Aatosta ja paatosta opiskelusta
Kun tämän vauhdikkaan syyslukukauden aikana vastaanottotunti on ollut se ainoa hetki viikosta kun on hiljaista, olen taas mietiskellyt työssä jaksamista. Siis silloin vastaanottotunnin aikana, muulloin ei ole ollut aikaa. Syksyn aikana olemme joutuneet priorisoimaan töitä ja jättämään jotain tekemättä. Jatkossa joudumme miettimään töitämme aivan uudella tavalla. Ehkä voisimme alkaa yhdistellä tehtäviä tehostaaksemme toimintaa? Iltapäiväväsymyksestä johtuneen hihityskohtauksen luovassa tilassa olemme ehtineet innovoida muutaman kollegan kanssa jo uudenlaisen tentinvalvontamenetelmän: crosstrainer-laite luokkaan ja opettaja kyytiin tentin ajaksi. Tämän innovaation toteutumista odotellessa olen päätynyt nopeampaan ja kokonaisvaltaisempaan ratkaisuun, joka vaikuttaisi adrenaliinipiikin tavoin työssä jaksamiseeni ja kehittymiseeni: jään ensi kevääksi opintovapaalle.
Vaikka onkin houkutteleva ajatus, että ottaisin rennosti ja viettäisin tehotonta tammikuuta, hölläilyhelmikuuta, makoilumaaliskuuta, hidasta huhtikuuta ja tavoitteetonta toukokuuta, aion kuitenkin saada mahdollisimman paljon aikaiseksi. On ihanaa jäädä opintovapaalle, koska saa keskittyä vain yhteen asiaan. Ilmeisesti opiskelijoistakin on ihanaa, että jään opintovapaalle. Yksi heistä totesi: ”Onpa hyvä, sittenpähän tiedä miltä meistä tuntuu.” Pahaa-aavistamaton opiskelija ei tiennyt minkä ajatustulvan, josta joudutte pian lukemaan, hän saikaan minussa liikkeelle. Pieni viaton kommentti sai minut eksistentiaalikriisin syövereihin, taas. Apua, olenko menettänyt opetusotteeni? Omg, onkohan minulla edes koskaan ollut sellaista? Olenko täysin vieraantunut opiskelijan sielunelämästä?
Minun ja opiskelijoiden välillä on toki ikämuuri: kun suurin osa opiskelijoista söi vielä lunta ja kulki kurahousuissa, minä taisin painaa päähäni valkolakkia. Mutta ikä ei ehkä sittenkään ole suurin este sille, että kykenisin ymmärtämään ns. tyypillisen opiskelijan ajatusmaailmaa. Ehkä ongelmana on kuitenkin se, että rakastan oppimista eikä siihen tähtäävä toiminta, opiskelu kaikkine asiaankuuluvine eri traditioineen, ole koskaan ollut minulle tervan juomista. Ei ole kovinkaan montaa asiaa, jonka oppimisen mielekkyyden yksittäinen opettaja olisi saanut pilattua (myönnetään, että on poikkeuksiakin, esimerkiksi saksan kielen rektiot). Nautin luennoista erityisesti silloin, kun luennoitsija on perehtynyt aiheeseen ja osaa ilmaista itseään. Ja jos ei osaa niin sitten vaan joutuu tekemään vähän enemmän töitä oppimisen eteen. Tykkään tehdä luennoilla muistiinpanoja, kysyn kun en ymmärrä ja osallistun keskusteluun, kun opettaja haluaa vuorovaikutusta. Väärin vastaaminen ei minua haittaa, sillä mitä vanhemmaksi tulen sitä enemmän ymmärrän etten oikeastaan tiedä mitään. Olen siis varmasti monen mielestä harvinainen friikki ja seuraava järkevä career move voisi olla väitöskirjan tekemisen sijaan sirkukseen liittyminen.
Nyt alkavat tämän muorin villasukat sutia, kun otan hieman vauhtia kiikkustuolissani ja paasaan ihan pikkuisen nykynuorisolle. Ensinnäkin, kun minä aikanani opiskelin niin yliopistolle hiihdettiin, eikä ollut edes sauvoja. Jos nyt kuitenkin ihan vakavasti puhutaan, meidän koulussamme on todella paljon hyvää, johon on syytä olla tyytyväinen. Opiskeleminen on toki rasittavaakin: stressiä, kalmanlinjoja ja vähäistä vapaa-aikaa, mutta siinä on myös sellaista vapautta, jota teillä myöhemmin työelämässä voi tulla ikävä. Jopa niin ikävä, että väitöskirjan kirjoittaminen voi tuntua lomalta. Nauttikaa siis opiskeluajastanne! Muistakaa, että nyt on aika hankkia sellaista osaamista, jolla erottaudutaan valitettavan suuresta työnhakijajoukosta. Harva opiskelija tulee ehkä ajatelleeksi, että tärkein oppi tulevaisuutta varten ei välttämättä piile katetuottolaskennan perusteiden hallitsemisessa tai eri yhtiömuotojen muistamisessa. Todennäköisempää on, että opiskeluun liittyvät taidot kuten esimerkiksi uuden asian nopea omaksuminen, oman työn organisointi, ryhmässä toimiminen ja aikataulussa pysyminen tulevat heti tarpeeseen työelämässä.
Siksi ehkä minäkin olen kovasti mieleni pahoittanut siitä, kun opiskelijat tulevat tunneille myöhässä, jos tulevat ollenkaan. Yöllä riekutaan juhlimassa ja aamulla torkutaan tunnilla, oi voi. On se kumma että niillä huithapeleilla ei ole mitään tavoitteita. Minulla sentään on se cowin ylewä tawoite saada painaa tohtorinhattu päähäni jonain päivänä, jotta voisin…pitää hitokseen hyvät juhlat. Että ehkä me, minä ja te rakkaat opiskelijamme, emme sittenkään ole niin kauhean erilaisia.
Anna Alapeteri-Marin
Englannin ja markkinoinnin lehtori
PS Jään vapaalle myös blogin kirjoittamisesta, mikä on ihan hyvä asia. Olen huomannut että olen alkanut toistaa itseäni opetuksen lisäksi myös blogikirjoituksissani. Jään siis vapaalle.
