KUUKAUSI OPETUSHARJOITTELUA USA:SSA

Hakeutuessani Ammatilliseen opettajakorkeakouluun olin jo valmiiksi päättänyt toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni opiskelijavaihdosta ulkomailla. Saatuani tiedon opiskelijapaikasta ilmoittelin opettajakorkeakoulun kansainvälisyyskoordinaattorille Esa Virkkulalle kiinnostuksestani. Syyslukukauden alkajaisiksi laitettiinkin kyselyä itseäni eniten kiinnostavaan OAMKin yhteistyöoppilaitokseen eli Southern Utah Universityyn Cedar Cityssä, Utahissa. Siellä oltiin heti innostuneita ja saman tien alettiin valmistelemaan kuukauden kestävää opetusharjoitteluani. Mukaan matkaan oli tarkoitus lähteä myös perheeni eli puoliso ja kolme erityislasta.

Cedar Cityä ympäröivät vuoret

Vaihtobyrokratian näkökulmasta Yhdysvallat ei ole välttämättä helpoin kohde, vaan paperitöitä oli tehtävä ”ihan huolella”. Lisäksi USA:han haluavan tulee käydä Helsingin lähetystössä haastattelussa viisumia varten. Myös viisumin hakuprosessista koituu hieman kustannuksia, mikä kannattaa ottaa huomioon vaihtokohdetta miettiessä.
Yhdysvallat oli kuitenkin ehdottomasti kaiken vaivan arvoinen! Vieraanvaraisuus ja ystävällisyys olivat huippuluokkaa ja opetuksen seuraaminen sekä keskusteleminen opiskelijoiden ja opettajien kanssa sujui helposti. Äärimmäisen kauniin kampusalueen lisäksi Cedar City tarjosi huikeat mahdollisuudet vapaa-ajan viettoon upeissa luonnonpuistoissa, vuorilla ja kanjoneilla. Päivän ajomatkan säteelle osui myös monia näkemisenarvoisia paikkoja, kuten Grand Canyon, Hooverin pato ja Las Vegas.

Auringonlasku Grand Canyonissa

Alustavasti oli suunniteltu, että olisin seuraamassa opettajien koulutusta ja paikallinen mentorinikin oli valittu tätä ajatellen. Aloituskeskustelussa päätettiin kuitenkin sairaanhoitajataustani vuoksi ottaa rinnalle myös heidän sairaanhoitajakoulutuksensa tunteja ohjelmaan. Sain melko vapaasti katsoa heidän kurssitarjonnastaan opetuskokonaisuudet ja yksittäiset tunnit, jotka kiinnostivat eniten ja mentorini myös ehdotti joitakin tavoitteisiini sopivia kursseja. Kaikki opettajat olivat innoissaan saadessaan tunneilleen vierailijan heidän näkökulmastaan vähän harvinaisemmasta maasta ja Suomen koulujärjestelmästä oltiin kiinnostuneita. Pääsin pitämään opettajaopiskelijoille kokonaisen oppitunninkin Suomen koulutusjärjestelmästä, mikä oli mieleenpainuva ja mukava kokemus.

Opettajankoulutuksen rakennus

Perheen kanssa hyväksi ratkaisuksi osoittautui asunnon vuokraaminen loma-asuntoja välittävän VRBO:n kautta. Kouluikäiset lapseni tekivät päivisin isän avustamana omia koulutehtäviään, yksi sai lähtiessä listan tehtävistä sekä kokeista, toiselle opettaja laittoi päivittäin tehtävät ja kokeet pilvipalveluja hyödyntäen. Kuukauden kielikylpy englannin kielisessä ympäristössä kehitti myös aiemmin kieltä osaamattoman ekaluokkalaisen valmiuksia ja rohkeutta opetella sekä käyttää kieltä. Omia valmiuksiani englanniksi opettamiseen harjoittelu kehitti huimasti.

Suosittelen lämpimästi vaihtokokemusta kaikille, tätä mahdollisuutta ei kannata jättää käyttämättä!

Sini Hiltunen

Yliopiston kellotorni

Saatat pitää myös näistä...

Vastaa