Ajatuksia maaseuturahastosta, sen ympäristövaikutuksista ja vaikuttavuudesta

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa laadittaessa asetettiin ohjelmakaudelle 2007-2013 kolme painopistealuetta:

1. Maa- ja metsätalouden harjoittaminen taloudellisesti ja ekologisesti kestävällä sekä eettisesti hyväksyttävällä tavalla koko Suomessa

2. Yritysten kilpailukykyä, uutta yrittäjyyttä ja yrittäjien verkostoitumista suosiva ja kehittävä toiminta maaseudun elinkeinojen monipuolistamiseksi ja työllisyyden parantamiseksi

3. Paikallisen omaehtoisen toiminnan vahvistaminen maaseudun elinvoiman ja elämänlaadun lisäämiseksi

Ohjelma-asiakirjassa on lisäksi maininta, että kaikkia painopistealoja koskee erityisesti ympäristönsuojelu läpileikkaavana periaatteena. Ympäristövaikutusten osalta erityisesti ympäristötuelle ja sen vaikuttavuudelle asetettiinkin suuria odotuksia; myös vesienhoidon suunnittelussa maatalouden vesiensuojelun toimenpiteet ovat perustuneet hyvin pitkälle ympäristötukijärjestelmän toimenpiteisiin. Rahoitettujen hankkeiden ympäristövaikutukset tuli arvioida sekä hakemus- että loppuraportointivaiheessa, samantyyppisesti kuin aiemmallakin rahoituskaudella.

 Allekirjoittaneelle on kertynyt kokemusta EU-rahoitteisista hankkeista 14 vuoden ajalta. Tähän aikajaksoon mahtuu kaksi EU-ohjelmakautta ja useita eri rahastoista rahoitettuja hankkeita, joita on tullut tarkasteltua pääasiassa hankkeen toteuttajan roolissa, mutta aiemmin myös rahoittajan sekä satunnaisesti tarkastajan näkökulmasta. Kukin EU-ohjelmakausi ohjelmineen on oman aikakautensa tuotos, pyrkien peilaamaan tulevaisuuden tarpeita ja kehityssuuntia. Vuoden 2006 tienoilla ei puhuttu vielä niin paljon ja painokkaasti esimerkiksi lähiruuasta, verkostoitumisesta, paikallisten tahojen aktivoimisesta ja valtion resurssien rajallisuudesta kuin nykyistä ohjelmakautta 2014-2020 valmisteltaessa. Myös taloustilanne oli sekä Suomessa että laajemmin Euroopassa ja muualla maailmassa ohjelmakautta 2007-2013 suunniteltaessa pääsääntöisesti positiivinen, toisin kuin tällä hetkellä. Tätä taustaa vasten ei ole yllättävää, että ohjelmakauden 2007-2013 tavoitteissa on selkeästi painotettu ympäristövaikutuksia ja niiden hallintaa, muun muassa ilmastonmuutoksen hillitsemistä. Työllisyysvaikutusten ja yritysten toimintaedellytysten parantamisella ei ole tuolloin ollut yhtä suurta merkitystä kuin tällä hetkellä.

 Miten sitten aikoinaan ympäristövaikutuksille asetetut tavoitteet ja odotukset ovat toteutuneet? Maatalouden ympäristötuen vaikuttavuutta on tutkittu muun muassa MYTVAS-tutkimuksessa, jonka tulosten mukaan ympäristötuki on olemassaolonsa aikana, eli 1990-luvun lopulta 2010 –luvulle, pienentänyt maaperän typpi- ja fosforitaseita  merkittävästi. Lisäksi Irene Huuskosen mukaan ohjelmakaudella 2007-2013 viljelijöille tarjotut ympäristötuen toimenpiteet ovat vastanneet hyvin viljelijöillä olleita tarpeita. Hyvä esimerkki tästä on lietelannan sijoittaminen maaperään, jonka huikea suosio on ollut todella yllättävää. On siis täysin mahdollista, että tukijärjestelmän kautta onnistutaan tietyillä, ns. hyvin onnistuneilla toimenpiteillä, vaikuttamaan esimerkiksi vesistökuormitusta pienentävästi. Mutta toisaalta tukiehtojen jäykkyys, tuen määrä suhteessa toimenpiteen vaatimaan työaikaan sekä sanktioiden pelko ovat toisessa vaakakupissa ja niiden painoarvon noustessa viljelijät herkästi jättävät tietyt toimenpiteet valitsematta.

 Käytännössä viljelijöiden kanssa ajatuksia vaihtaessa tulee usein esille se, että tukijärjestelmän monimutkaisuus ja byrokratian suuri määrä vaikuttaa merkittävästi viljelijän intoon ottaa käyttöön jotain tiettyä toimenpidettä. Toisaalta joissain tapauksissa viljelijä saattaa toteuttaa lähes täydellisesti tukiehtojen mukaista toimenpidettä tilallaan, mutta ei halua hakea sille tukea paperityön välttämiseksi. Tällaisten viljelijöiden olemassaolo sekä toimenpiteiden toteuttaminen ei näin ollen näy millään tavoin virallisissa, usein numeerisissa seurannoissa tai tutkimuksissa. Reijo Keräsen laatiman maaseuturahaston ohjelman arvioinnissa esille tuoma seurannan ja indikaattoritietojen puutteellisuus vaikuttavuuden osalta on tältäkin osin todellista; asetettujen tavoitteiden toteutumisen ja ohjelman vaikuttavuuden seurantaan tulisi kiinnittää huomattavasti enemmän huomiota.

 Mitä erilaisten EU-rahoitteisten hankkeiden ympäristövaikutuksiin tulee, olen ehkä hieman jäävi toteamaan yhtään mitään. Koska olen työskennellyt vesiensuojeluun liittyvissä hankkeissa, ovat ne mielestäni ilmiselvästi olleet ympäristövaikutuksiltaan positiivisia. Ohjelmatasolla mielestäni on rahoitettu pääasiassa hyviä ympäristöhankkeita. Mutta mikäli laajennetaan katsantokantaa kaikkiin maaseutuohjelmasta rahoitettuihin hankkeisiin ja niiden ympäristövaikutuksiin, kysymys onkin huomattavasti vaikeampi. Jokaisten hankkeen tulee tehdä arvio ympäristövaikutuksista hankkeen hakuvaiheessa. Arviointiin käytettävä lomake on kohtuullisen hyvä, mutta mittaako se todellisuudessa jokaisen hankkeen ympäristövaikutuksia? Vaikutuksethan voivat olla paitsi suoria myös välillisiä. Millaiset ovat esimerkiksi yritystoimintaan suunnattujen hankkeiden ympäristövaikutukset ja kuka niitä seuraa?

 Usein olen pohtinut myös sitä, miten tällä hetkellä valtakunnallisesti usein nojaudutaan kehittämistyössä voimakkaasti EU rahoitusohjelmiin. Onko se lopulta järkevää vai ei? Olisiko mitään mahdollisuuksia kehittää tiettyjä asioita ja aloja myös kansallisin varoin? Tosiasia toki on se, että EU jäsenmaksujen kompensoimiseksi EU rahoitusohjelmien kautta saatavien varojen täysimittainen hyödyntäminen kannattaa ja on järkevää. Mutta toisaalta kaventaako se meidän ajattelutapaamme, rajaako se liiaksi kehittämistoimia tietyntyyppisiksi, kangistummeko tiettyihin kaavoihin hanketoiminnassa? Kansallisilla varoilla tehdyllä kehittämistoiminnalla voisi olla enemmän vapauksia, enemmän mahdollisuuksia toimia poikkitieteellisesti tms. ilman Brysselistä tulevia rahoituksen käyttöön liittyviä rajoituksia. Lisäksi tietyntyyppinen byrokratia ja siihen liittyvä osaaminen suuntaa EU rahoitusohjelmista haettavissa olevien varojen käytön hyvin pitkälle niille tahoille ja organisaatioille, jotka ovat kyseisiä rahoituksia hyödyntäneet aiemminkin. Näin yhteiskunnassamme vahvat vahvistuvat ja heikot heikentyvät edelleen. Olisiko kansallista tahtotilaa tukea myös heikompia?

 Riina Rahkila, agrologi (YAMK)-opiskelija