”Yhteistyön kulmakiviä on halu ja tarve yhteistyölle”

Hyvien käytäntöjen kierrätysaamussa 21.9. kerrottiin mm. rakentamistekniikan koulutusosaston yhteistyöstä ulkoisten sidosryhmien kanssa. Yhteistyö-, rekrytointi- ja koulutusseminaareja järjestetään säännöllisesti. Kuulimme, että tällä hetkellä yritykset haluavat innokkaasti tulla puhumaan nuorille, koska ne tarvitsevat työvoimaa ja rekrytointitarve alalla on hyvällä mallilla. Tilaisuuksista on hyötyä kaikille osapuolille, yritysten tavoitteena on tulla tutuksi sekä opiskelijoille että henkilökunnalle. Koulutusosastolla on avoin ja myönteinen suhtautuminen yhteistyöehdotuksille, ja se järjestää ajan ja paikan seminaareille.

Koulutusosastolla tehdään myös OPS-yhteistyötä muiden ammattikorkeakoulujen kanssa. Rakennusteollisuuden Koulutuskeskus RATEKO organisoi kaksipäiväisiä seminaareja useamman kerran vuodessa. Seminaarien teemat vaihtelevat ja korkeakoulujen lisäksi myös viranomaiset ja yrityselämä ovat niissä mukana. Nämä ovat esimerkkejä hyvin vaikuttavasta yhteistyöstä ja arvokkaasta keskustelufoorumista tutkinto-ohjelmien kehittämiseksi.

Oulun kaupungin rakennusvalvonta on hyvä kumppani paikallisesti ja koulutuksia järjestetään ajankohtaisista teemoista yhteistyössä. Alan järjestöt ovat myös aktiivisia, mm. Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA ry on järjestänyt yrittäjyyspäivän Kotkantien kampuksella. On positiivista, että tätä kautta myös monet pienyritykset on saatu mukaan.  Näin suunnitelmallista yhteistyötä ei ole joka paikassa; koulutusosaston korviin on kuulunut jopa kateellisia kommentteja!

Rakentamistekniikan koulutusosastolla on myös hanketoimintaa, minkä hyvä kotimainen ja kansainvälinen verkosto mahdollistaa. Yhteistyön kulmakivinä ovat osaston mukaan halu ja tarve yhteistyölle, perinteikkään alan pitkä historia ja henkilökohtaiset yhteydet. Verkosto loisi mahdollisuuksia laajempaankin hanketoimintaan, mutta koulutusosastolla ei ole tällä hetkellä enempää resurssia hankkeisiin.

Toisen asteen kanssa on myös linkkejä ja mm. koulutusosaston edustaja on mukana puualan kehittämistoimikunnassa. Kehittämiskohteena on suunnitelmallisen yhteistyön lisääminen.

Pekka Kilpinen
Tutkintovastaava, Rakennustekniikka

Marianne Isola
Laatuasiantuntija

Saatat pitää myös näistä...

Vastaa