Lepoa välillä!
Tuleepa välillä liioiteltua tuota työmäärää oman pään sisällä! Tai oikeastaan sitä, mitä kaikkea opiskelijoilta ehkä vaaditaan. Noh, kai opiskelijalta vaaditaan sitä, että hän motivoituneena tiedonhakijana kiinnittää opinnoissaan erityistä huomiota omiin kiinnostuksen kohteisiinsa, ja toivottavasti tekee jotain rakentavaa kaikella oppimallaan, luo uutta. Jotenkin omien opintojeni, ja tässä vaihdon ensimmäisen kuukauden aikana, lähdin sille linjalle, että kaikesta pitää tietää kaikki (tai ei mistään mitään), ja lopulta huomasin olevani todella väsynyt ja hämilläni. Päädyin pyörittelemään asioita ties minne syvyyksiin ja mikään ei pysynyt yksinkertaisena tai selkeänä. No onneksi tuli oivallettua tämä.
Ensimmäinen tentti oli maanantaina. Kattoa tuijottelin sitä edeltävän yön. No mutta hyvinhän se meni. Olen ilmeisesti niin näkyvästi ollut huolissani menestymisestäni ks. kurssilla (natural resources conservation & policy), että sain sähköpostia opettajalta tentin jälkeen: relaa, hyvin sinulla menee!
Koen, että opettajat ovat todella joustavia ja huolehtivat siitä, että kaikki pysyvät kärryillä. Muutenkin ihmiset ovat todella ystävällisiä. Kesti hetken tottua siihen, että kaupan kassalla kysellään kuulumisia. Ja vastaantulijat hymyilevät.
Vaikka viime viikkoina on tuntunut, että kaikki seitsemän päivää viikosta kuluvat kurssien kanssa sählätessä, tuleehan täällä tehtyä muutakin. Mutta vapaa-ajanvietto voi pahasti kärsiä siitä, jos murehtii opintoja silloinkin, kun on luvannut itselleen vapaata. Siinäpä sellainen pulma, joka kannattaa ratkaista, koska kokoaikainen huoli ei loppupeleissä tee hyvää koulumenestykselle, eikä omalle hyvinvoinnille.
Täytyy kyllä sanoa, että kampuksen ulkopuolella olen aika vähän liikkunut, mitä nyt bussilla matkaan ruokaostoksille ja kaverin kanssa ohjattuun meditaatioon kerran viikossa. Minulle iso juttu aina uudesta ympäristöstä on löytää se elintärkeä lenkkipolku. Liikkua täytyy, että pää jaksaa. Selvittää vähän ajatuksia.
En käsitä, että aikaa on kulunut jo reilu kuukausi. Kun uusi viikko alkaa, tuntuu että seuraavaksi herään jo perjantaiaamuun. Aloin kirjoittaa tätä kirjoitusta sunnuntaina. Nyt on tiistai. Ei ole kun on torstai.
Tähän loppuun kuva viime viikon keskiviikolta kauniisti ikkunalasin läpi:
Ja tältä päivältä:
Oh, Alaska.
