Kielikurssilla Erasmus-apurahalla
Henkilökunnalle suunnattujen Erasmus-apurahojen tullessa hakuun lukukaudelle 2010-2011 päätin kokeilla onneani ja hakea apurahaa kielikurssia varten. Liiketalouden kirjastossa asiakkaista suuri osa on englanninkielisten koulutusohjelmien opiskelijoita, joten myös henkilökunta joutuu käyttämään englantia enemmän tai vähemmän päivittäin. Oma osaamiseni lienee tasoa ”ihan hyvä”, mutta ainahan sitä haluaisi suoriutua työstään paremmin.
Apuraha myönnettiinkin, ja koska tarkoitus oli kohentaa englannin osaamista, oli kohdemaaksi helppo valita Iso-Britannia. Kurssin ja kaupungin valinta olikin jo vaikeampaa. Kielikouluja sijaitsi kyllä ympäri maata, mutta kirjastoenglannin kursseja ei käytännössä ole tarjolla, eikä liike-elämän englantikaan oikein vastannut tarvetta. Aikaakin oli käytettävissä vain viikko, kun kurssien minimipituus puolestaan oli useimmiten kaksi. Lopulta päädyin viikon yleiskurssiin Skotlannin pääkaupungissa Edinburghissa. Kirjastoyksiköllä ei ole omaa kv-koordinaattoria, ja vaikka apua sai aina pyydettäessä, oli paperisodan keskellä välillä vaikeuksia uskoa siihen, että matkaan vielä joskus pääsisi. Viimein lähtö kuitenkin koitti juhannuksena.
Kielikoulussa opiskeltiin pienryhmissä, ja ryhmääni kuului mm. lääkäri, yliopisto-opiskelija, lukiolaisia ja omia taitojaan kertaamassa ollut englannin opettajakin. Monipuolisia harjoituksia tehtiin pareittain tai muutaman hengen ryhmissä. Opettaja jakoi istumisjärjestyksen uusiksi useita kertoja päivässä, varmistaakseen, että kaikille löytyisi pari ja että töitä ei tehtäisi koko ajan saman kaverin kanssa. Tämä tuntui tehokkaalta käytännöltä, verrattuna siihen miten suomalaisissa luokissa välillä tuhlataan aikaa paikanvaihtoon, kun kukaan ei vapaaehtoisesti liikahtaisi eikä ainakaan vieraan ihmisen viereen!
Kurssiviikon aamupäivät opiskelin kielikoululla, ja iltapäivistä kului osa läksyjen tekoon ja esitelmien valmisteluun, mutta totta kai Edinburghin nähtävyyksiinkin täytyi tutustua. Vierailin mm. Edinburghin keskiaikaisessa linnassa, Georgian House -kotimuseossa, kuninkaallisella Britannia-aluksella, Forthin salmen risteilyllä ja Mary King’s Close -kadulla, joka aikoinaan on jätetty yläpuolelle pystytetyn rakennuksen perustuksiksi, ja joka nykyisin toimii historiallisena turistinähtävyytenä.
Skotlannin kansallismuseossa vietin aikaa useana päivänä. Kokoelma oli laaja ja sisäänpääsy ilmainen. Käväisin myös Skotlannin kansalliskirjastossa ohi kulkiessani. Kirjaston näyttelytilaan oli koottu edustava otos eri syistä aikoinaan kiellettyjä kirjoja. Näytteillä oli kirjojen lisäksi myös lista nimekkeistä joita yhdysvaltalaisia kirjastoja on pyydetty poistamaan kokoelmistaan. Yllätyksekseni olin sadan kirjan luettelosta lukenut lähes viidesosan, joista suurin osa oli lasten- ja nuortenkirjoja. Pari kansalliskirjastossa näytillä ollutta kuvakirjaa lukaisin vielä paikan päällä.
Edinburghin keskustassa ei voi olla huomaamatta kirjailija Sir Walter Scottin muistomerkkiä. 61 metriä korkea torni on maailman suurin kirjailijan muistoksi pystytetty monumentti. Ylimmälle näköalatasanteelle kiipeämisestä sai jopa kunniakirjan, tosin jo alhaalla olevasta lippukioskista! Kiipesin kuitenkin portaat – 287 kappaletta – huipulle asti, vaikka ehkä yksi alemmistakin tasanteista olisi riittänyt. Tornin korkeus ei vielä päätä huimannut, mutta portaikon kapeus sai jalat vapisemaan. Paikoitellen vastaantulijoiden ohittaminen onnistui vain peruuttamalla edelliselle tasanteelle. Näköalat olivat komeat kaikista kerroksista.
Kielikurssiin olin tyytyväinen. Viikon aikana ei ehkä juuri uutta ehtinyt oppia, mutta harjoittelu teki hyvää. Uskaltaisin ainakin arvella, että tänä syksynä on englantia puhuttu hieman vähemmän kieli solmussa. Kaupunkivalintaan vasta tyytyväinen olinkin!
Saija Toppila
Liiketalouden kirjasto
