Hiiohoi! Jotain vänkää horisontissa – ajatuksia korkeakoulujen yhteistyöstä

Kirjoittajat

Eeva-Liisa Oikarinen
Tutkijatohtori, Oulun yliopiston kauppakorkeakokulu

Sari Alatalo
Lehtori, Oulun ammattikorkeakoulu

Taina Vuorela
Yliopettaja, Oulun ammattikorkeakoulu

HURMOS-hankkeessa Oamk, liiketalouden osasto, ja Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu työskentelivät tiiviissä yhteistyössä 2,5 vuoden ajan. Yliopiston tutkimustyön painotus, teorioiden ja mallien kehittäminen, sekä Oamkin soveltava tutkimusote ja tiiviit kontaktit yrityksiin olivat toisiaan täydentäviä työtapoja ja vahvuuksia tutkimushankeyhteistyössä. Hankkeessa tiivistä yhteistyötä jo sen valmisteluvaiheesta lähtien tehneet Taina, Sari ja Eeva-Liisa päättivät hankkeen jälkimainigeissa pohtia ajankohtaista teemaa,  korkeakoulujen välisiä yhteistyömahdollisuuksia, myös opetuksen näkökulmasta ja pyysivät mukaan pari kollegaa tuomaan ideoita ja näkemyksiä yhteistyöstä.

Yhteisistä tutkimushankkeista kohti yhteistyötä opetuksessa

Jos pohditaan, mistä korkeakoulujen yhteistyö lähtee helpoimmin liikkeelle, niin ehkä se on juuri tiiviimmästä tutkimushankeyhteistyöstä. On hiukan haastavaa mieltää, että yhteistyö alkaisi opetuksesta, koska tämä voi johtaa ajatukseen yhdestä korkeakoulusta. Sen sijaan meidän on hyvä pohtia, millä tavalla yhteistyötä rakennetaan niin, että meidän omat vahvuutemme ja erilaisuutemme tulevat esiin. Yliopiston käytävillä on kuultu mm. seuraavaa:

”Ei yritys katso yhteistyötä organisaation jaon näkökulmasta, vaan se katsoo yritystarpeen näkökulmasta.”

Yritykset eivät siis välttämättä ole kiinnostuneita siitä, onko heidän yhteistyökumppaninsa yliopisto vai korkeakoulu. Yrityksille merkitystä on enemmänkin sillä, että yhteistyö vastaa heidän tarpeitaan.

Vahvuuksien ja erityispiirteiden tunnistaminen ja hyödyntäminen

Yhteistyön kulmakivenä voidaan pitää osapuolien vahvuuksien ja erilaisuuksien hyödyntämistä. Kauppatieteellisellä alalla yliopisto keskittyy teoreettiseen työskentelyyn, kun taas ammattikorkeakoululla on erityisen vahvat kontaktit yrityksiin. Amkin näkökulmasta katsottuna yliopistossa unohdetaan joskus käytäntö ja yritysten päivittäiset haasteet. Oulussa ilmassa on ollut jo pitkään halua löytää synergioita ja yhteisiä hankeaihioita (vrt. OIA), joissa huomioidaan mukana olevien toimijoiden laajemmat strategiset painoalat. Amkin käytävällä on kuultu mm. seuraavaa:

”Sehän lähtee varmaan hankehommista aika pitkälti; että löytyisi synergioita hankkeissa ja yhteisiä tahtotiloja ja tokihan meillä amkin alat määrittää, minne meidän pitäisi keskittyä, mutta niiden sisältä löydettäisiin hyviä hankeaihioita.”

Mitä uniikkia sitten yliopisto tai ammattikorkeakoulu voisi antaa yhteistyöhön? Luonnollisesti yliopistolla on teoreettisen tutkimuksen kautta poikkeuksellista osaamista, mikä tunnistetaan myös ammattikorkeakoulussa. Amkkien erityisosaamista ei taas välttämättä yliopistolla heti tunnisteta; niillä on vahvaa osaamista nimenomaan soveltavan tutkimuksen puolella ja pitkät perinteet yritysyhteistyöstä (esim. liiketoiminnan/palveluiden kehittämisen yhteiskehittelytyöpajat ja niiden tutkiminen). Vaatii avoimuutta ja ehkä nöyryyttäkin työskennellä ruohonjuuritasolla.

Perinteisesti on lähdetty liikkeelle siitä, että pedagoginen näkemys ja kokemus on vahvempaa ammattikorkeakoulussa. Toisaalta on huomionarvoista, että esim. kauppakorkeakoulun opettajat suorittavat aktiivisesti pedagogisia opintoja ja pyrkivät kehittämään opetukseen liittyvää osaamistaan.

Miten kehittää opetusta yhteistyössä?

Opetuksen suhteen voitaisiin katsoa oppimistavoitteita ja opintojaksokohtaisia sisältöjä sekä niiden yhteisiä tarttumapintoja. Yliopiston puolella onkin tuotu esiin mm. seuraava ajatus: menetelmäopintoja voisi opettaa yhteisesti massaluennoilla.

”Pitäisi kattoa opintojaksokohtaisesti sisältöjä ja mitä ollaan oppimassa, niin jos meillä on joku metodiksi valittu luento, niin miksi me ei voida massaluennoida sitä; ei ne asiat muutu siitä, onko ne kuulijat amkin vai yliopiston opiskelijoita.”

Opetuksessa perinteisesti ammattikorkeakoulun puolella opiskelijaryhmät ovat pienempiä ja opetusmenetelmät erityisen soveltuvia niihin. Siksi siellä nähdäänkin mahdollisena uhkana se, että opetusta joutuisi muuttamaan massamaiseksi, kun yleisenä suuntauksena on opiskelijoiden kohtaaminen yksilöinä. Muutostilanteessa nähdään kuitenkin hyödylliseksi yhteistyö, jossa hyödynnetään eri korkeakoulujen opettajien erityyppistä opetuskokemusta.

Yhteistyö tuo selkeitä hyötyjä korkeakoulujen toiminnalle. Konkreettisella tasolla voitaisiin löytää esim. alakohtaisesti yhteisiä sisällöllisiä elementtejä ja hyödyntää niitä järkevästi. Käytännön tasolla tietyt harjoitukset, luennot, vierailevat luennoitsijat tai yhteiset teemat, vaikkapa vastuullisuus, soveltuvat hyvin molempien korkeakoulujen opiskelijoille. Toki tällainen yhteistyö voi olla haastavaa toteuttaa. Yliopiston ja amkin käytäviltä kuultua:

”Resursseja säästää, esim. jos on yhteisiä oppimistavoitteita, voidaan skaalauttaa, ei tarvi pyörää keksiä uudestaan ja tehdä nollasta, […] se vapauttaa resursseja johonkin muuhun, ja yliopiston tapauksessa se tarkoittaa ensisijaisesti ja parhaimmillaan tutkimusta.”

”Mutta eihän sillä ole väliä, onko kyseessä amk vai yo, vaan sillä, että saadaan tuuletettua ruostuneita ajatuksia, ainahan se auttaa, jos puhutaan saman alan asioita, kun on vähän eri näkökulmista.”

Yhteistyöllä on mahdollista hakea erilaisia tuoreita näkökulmia opetettaviin teemoihin ja näin monipuolistaa opetusta ja oppimista.

Tiimiopettajuuttako korkeakouluyhteistyössä?

Tiimiopettajuus on nyt trendikästä ammattikorkeakouluissa, ja parhaimmillaan se voi olla toimivaa myös yliopistossa ja jopa korkeakoulujen välillä. Alussa opetus– tai valmennustyö on ’töisevää’, kun haetaan yhteistä diskurssia ja ymmärrystä, mutta kun pohja yhteistyölle jonkin moduulin, aihealueen tai opintojakson osalta on tehty, yhteistyö voi sujua kuin ’rasvattu’. Opiskelijat saavat holistisemman näkemyksen alan problematiikkaan, kun tiimiopettajuus yhdistää eri alojen opettajia/valmentajia. Samalla tiimiopettajat laajentavat omia opetus- ja tki-horisonttejaan monialaisissa opintojaksototeutuksissa.

Uhkakuvaksi voi nousta se, että tiimityöskentely voidaan nähdä paljona tekemisenä ja vähäisenä resursointina, mutta parhaimmillaan tiimiopettajuus tuo työn tekemiseen myös lisää hauskuutta. Tämä taas voidaan yhdistää positiivisesti työhön sitoutumiseen – ainakin huumorin tutkijoiden näkövinkkelistä ajateltuna.

Yhteistyön esteiden purkamiseen tarvitaan asennemuutosta kaikilta!

On selvää, että asennetyötä tarvitaan monella eri tasolla, jotta yhteistyölle rakennettaisiin mahdollisimman hyvä pohja.  Korkeakouluilla on juurtuneita asenteita yhteistyötä kohtaan ja näiden purkaminen vaatii paljon työtä kaikilta. Yliopiston työntekijät voivat kokea, että korkeakouluyhteistyön tekemistä ei arvosteta riittävästi. Pelko ja asenteet voivat olla esteinä yhteistyölle. Kampuksella koettua:

”Kai se on ihmisten korvien välissä; pelätään jotain, nähdään jotkut asiat uhaksi, ehkä se on enemmän asenteellista tai jotain sellaista, mikä ei ehkä oo kovin rationaalista; se pitäisi saada jotenkin silotettua, että olisi rohkeutta kattoa avoimin mielin.”

Myös korkeakouluopiskelijoiden välillä on raja-aitoja, joiden purkamiseen on hyvä panostaa konkreettisesti sekoittamalla opiskelijaryhmiä, jotta opiskelijat pääsevät oppimaan toisiltaan. Yliopiston opiskelijat odottavat ehkä enemmän työelämältä jo uran alkuvaiheessa. Ammattikorkeakoulun opiskelijoilla on mahdollisesti joiltain osin realistisempi käsitys yhteiskunnasta, työelämästä ja yrityksistä heti valmistuttuaan.

Jotain vänkää horisontissa

Se, miten asennemuutos ja konkreettinen yhteistyö lähtee liikkeelle, herättää erilaisia mielipiteitä korkeakouluissa. Alussa on varmastikin tärkeää, että edetään rohkeasti yritysten ja erehdysten kautta niin, että hyväksytään  epäonnistumisen mahdollisuus.

Selvää on, että haluamme yhteisen pöydän ääreen, sekä virallisissa että epävirallisissa yhteyksissä yhteisellä kampuksella ja useamman kerran vuodessa, jotta on mahdollista tuoda esille yhteisiä hanke- ja opetusteemoja sekä kehitellä uusia aihioita yhdessä. Tiedä, mikä aarre sieltä löytyy!

Kirjoittajat: Eeva-Liisa Oikarinen toimii tutkijatohtorina Oulun yliopiston kauppakorkeakoulussa. Hän on toiminut HURMOS-huumorista strategisia työkaluja innovatiiviseen liiketoimintaan tutkivan yliopiston ja Oamkin yhteishankkeen projektipäällikkönä yliopistolla vuosina 2015-2017 ja väitellyt huumorista rekrytointimainonnassa keväällä 2018.

Sari Alatalo toimii lehtorina Oulun ammattikorkeakoulun liiketalouden osastolla keskittyen nimenomaan viestintään englannin kielellä. Hän toimi projektipäällikkönä yhteisessä HURMOS-hankkeessa ammattikorkeakoulun puolella. Tällä hetkellä hän valmistelee väitöskirjaansa mm. leikillisyyden ja huumorin käytöstä yritysviestinnässä.

Taina Vuorela toimii yliopettajana Oamkin liiketalouden osastolla fokusoituen palveluliiketoiminnan ja kansainvälisen yritysviestinnän opetus-, tutkimus- ja kehitystoimintaan. Lisäksi hän toimii Oamkin tki-tiimissä ja julkaisuneuvostossa. Vuorela on väitellyt Helsingin kauppakorkeakoulussa vuonna 2005. Väitöstyössään hän tutki kansainvälisten liikeneuvottelijoiden käyttämiä viestinnällisiä strategioita diskurssianalyysin avulla.