Kasvatti

Sana Alumni, alunperin latinankielen sana Alumnus, voi tarkoittaa suojattia, kasvattia tai oppilasta. Tämän tiedon opin hakemaan wikipediasta jo opiskeluaikana. Mutta tosin silloin, vaikka hienon sanan tiesinkin, en siltikään tiennyt sen sanan merkitystä. Kuka tai ketä oli Alumnit? Sana kuulostaa niin mystiseltä, että heitä olisi voinut luulla salaiseksi järjestöksi ketkä keksivät keinoja valmistaa kultaa vähemmän arvokkaimmista jalometalleista. Eiku se oliki Alkemia…

Nyt muutamaa vuotta myöhemmin olen jo valmistunut Oulun Ammattikorkeakoulusta. Olen sen entinen oppilas. Sen reilun kolmen vuoden aikana kasvoin. Osaltaan voisi sanoa siis, että olen Oamkin kasvatti. Se kulkee mukanani loppuelämäni ansioluettelossani elämänvaiheena, jota arvostan suuresti. Ja jota työnantajat arvostavat myös.

Sen lisäksi, että olen entinen oppilas, kasvatti, olen myös Alumni. Tätä hienoa titteliä ei saada pelkästään valmistumalla, mutta myös liittymällä Oamk Alumniyhdistyksen jäseniksi. Titteliä voi kantaa ylpeänä, sillä sen avulla voi tehdä paljon hyvää vielä opiskelujen jälkeenkin. Kuten sanoin, silloin kun opiskelin, en tiennyt sanan merkitystä, mutta nyt tiedän. Ja tästä syystä haluan omalta osaltani vaikuttaa siihen, että mahdollisimman moni nykyinen opiskelija tietäisi sanan merkityksen jo ennen valmistumistaan, sillä joskus alumnin tarinat, kerronnat, vinkit ja vihjeet saattavat olla kultaakin kalliimpaa…

Eli suomennettuna, Alumni on henkilö joka auttaa nykyisiä opiskelijoita omalla esimerkillään. Siihen ei tarvitse sen kummempaa tiedettä eikä alkemiaa, vain ripaus auttamisen tahtoa ja opiskelijoilta halua kuunnella arvokkaita neuvoja.

http://www.oamk.fi/ty/alumnit/

 

Mikko Sortti
Alumni

ps. Alumnien Blogi on täten virallisesti avattu. Kirjoitamme tänne tarinoita, mietintöjä, mitä nyt blogeihin yleensä kirjoitetaankaan. Käyhän siis säännöllisin väliajoin tarkistamassa sivuston sisältö, kommentoi ja osallistu keskusteluun 🙂