hanke- ja tutkimusyhteistyön.  Tähän mennessä tällainen ns. avainkumppanuussopimus on tehty saksalaisen yhteistyökoulun,  University for Sustainable Development Eberswalde, kanssa. Sopimus realisoituu eräiltä osin tänä syksynä kun yksikköön tulee töihin opettaja Eberswaldesta puoleksitoista kuukaudeksi.  Myös hankeyhteistyössä on lupaavia aloitteita koskien mm. kestävää energiantuotantoa.

Tällaisia avainkumppanuussopimuksia pyritään solmimaan muutamia. Määrän sijasta keskitytään laatuun. Mahdollisia avainkumppaneita Luovalla on Saksan lisäksi mm. Tsekissä ja Hollannissa. Koko Oamkin tasolla ns. strategisia kumppanuuksia valittaessa yhtenä kriteerinä on kumppanin monialaisuus. Sellaisia korkeakouluja, joissa on Oamkin isojen alojen lisäksi luonnonvara-alan koulutusta, ei kuitenkaan ole ihan helppo löytää. Siksi keskitymme avainkumppanuuksiin, joilla tehokasta yhteistyötä tehdään korkeakoulujen kanssa, joissa on juuri Luovan koulutustehtävää vastaavaa ja täydentävää koulutusta, vaikka monialaisuudesta joudutaankin tinkimään.

Toimimme alalla, jossa maantieteellinen sijainti ja luonnonolosuhteet määrittelevät toiminnan mahdollisuudet ja rajoitukset. Tämä ohjaa myös yhteistyökumppanuuksien syntymistä: toisaalta on hedelmällistä työskennellä niiden kanssa, jotka painivat samojen ympäristöstä ja olosuhteista johtuvien asioiden parissa mutta toisaalta myös täysin erilaisista ratkaisuista voi oppia. Luovan koulutuksen jatkossa keskittyessä maaseutuelinkeinoihin on tarpeen löytää vanhojen hyvien kumppaneiden lisäksi myös uusia kumppaneita, joiden kanssa voidaan kehittää maatalouden ja ympäristöasioiden opetusta.

Haluamme edistää myös alueen luonnonvara-alan yritysten kansainvälistymistä. Ulkomaalaisia harjoittelijoita sijoittuu kauttamme Oulun seudun yrityksiin ja muihin organisaatioihin. Hankkeissa toteutetaan yrittäjille suunnattuja opintomatkoja maihin, joissa esimerkiksi bioenergian hyödyntämisestä on pitempi kokemus ja enemmän tietoa kuin meillä. Esimerkiksi Saksassa on tavallista, että maatilat toimittavat biokaasusta tuotettua energiaa myyntiin. 

Strategisten ja avainkumppanuuksien lisäksi tänä syksynä neuvotellaan ja päivitetään Erasmus-ohjelman vaatimat korkeakoulujen väliset Erasmus-sopimukset, joilla sovitaan perinteisistä kansainvälisen yhteistyön muodoista kuten opiskelija- ja opettajavaihdoista. Näidenkin sopimusten määrää on tarkoitus vähentää ja keskittyä kumppaneihin, joiden kanssa yhteistyö on molempia osapuolia hyödyttävää ja käytännön
järjestelyt toimivat hyvin. Opiskelijaliikkuvuuden suhteen arvostamme yhteistyökouluissamme koulutustarjontaa, joka täydentää, syventää ja laajentaa omaa tarjontaamme ja antaa siten opiskelijoille lisää vaihtoehtoja ja jotain enemmän kuin mitä itse voimme tarjota. Tästä esimerkkinä ovat hollantilaisen yhteistyökoulun hevostalouden opinnot. 

Arja Maunumäki, Luonnonvara-alan yksikön kv-koordinaattori

Koko kirjoitus »

Luovan ylimääräinen irtain, jolla ei ole tarvetta Kaukovainion kampukselle muuton jälkeen, päätettiin myydä yleisellä huutokaupalla 7. kesäkuuta. Tilaisuudesta ilmoitettiin sosiaalisessa mediassa ja erilaisissa sähköisissä tapahtumakalentereissa. Huutokauppatapana oli ns. englantilainen huutokauppa, jossa korkeimman huudon tehnyt sai tuotteen itselleen.

Huutokauppa on mielenkiintoinen tapahtuma, jossa asiakkaina on monenikäisiä ihmisiä kaikista eri sosiaaliluokista. Ihmisten motiiveja osallistua huutokauppaan on monenlaisia. Tv-hahmo konstaapeli Reinikainen toteaa osuvasti Tankki täyteen –sarjassa: ”huutokaupat ja ravit tuo kaikenlaisia elukoita kivien raoista päivän valoon”. Harrastan itse muuten molempia…

Luovan huutokaupassa ei pääsääntöisesti ollut käytössä pohjahintoja, joten hintataso määräytyi pelkästään huutojen perusteella. Huutokauppalistan eli myytävien tavaroiden listan varmistuttua mietittiin miten tavarat menisivät parhaiten kaupaksi ja mahdollisimman hyvällä hinnalla. Päädyimme kokoamaan pienistä tavaroista erilaisia paketteja, jolloin yhdellä huudolla menisi kohtuullisen paljon pientä tavaraa.  Isommat ja kalleimmat tavarat myytiin erikseen. Huutokaupan alussa tietysti ilmoitettiin, että tavara myydään siinä kunnossa kuin se on.

Huutokaupassa meklarin tehtävä on pitää ihmisten mielenkiintoa yllä ja houkuttaa asiakkaita huutamaan myynnissä olevaa tavaraa. Meklarin yleisimpiä kikkoja on kehua tavaran halpaa hintaa, erinomaista kuntoa tai muuten sen arvoa tai käyttökelpoisuutta. Myöskään huumoria ei ”meklatessa” saa unohtaa, sillä se kohottaa mukavasti huutokaupan tunnelmaa. Kokemuksesta voin sanoa, että ennen huutokauppaa siellä ei näytä olevan kovin mielenkiintoista tavaraa, mutta huutokaupan jälkeen saattaa olla auto täynnä kaikenlaista tarpeellista! Luovan huutokaupassa kaikki tavara (97 lyöntiä) teki kauppansa ja ennakoitua parempaan hintaan, kokonaismyynti oli yli 2000 euroa. Syynä lienee ollut aurinkoinen sää ja huutokauppaväen hyvä mieli.

Suosittelen kaikille käyntiä vähintään yhdessä huutokaupassa ja sitten voi todeta jälkikäteen, tuliko ostettua heräteostoksia huutokauppatunnelman innoittamana. Ensimmäinen, toinen ja … kolmas kerta!

Antti Hirvonen

kirjoittaja toimi Luovan muuttohuutokaupan meklarina

Luova päättää viimeisen lukuvuotensa niissä tiloissa, joista myös itse valmistuin 11 vuotta sitten. Vuosikurssini aloitti opinnot vuonna 1998 Muhoksella, seuraava vuosi oltiin Kempeleessä ja viimeiset vuodet saimme keskittyä opintoihimme Vallinkorvassa. Ja se oli hyvä juttu. Tuntui kuin kiertolaiset olisivat saapuneet vihdoinkin kotiin: oma yksikkö luonnon keskellä tuntui turvalliselta ja kotoisalta. Vallinkorvan henki oli meistä kaikista leppoisa, virikkeellinen ja kannustava.

Suurin osa vuosikurssiltani on työllistynyt hyvin oman alansa töihin. Kun keväällä 2012 tapasimme, totesimme että valtaosa työskentelee edelleen luonnonvara-alalla. Työnantajakenttä on laaja: useat työskentelevät julkishallinnon eri organisaatioissa (kunnat, seurakunnat, Metsäkeskus, ProAgria ja Metsähallitus), osa on sijoittunut yksityissektorille erilaisiin suunnittelufirmoihin, metsäteollisuuteen tai yrittäjiksi. Myös kolmannen sektorin palveluksessa (järjestöissä) on muutamia. Vain murto-osa on kouluttautunut täysin uudelle alalle.

Oma työputkeni on ollut katkeamaton aina valmistumispäivästä lähtien, vaikkakin määräaikaisuus on tuonut siihen oman sävynsä näinä vuosina. Olen työskennellyt erilaisissa maaseudun kehittämistehtävissä sekä ympäristöalan kouluttajana. Oulun seudun ammattikorkeakoulun luonnonvara-alan yksikkö on edelleen yksi tärkeimmistä sidosryhmistäni nykyisessä työssäni Oulun kaupungilla. On ollut helppoa jatkaa yhteistyötä, kun yksikkö on pieni ja henkilökunta tuttua ja myös opiskelijoiden kanssa olen tehnyt paljon yhteistyötä ja kokemukset siitäkin ovat olleet erittäin hyviä. Vallinkorvan henki ei ole haihtunut eikä toivottavasti haihdu sittenkään, kun yksikkö on osa Kaukovainion kampusta.

Luonnonvara-alalla opiskeleville ja vasta valmistuneille haluan sanoa vielä, että olette valinneet perinteisen mutta myös tulevaisuuden ammatin. Luonnonvara-ala on hyvin monipuolinen ja mahdollisuudet uralla etenemiseen ovat hyvät. Kannustan kaikkia säilyttämään siteet ammattikorkeakouluun ja omaan yksikköönne valmistumisen jälkeenkin. Opiskelijoille on varmasti tärkeää saada kontakteja työelämään meidän täältä valmistuneiden kautta, mutta vähintään yhtä tärkeää meille on pysyä ajan hermolla opiskelijoiden kautta.

Rita Porkka, Agrologi (YAMK)

projektipäällikkö

Oulun kaupunki

KantriOulu-hanke

Tämä vuosi on ollut yksikössämme monessa mielessä erityinen. Ensinnäkin valmistuneita on tänä vuonna paljon ja toiseksi olemme viimeistä kertaa päättäneet lukuvuoden nykyisissä tiloissa. Valmistuneita on tosiaankin ennätysmäärä 71. Näyttää siis siltä, että opiskelijoillamme on ollut hyvä draivi päällä. Mikäpä sen parempaa, koska tällä tavalla rakennamme myös pohjaa tuleville vuosille, kun rahoituksemme jatkossa tulee määräytymään ennen muuta tutkintojen mukaan.

Valmistuminen ammattiin on edellyttänyt opiskelijoilta kovaa ponnistelua. Agrologi ja hortonomi ovat arvostettuja tutkintonimikkeitä, joita valmistuneet nyt voivat ylpeänä kantaa. Osaamistasoa ei tietenkään mitata tittelillä. Uskon, että koulutus on antanut ammatillista osaamista ja vastannut niitä tulevaisuuden näkymiä, mitä itse kullakin on ollut koulutukseen lähtiessä.

Meidän alalla tarpeet ovat kovin monenlaisia. Viimevuoden aikana valmistuneista puolet ilmoitti aloittavansa koulutuksensa jälkeen uudessa työpaikassa, 10 % ilmoitti aloittavansa työskentelyn omassa yrityksessään, esim. maatilalla, tai viheralan yrityksessä. Aika monella on työpaikka ollut jo opintojen aikana, ja jatkuu myös opintojen jälkeen. Liian moni, yli 30%, on kuitenkin joutunut vastaamaan työpaikkaa koskevaan kysymykseen, että töitä ei ole tiedossa.  Alallemme on leimallista myös kausiluonteisuus ja tällä hetkellä tyypillinen projekteihin sidottu pätkätyöläisyys.

Kokonaisuutena uskon, että työllistymismahdollisuudet valmistuneille ovat kohtalaiset, mutta toisaalta tarvetta osaamisen kehittämiseen tulee kaikilla olemaan myös myöhemmin uransa aikana. Koulutus avaa tien ja tukevan pohjan kehittyä alan todellisiksi ammattilaisiksi. Arvaan, että juuri tällä hetkellä moni valmistuva ei juuri jatko-opintojen perään haikaile, mutta silti toivon että opintonsa päättävät pitävät mielessä erilaiset jatkokoulutuksen mahdollisuudet. Esimerkiksi Maaseudun kehittämisen koulutusohjelma, ylempi AMK-tutkinto, on tarkoitettu nimenomaan vastaamaan niihin haasteisiin, joita uudistuva työelämä edellyttää.

Mennyt lukuvuosi on ollut ammattikorkeakoululle varsin kiireinen ja muutoksia täynnä. Ne ovat parhaillaan historiansa suurimpien haasteiden edessä. Täällä meidän omassa mittakaavassamme nämä muutokset koskettavat erityisen vahvasti tätä meidän pientä alaamme. Entistä pienemmillä aloituspaikkamäärillä ja resursseilla meidän tulee pystyä vastaamaan koko laajan Pohjois-Suomen luonnonvara-alan tarpeisiin yhdessä Rovaniemen ammattikorkeakoulun kanssa. Haastetta ja työtä siinä tulee riittämään.

Isoimpia muutoksia ovat hortonomikoulutuksen loppuminen, ja yksikön siirtyminen nykyisistä tiloista Kaukovainiolle osaksi isoa kampusta. Näistä kipeistäkin päätöksistä on mielestäni pystytty sopimaan varsin rakentavasti. Esimerkiksi yksikön muuttoon on suhtauduttu yksikössä kaikin puolin realistisesti ja tulevaa lähdettiin rakentamaan yhdessä heti, kun perusratkaisut selvisivät. Tällä positiivisella ja asenteella on ollut se hyvä seuraus, että asiamme on Kaukovainiolla edennyt hyvässä hengessä. Nyt on hyvä syy ennakoida, että saamme toimivat ja modernit puitteet, joissa voimme edelleen uudistaa toimintaamme.   

Takana on siis haasteellinen vuosi ja sen lopputulemana saavutetut hyvät tulokset ovat vaatineet koko henkilöstöltä hyvää panosta ja joustoa. Oppiminen on opiskelijoiden tehtävä ja meidän henkilökunnan tehtävä on luoda oppimisen puitteet ja tukea opiskelijoiden työtä. Tässä olemme onnistuneet tänä vuonna hyvin. Koulutusohjelmavastaavat ja opettajat ovat ennakkoluulottomasti kehittäneet toimintatapojamme tulosvaateiden edellyttämään suuntaan. Tuloksemme ovat olleet hyvät ja positiivinen asenteemme on noteerattu. Uskon, että kovalla työllä saavutetut tulokset koituvat luonnonvara-alan opetuksen hyödyksi jo lähivuosina, kun tilanne nyt käynnissä olevien muutoksen vuosien jälkeen taas pieneksi hetkeksi varmasti rauhoittuu.

Olemme nyt kaikki ansainneet kunnon tauon.

 Hyvää kesää

Jukka Tikkanen

Oamkin rehtori Jouko Paaso ja ProAgria Oulun johtaja Vesa Nuolioja allekirjoittivat 16.5. Oamkin ja ProAgria Oulun välisen yhteistyösopimuksen. Sopimuksen tarkoituksena on panostaa koulutuksen kautta tulevaisuuden osaajiin, jotta alueen maaseutuelinkeinojen osaamistaso turvattaisiin jatkossa. Sopimuksella varmistetaan Oamkin koulutuksen laatua ja työelämälähtöisyyttä ja siten myös ProAgrian osaajien saatavuutta tulevaisuudessa.

Oamk pyrkii vahvistamaan työelämäyhteyksiään solmimalla kumppanuussopimuksia strategiaansa tukevien partnereidensa kanssa. Oamkin Luonnonvara-alan yksikkö on jo aiemmin solminut tällaisen kumppanuussopimuksen Rovaniemen ammattikorkeakoulun ja saksalaisen Eberswalden ammattikorkeakoulun kanssa. ProAgrian kanssa tehty sopimus on ensimmäinen Oamkin suomalaisen luonnonvara-alan työelämäkumppanin kanssa tehty sopimus.

Sopimuksen tarkoitus on tehdä jo pitkään jatkuneesta yhteistyöstä entistä johdonmukaisempaa. Luonnonvara-alan vetovoiman parantaminen on tulevaisuuden avainasia. Allekirjoitettu sopimus tähtää muun muassa siihen, että alan tunnettuutta parannetaan yhteisillä toimenpiteillä. 

Käytännössä sopimus tulee näkymään Oamkin agrologiopiskelijoiden arjessa monin tavoin.  Nyt allekirjoitetun sopimuksen mukaan opiskelijat tulevat tekemään vierailemaan ProAgrialla ja tekemään työharjoittelujaksoja, opinnäytetöitä ja opintoihin liittyviä projekteja yhdessä ProAgrian asiantuntijoiden kanssa. ProAgria käy myös esittelemässä organisaatiotaan ja ammattejaan tuleville agrologeille.

Myös asiantuntijavaihtoa Oamkin ja ProAgrian välillä lisätään. ProAgrian ammattilaiset osallistuvat agrologien opetukseen ja vastaavasti Oamkin asiantuntijat tarjoavat osaamistaan ProAgrian ammattilaisten täydennyskoulutukseen. 

Kumppanuussopimus tarjoaa puitteet parantaa Oamkin luonnonvara-alan koulutuksen tasoa. Se, miten puitteita hyödynnetään, riippuu ennen muuta kummankin organisaation ammattilaisista. Organisaatioiden johto on nyt antanut selvän signaalin toivotusta kehityksen suunnasta. Meidän tehtävämme yksikkötasolla on ryhtyä toimeen!

Yksikönjohtaja

Jukka Tikkanen

Opintoihini liittyen päädyin lukemaan teknologiajohtaja Tuomo Alasoinin artikkelia ”Uusi tapa oppia ja tuottaa innovaatioita: osallistava innovaatiotoiminta” (Työpoliittinen Aikakauskirja 3/2010), jossa hän hahmottelee osallistavan innovaatiotoiminnan käsitettä ja pohtii sen mahdollisuuksia myös työhyvinvoinnin näkökulmasta. Haluan nostaa joitakin Alasoinin herättämiä ajatuksiani myös sinun luettavaksesi.

Innovaatioiden tuottaminen on olennainen osa yritysten toimintakykyä. Toimintaympäristön muutokset luovat mahdollisuuksia kilpailuedulle ja edelleen uusille kehitystarpeille ja verkostoille. Alasoinin mukaan innovaatioiden avulla kilpailuetua hakevien organisaatioiden ominaisia piirteitä ovat innovaatioiden tuottamistavan muuttuminen, tuottamisaktiivisuuden lisääntyminen ja interaktiivisuus, nopeasyklisyys, avoimuus ja integroituneisuus. Innovaatiot syntyvät tyypillisesti vuorovaikutteisten prosessien kautta, usein asiakasrajapinnassa, jossa yritykset toimivat läheisessä yhteistyössä asiakkaiden, verkoston muiden yritysten ja erilaisten koulutus- ja tutkimuslaitosten kanssa. Innovaatioiden tuottamistavan muuttuminen näkyy organisaatioiden rakenteissa, ohjauksessa, henkilöstöjohtamisessa ja esimiestyössä sekä työn sisällöissä. Palveluvaltainen elinkeinorakenne, koko yritysrakenteen sirpaleisuus, vaikeasti ennakoitavat markkinamuutokset ja työntekijöiden koulutustason nousu ovat muutoksen ajureita.

Osallistavan innovaatiotoiminnan käsitteeseen liittyvät työntekijöiden korkea sitoutuneisuus ja piilotetun luovuuden hyödyntäminen. Työntekijöillä organisaation kaikilla tasoilla voi olla monenlaista piilotettua luovuutta, mikä voi johtaa sattumanvaraisiin innovaatioihin, kunhan sitä tuetaan. Alasoini arvioi, että innovaatioprosessin vaatimiin toimenpiteisiin kykenevä organisaatio pystyy yhdistämään uuden etsimisen, rutiinien hyödyntämisen ja vähittäisen kehittämisen. Aloitteellisuus, luovuus ja intohimoinen sitoutuminen ovat ominaisuuksia, joiden merkitys korostuu erityisesti uuden tiedon etsimisen ja luomisen vaiheessa.

Useiden tutkimusten mukaan työelämän jatkuva muutos aiheuttaa ihmisille ongelmia nähdä elämä hallittavana kokonaisuutena. Osallisuudessa kokemus toimijan roolista on tärkeä. Jos haasteet muodostuvat liian raskaiksi, aiheuttavat ne pahimmillaan kielteisiä vaikutuksia terveyteen. Työn positiiviset arvolataukset lisäävät sitoutumista ja merkityksen tunnetta. Osallistava innovaatiotoiminta mahdollistaa innovaatiodemokratian olemassaolon. Toimiva innovaatiodemokratia on haasteellisempi ylläpitää kuin perinteinen innovaatioautokratia, jossa innovaatiovastuu on eriytetty vain muutamille asiantuntijoille. Sosiaaliset mediat tarjoavat välineitä innovaatiodemokratiaan, sillä ne vahvistavat yhteisöllistä luovuutta.

Alasoini arvoi, ettei osallistava innovaatiotoiminta sellaisenaan ole ratkaisu työelämän kaikkiin keskeisiin ongelmiin. Se luo kuitenkin uudenlaisia mahdollisuuksia myös työhyvinvoinnin paranemiselle lisäämällä työntekijöiden osallisuutta muutosten yhteydessä. Valitettavasti suomalaisten yritysten heikkoudeksi onkin paljastunut yritysten puutteellinen kyky hyödyntää henkilöstönsä luovuutta ja innovointikykyä.

Mielestäni Alasoini on päätellyt naulan kantaan todetessaan; ”Osallisuuden kokeminen muutoksissa voi lopultakin olla nykyajan työelämässä tärkeämpää ihmisten ja heidän hyvinvointinsa kannalta kuin jotkin yksittäiset työn sisällölliset ominaisuudet, joita työoloja kartoittavissa tutkimuksissa on totuttu seuraamaan.” Myös se Alasoinin näkemys on helppo ymmärtää, että johtamisajattelun on merkittävästi muututtava, jotta voidaan puhua toimivasta – osallistavasta innovaatiotoiminnasta. Omien kokemusteni valossa suomalaisissa yrityksissä on vielä nykyäänkin mielestäni usein etusijalla tehokkuuden ja joustavuuden vaatimukset. Näiden piirteiden korostuessa työilmapiiri kärsii. Osallistavan innovaatiotoiminnan käsitteen merkityksen sisäistäminen ja hyödyllisyyden ymmärtäminen niin yrityksen kilpailuedun kuin työntekijöiden osallisuuden kokemusten vuoksi olisi siis enemmän kuin tarpeellista yrityskulttuurin uudistumiselle. Alasoini mainitsee sosiaalisten medioiden hyödyntämisen olevan vielä alkutekijöissään suomalaisissa työorganisaatioissa, mutta hänen mukaansa sosiaalisia medioita voitaisiin käyttää osallistavan innovaatiotoiminnan tukena. Itse arvioisin, että huomattavaa muutosta sosiaalisten medioiden käytössä on tapahtunut artikkelin kirjoittamisen jälkeen.

Mitä tästä opimme; avoin ajatustenvaihto ja erityisesti kuuntelemisen taito vievät koko organisaatiota eteenpäin. Osallisuuden tunne on hyvän yhteistyön tulos ja edellytys.

 Saija Hyttinen

Maaseudun kehittämisen koulutusohjelma

Faktat puhuvat luonnonvara-alan tulevaisuudesta, ja ne kertovat enemmän kuin tuhat auvoista kuvaa kuokasta ja Jussista. Maataloustilastojen perusteella näyttää ankealta ja viljelijöiden puskaradiossa rätisevät vaikeat ajat.

Suomessa oli viime vuonna 62 767 maatilaa, ja määrä väheni edellisvuoteen verrattuna 1 400 tilalla. Viidennellä tiloista oli alle 10 peltohehtaaria käytettävissään ja vuokrapeltoa oli yli puolella tiloista. Viljelijöiden keski-ikä, joka on tällä hetkellä 50,6 vuotta, on noussut kovaa vauhtia, ja se on nyt kolme vuotta korkeampi kuin kymmenen vuotta sitten.

Asiaa ei auta yhä enenevät jopa peltokartelleiksi yltyneet viljelykelpoisten maiden vuokrat. Etenkin maidontuotannon keskusalueilla lisäpeltoa on lähes mahdotonta vuokrata – jos et satu olemaan lottovoittaja, mitä tuskin moni maatalouden harjoittaja on.

Positiivista tässä kurjuuden keskellä kuitenkin on, että suurimpien tilojen (yli 75 ha peltotilaa) viljelijät ovat keskimäärin alle 46 vuotiaita. Negatiivinen näkökulma tähän asiaan on, että saadaanko asia pysymään näin. Asiaa ei auta opetus- ja kulttuuriministeriön esitys siitä, että luonnonvara-alan koulutus tullaan vähentämään pyöreään nollaan seuraavien vuosien aikana.

Jos halutaan taata suomalaisen puhtaan ruuan tuotanto, sekä maatalouden elpyminen ja edes nykyisellään säilyminen, on koulutusta alalle oltava saatavilla. Erityisesti tämä tarve korostuu pohjoisen viljelyoloissa, jotka ovat ainutlaatuiset ja hyödynnettävissä entistä tehokkaammin. Joka vuosi hakijoita Ouluun luonnonvara-alan koulutusohjelmiin on jopa yli puolet enemmän kuin paikkoja voidaan antaa. Tämä kertoo nuorten kiinnostuksesta nyt niin heikolta näyttävää alaa kohtaan, on aika toimia Suomen maaseudun hyväksi.

Jenni Lehtola