Jaakko Yli-Juonikas – Vanhan merimiehen tarina

 

 

Jaakko Yli-juonikkaan neljäs romaani on lukijoita vedättävä ja aivopoimuja venyttävä pieni kirjanen jossa on tarkoituksella mahdollisimman tylsähköt kannet ja takakansitekstit. Kirjan teksti on tyylilajiltaan ”arkiproosaa” tai ”harrastajakirjallisuutta”, mikä selittyy sillä että kirja on muodoltaan ikään kuin keskushenkilöidensä, vaikeasti vammaisen teini-ikäisen Annikan ja hänen äitinsä ja isänsä, ryhmäkirjoittama päiväkirjamainen harrastusprojekti, jossa nämä vuorotellen kertoilevat tekemisistään ja ajatuksistaan vähän kuin siskosvihkossa.  Homman juju on kuitenkin siinä, että Annika ei liikunta- ja puhekyvyttömyytensä vuoksi pysty ollenkaan viestimään muiden kanssa, paitsi kirjoittamalla, ja sekin onnistuu vain läheisen henkilön avustamana, ns. fasilitoimalla. Ikävä kyllä fasilitointimenetelmän luotettavuuteen liittyy epävarmuuksia, joita varsinkin kirjan sisäisen maailman (samoin kuin oikean maailman) ”skeptikot” ovat jatkuvasti nostamassa esille, ja jotka panevat vaakalaudalle kaiken Annikan nimissä kirjoitetun tekstin ja myös hänen tietoisuutensa. Ohjaileeko fasilitoija  avustamansa henkilön kättä näppäimistön päällä sitä itse tiedostomatta, ja voisiko siten olla niin, että Annikan kommunikointi ja persoona ovat vain tämän vanhempien luomaa illuusiota? Onko älykkäänä ja runoilevanakin esiintyvä Annika todellisuudessa sittenkin vain vihannes ilman toivoa sisäisestä elämästä?  


Kirjan arvoituksellisuus lisääntyy koko ajan sen edetessä ja se saavuttaa samalla myös melkoisen vaikuttavia traagisuuden asteita perheen elämän luisuessa yhä pahemmin pois raiteiltaan epäilyksien kasvaessa. Mutta ehkä tässäkin on jo liikaa sanottu ajatellen niitä jotka eivät vielä ole kirjaa lukeneet? Vanhan merimiehen tarina on teos joka on paras lukea ilman ennakko-odotuksia. Suuri osa viehätyksestä syntyy siitä, että lukijana tuntuu kuin Yli-Juonikas olisi koko ajan monta askelta edellä, asettamassa ansoja ja hienovaraisia harhautuksia tai johtolankoja lukijalle.  


Suosittelen kirjaa niille, jotka eivät välitä – tai ehkä jopa pitävät – siitä, että kirja jää vaivaamaan mieltä pariksi päiväksi lukemisen jälkeen. Se on myös mukavan nopea lukea sekä kekseliäisyydessään ja tietyssä koomisuudessaan virkistävä tapaus.


– Ville (KIR3SN)