Lionel Shriverin Poikani Kevin (kääntänyt Sari Karhulahti) on ehdottomasti yksi minuun eniten vaikuttaneista kirjoista. Nappasin kirjan ohimennen kirjaston hyllystä muutama vuosi sitten. Tämä on myös yksi niistä muutamista kirjoista, jotka ovat lamaannuttaneet minut kauhusta ja äärimmäisestä väkivallasta.

Kirjassa matkustamista rakastava Eva saa ensimmäisen lapsensa miehensä Franklinin kanssa. Eva ei välttämättä olisi halunnut tulla äidiksi, mutta Franklin osittain painostaa häntä. Kevin syntyy, mutta Eva ei kykene muodostamaan poikaan normaalia, rakastavaa äiti-lapsi-suhdetta. Kotiäidin rooli on helvettiä Evalle, mutta Franklin ei tunnu uskovan tätä. Kevin itkee päivät, mutta isän tultua kotiin hän on kuin unelmalapsi.

Kevinille syntyy pikkusisko Celia. Celiaan Eva saa luotua rakastavan suhteen, mutta Kevin tekee usein salakavalasti pahaa tytölle. Kevin on hyvin laskelmoiva ja ilkeä lapsi, mutta Franklin ei tunnu huomaavan sitä. Lopulta Kevin tekee teini-iässään teon, joka on vaikea antaa anteeksi.

  ”Tiedän vain tämän. Huhtikuun 11. päivänä vuonna 1983 minulle syntyi poika enkä tuntenut mitään. Totuuteen mahtuu aina enemmän kuin me tajuamme, ja niin siihen mahtui silloinkin. Koska lapseni vääntelehti rinnoillani ja kavahti niitä inhon vallassa, minä torjuin vuorostani hänet. Silloin se oli mielestäni oikein ja kohtuullista, vaikka hän oli paljon pienempi kuin minä. Sen hetken jälkeen olemme taistelleet keskenämme niin sitkeästi ja raivokkaasti, että se on minusta lähestulkoon ihailtavaa.”

Kirja rakentuu Evan Franklinille jälkeenpäin kirjoittamista kirjeistä, mikä luo kerrontaan hyvin henkilökohtaisen otteen. Vaikka aluksi ei lukijasta siltä vaikutakaan, on tarinan Eva uskollisin, rakastavin, sitkein ja anteeksiantavin äiti.

Kirjasta on myös tehty Lynne Ramsayn ohjaama elokuva vuonna 2011. Evaa esittää Tilda Swinton ja teini-ikäistä Keviniä Ezra Miller.

Henriikka, KIR14SN