Maahanmuuton moninaiset syyt – hanketyöntekijä valaistuu

Olen tämän vuoden alusta lähtien ollut mukana hankkeessa, jonka tavoitteena on auttaa korkeasti koulutettuja maahanmuuttajia työllistymisessä. SIMHE polku -hankkeessa tunnistetaan maahanmuuttajan osaaminen, suunnitellaan ja toteutetaan hänen mahdollisesti tarvitsemansa täydennyskoulutus ja tuetaan työpaikan hakemisessa ja työllistymisessä.

Olen pohtinut, keitä nämä korkeasti koulutetut maahanmuuttajat ovat, mistä he tulevat, kuinka paljon heitä on. Olen osallistunut maahanmuuttoa käsitteleviin tilaisuuksiin ja lukenut aiheeseen liittyviä raportteja ja artikkeleita. Vähitellen minulle on alkanut kirkastua, että kyse on erittäin monimuotoisesta ilmiöstä ja kohderyhmästä.

Syyt maahanmuuttoon ovat moninaiset: joku on tullut työn, joku rakkauden perässä, joku Suomeen komennuksen saaneen puolison mukana, joku kiintiöpakolaisena, joku turvapaikanhakijana. Kasvava ryhmä ovat toisen polven maahanmuuttajat, jotka ovat syntyneet ja käyneet koulunsa Suomessa. Ovatko he itse asiassa enää maahanmuuttajia? Millä nimellä maahanmuuttajataustaisia henkilöitä pitäisi kutsua vai onko tarpeen kutsua heitä millään nimellä?

Näitä asioita pohdittiin Kielen avulla osalliseksi -hankkeen seminaarissa toukokuussa Oulun yliopistolla. Seminaarin aiheena oli Toisenlaisia tarinoita maahanmuutosta: koulutetut osaajat työelämässä. Tavoitteena oli tuoda ulkomaalaista taustaa olevien ihmisten omia kokemuksia esille heitä itseään koskevassa asiassa eli maahanmuuttajana Suomessa elämisessä.

Seminaarissa puhui tutkijatohtori Tuuli Kurki, joka on laajasti perehtynyt erityisesti nuorten maahanmuuttajien asemaan, koulutukseen, tukeen ja ohjaukseen Suomessa. Hän lanseerasi väitöstyössään käsitteen maahanmuuttajaistaminen, jolla hän tarkoittaa maahanmuuttajiksi tekemistä.

Maahanmuuttajiksi nimetään ihmisiä, joiden taustat ovat hyvin moninaiset. Lähtömaa, maahanmuuton syy, kansalaisuus, etnisyys, äidinkieli, koulutustausta, ikä, uskonto, työkokemus ovat erilaisia. Päätöksenteossa, mediassa ja jokapäiväisissä kohtaamisissa heitä kuitenkin käsitellään yhtenä yhtenäisenä ryhmänä ”maahanmuuttajina”, vaikka heidät pitäisi nähdä yksilöinä.

Kurjen mukaan hyvää tarkoittavat opettajat, opinto-ohjaajat ja projektityöntekijät voivat tahtomattaankin vahvistaa maahanmuuttajien marginalisointia ja syrjäytymistä koulutuksessa ja työelämässä. Maahanmuuttajia koulutetaan ja kotoutetaan työmarkkinoiden tarpeisiin heille ”sopiviksi” ja ”realistisiksi” katsottuihin ammatteihin, esimerkiksi hoitotyöhön.

Seminaarissa nousi esille myös työmarkkinoilla oleva ristiriita puheiden ja tekojen välillä. Toisaalta Suomeen halutaan saada lisää korkeakoulutettuja osaajia. Toisaalta maassa jo olevien maahanmuuttajataustaisten osaajien on vaikea saada töitä.

Yksi selkeä haaste työllistymisessä on puutteellinen suomen kielen taito. Esimerkiksi kansainvälisissä tutkinto-ohjelmissa opiskelu tapahtuu englannin kielellä, ja valmistumisen jälkeen opiskelijan on vaikea saada Suomesta töitä ilman riittävää suomen kielen taitoa. Rajkumar Sabanadesan toteaa mainiossa kolumnissaan, että suomen kieli ei ole ongelma vaan ratkaisu: Suomen tulisi panostaa ulkomaisten opiskelijoiden suomen kielen koulutukseen – investointi kielikoulutukseen on investointi tulevaisuuteen.

Latekoe Lawson Hellu nosti seminaarissa esille ongelman, joka liittyy korkeakoulutettujen maahanmuuttajien työskentelyyn kansainvälisissä yrityksissä, joissa työkielenä on englanti: tarvetta suomen kielen opiskelulle ei näyttäisi olevan. Kuitenkin kun eteen tulee tilanne, jossa ulkomaalaistaustaisen työntekijän pitää hakea uutta työpaikkaa, työllistymisen esteenä voi olla puutteellinen suomen kielen taito. Kansainvälisiä osaajia tulisikin tukea ja kannustaa suomen kielen opintoihin.

Suomen kielen taito tukee myös kotoutumista ja helpottaa arki- ja perhe-elämää, mm. yhteistyötä päiväkodin ja koulun kanssa. Näin totesi puolison mukana Suomeen tulleen Nafisa Yeasmin: ilman kielitaitoa hän ei olisi pystynyt tukemaan lapsiaan kouluopinnoissa.

Kotimaassaan oikeustieteen tutkinnon suorittanut Yeasmin teki Suomessa aluksi päiväkotiapulaisen töitä ja toimi pizzeriayrittäjänä, mutta on sittemmin suorittanut yhteiskuntatieteiden tohtorin tutkinnon. Nykyisin hän tutkii ja edistää maahanmuuttajien työllistymistä Lapin yliopistossa.

Suomessa jo 47 vuotta asunut Shahnaz Mikkonen totesi, että työpaikalla maahanmuuttajaa ei pitäisi kohdella oman kulttuurinsa edustajana vaan yksilönä, ammattilaisena muiden joukossa: hän oli hammashoitaja, ei iranilainen hammashoitaja. Mikkonen oli perustamassa Oulun kansainvälistä toimintakeskusta Villa Victoria ja toimi pitkään toiminnanohjaajana siellä.

Mikkonen totesi, että maahanmuuttajataustainen työntekijä pitää perehdyttää myös työpaikan ääneen lausumattomiin tapoihin ja käytänteisiin. Olisi hyvä, jos maahanmuuttajalla olisi nimetty tukihenkilö työpaikalla työsuhteen alkuvaiheessa. Asiat, jotka ovat suomalaisille itsestään selviä, eivät ole niitä muualta tulleille.

SIMHE polku -hankkeessa on tärkeää tunnistaa maahanmuuttajien erilaiset tilanteet ja suunnitella erilaisia palvelupolkuja erilaisiin tarpeisiin. Myös yhteistyö yritysten kanssa on tärkeää, jotta voimme huomioida yritysten tarpeet mallin ja koulutuksen suunnittelussa.

Sirpa Puolakka, hankeasiantuntija

SIMHE polku – osaamisen tunnistamisesta ja täydentämisestä työllistymiseen -hanke on osa opetus- ja kulttuuriministeriön valtakunnallista Kotona Suomessa -ESR-toimenpidekokonaisuutta. Kyseessä on valtakunnallinen hanke, jossa toimijoina ovat Oulun ammattikorkeakoulun lisäksi pääkaupunkiseudulla toimiva Metropolia Ammattikorkeakoulu ja Itä-Suomessa toimiva Karelia-ammattikorkeakoulu. Rahoituksen hankkeelle on myöntänyt Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Hanke toteutetaan vuosina 2019-2020.