Kirjoittajat

Sampo Mielityinen
Yliopistonlehtori
Itä-Suomen yliopisto

Leena Nikander
Yliopettaja
Hämeen ammattikorkeakoulu, ammatillinen opettajakorkeakoulu, HAMK Edu

Kuinka pakohuone (escape room) toimii oppimisen välineenä? Mihin pedagogista pakohuonetta suunniteltaessa ja toteutettaessa kannattaa panostaa? Pyrimme vastaamaan kysymyksiin tässä tekstissä oman pakohuonekokeilumme pohjalta.

Toteutimme Peda forum 2019 -päivillä korkeakoulupoliittisen pakohuoneen. Taustatarinamme mukaan huoneeseen tuleva ryhmä oli University of Finlandin pedagoginen kehittämistyöryhmä, joka oli kutsuttu kesäloman päätteeksi koolle valmistelemaan vararehtorille 20 minuutissa ”kolmen pointin” pedagoginen kehittämissuunnitelma. Ryhmän tuli koota suunnitelma huoneessa olleiden tehtävien ja vihjeiden perusteella. Osa tehtävistä perustui digitaalisiin työkaluihin ja osa perinteiseen pakohuonetarpeistoon (lukot, rasiat).

Pakohuoneessamme kävi päivän aikana yhdeksän ryhmää, joissa oli yhteensä 38 osallistujaa. Huoneessa oli kerralla enimmillään viisi osallistujaa. Suurin osa ryhmistä ratkaisi tehtävät oikein annetun ajan puitteissa.

Suunnittelu

Pidimme useampia yhteisiä suunnittelupalavereita, joiden välillä työryhmän jäsenet valmistelivat sovitusti yksittäisiä pakohuoneen elementtejä. Tapaamisiin kannattaa panostaa: Pakohuoneen tarina ja tehtävien ideat rakentuvat ja testautuvat parhaiten yhteisessä keskustelussa. Tehtäviä voi suunnitella itsenäisesti, mutta niiden toimivuus ja ymmärrettävyys paljastuu vasta, kun niitä yrittää selittää suullisesti toisille.

Suunnittelua tuki vahvasti se, että yhdellä työryhmän jäsenellä oli laaja kokemus pakohuoneista. Suunnittelun apuna käytettiin Katleena Kortesuon kirjaa ”Pakohuone: suunnittele, toteuta, pakene” (Karisto, 2018) sekä Marika Lähdeniemen ja Mira Kiurun AMK-opinnäytetyötä ”Pelastakaa Karvamato: Pakohuone ryhmäytymisen välineenä alakoulussa” (2018). Kortesuon teosta voi lämpimästi suositella – se tarjoaa sekä orientaatiota pakohuoneiden logiikkaan että rutkasti konkreettisia ideoita toteutukseen.

Teimme varhain visuaalisen jäsennyksen pakohuoneen vihjeiden ja tehtävien ajallisesta rakenteesta. Tämä oli välttämätöntä rakenteen hahmottamiseksi, pakohuoneen keston arvioimiseksi sekä työryhmän keskinäisten vastuiden jakamiseksi. Visuaalinen jäsennys pakohuoneesta oli myös korvaamaton apu toteutusvaiheessa, jossa piti pystyä nopeasti tarvittaessa auttamaan ryhmää ja palauttamaan huone lähtötilanteeseen.

Viimeisessä suunnitteluvaiheessa teimme vielä yksityiskohtaiset ohjeet ja luettelot toteutusta varten:

• Mitä välineitä tarvitaan ja kuka ne tuo paikalle?
• Miten uusi ryhmä ohjeistetaan tilan ulkopuolella?
• Miten pakohuoneen tarina kulkee yksityiskohtaisesti?
• Miten pakohuone ”nollataan” – eli kuinka tila valmistellaan edellisen ryhmän jäljiltä niin, että uusi ryhmä voi aloittaa pelin?

Tilan valmistelu

Pakohuoneemme toteutettiin tavallisessa luokkahuoneessa Helsingin yliopiston Kumpulan kampuksella. Tilan järjestäminen pelikuntoon vaati reilut kaksi tuntia siitä huolimatta, että tarvittava välineistö ja vastuut niiden tuomisesta oli sovittu täsmällisesti. Vasta paikan päällä näkee kunnolla, mitä rajoituksia ja mahdollisuuksia tila tarjoaa pakohuoneelle.

Tilan järjestämiseen kannattaa siis varata aikaa ja pyrkiä näkemään tehtävästä toiseen siirtymisen logiikka osallistujan kannalta:

• Miten tila ja sen kalustus ohjaavat pelaajien liikettä?
• Miten vihjeet ja tehtävien välineistö sijoitellaan tilaan mahdollisimman toimivasti?
• Mitkä osat tilasta on syytä rajata pelialueen ulkopuolelle (vaikkapa siksi, että ne sisältävät särkyviä tai pelin kannalta tarpeettomia tavaroita)?
• Kuinka tilan varustusta voidaan käyttää pakohuoneen tunnelman luojana?

Koska pakohuoneessamme osallistujien tuli käyttää nettiä tarjolla olleen tabletin avulla, valmisteluvaiheessa piti myös varmistaa langattoman verkon toimivuus ja tabletilla olleiden työkalujen resetoitavuus ryhmien välillä.

Toteutus

Toteutuksessa jaoimme työryhmän jäsenille selkeät roolit:

• Ryhmän ohjeistaja ennen pakohuoneeseen tuloa.
• ”Pedagoginen suunnittelija”, joka oli pakohuoneessa pelin ajan. Hän seurasi ryhmän toimintaa pakohuoneessa ja antoi tarvittaessa vihjeitä ja apukysymyksiä ryhmälle. Lähes kaikki ryhmät tarvitsivat ainakin yhden vihjeen, jotta he pääsivät eteenpäin pattitilanteesta.
• Henkilö, joka vastasi yhdessä tehtävässä ryhmän puhelinsoittoon ja antoi vihjeen.
• Pelin jälkeisen palautteen ja reflektoinnin kokoaja.
• Huoneen resetointi tehtiin yhdessä kuitenkin niin, että pedagoginen suunnittelija vielä varmisti tilan kunnon ennen uuden ryhmän päästämistä tilaan.

Selkeä roolitus oli välttämätöntä pakohuoneen sujuvalle toteutukselle. Rytmi oli varsin tiukka, koska huoneeseen tuli uusi ryhmä 30 minuutin välein. Ilman roolitusta tämä ei olisi onnistunut.

Ryhmien välillä oli melko isoja eroja tehtävien suorittamisessa. Tehtäviin tartuttiin eri järjestyksessä, ja ryhmien organisoituminen vaihteli: toisinaan kaikki olivat yhden vihjeen kimpussa, ja välillä ryhmä jakautui selkeästi kahdeksi pariksi, jotka työstivät eri tehtäviä. Sama tehtävä saattoi olla yhdelle ryhmälle yksinkertainen ja toiselle lähes ylipääsemätön. Vetäjän tulikin seurata ryhmäläisten toimintaa huolella ja miettiä, millaisen vinkin antaisi ja missä vaiheessa.

Palautetta

Jälkikäteinen reflektointi oli vapaaehtoista, mutta kaikki ryhmät osallistuivat siihen. Monen osallistujan tavoitteena oli pakohuoneen rakentaminen omaan opetukseen tai yhteisöllisyyden vahvistamiseen, joten yhteinen jakaminen tuntui tarpeelliselta.

Palautteiden yleissävy oli kiittävä ja myönteisiä tunteita esiin nostava: pakohuonetta kuvailtiin muun muassa ”virkistäväksi”, ”voimaannuttavaksi”, ”toiminnalliseksi”, ”inspiroivaksi”, ”osallistavaksi” ja ”hauskaksi”. Leikin ja tiedon yhdistämistä kiiteltiin, samoin pakohuoneen yhteistoiminnallisuutta: sen koettiin kehittävän yhteistyötaitoja ja olevan mukava tapa tutustua toisiin. Yhteistyö oli sujunut myös tuntemattomien kanssa, ja ryhmän vahvuudet olivat täydentäneet toisiaan.

Palautteissa pakohuoneen tunnistettiin opettavan osallistujille jaettua johtajuutta, ongelmanratkaisutaitoja, yhteistyötaitoja sekä luovuutta. Pakohuoneen soveltamismahdollisuuksia nähtiin esimerkiksi ryhmäyttämisessä, fuksitapahtumassa, digimentoroinnissa, luovan ajattelun kehittämisessä, perehdyttämisessä, työpaikan rentoutuspäivässä sekä ylipäätään fasilitoinnissa.

Pakohuoneen rytmi koettiin sopivaksi – aikaa oli riittävästi, mutta ei kuitenkaan liikaa. Mahdollisuus oman puhelimen käyttämiseen sai sekä kiitosta että kritiikkiä hämmentävyydestä. Tarvittaessa vihjeen antavan avustajan läsnäolo huoneessa koettiin tarpeelliseksi. Kehittämisideoita saatiin sekä huoneen yksittäisten elementtien toimivuudesta että yleisesti tehtävien luonteesta: pedagogisen pakohuoneen keskeinen haaste onkin saada tehtäviin sopiva yhdistelmä pelillisyyttä ja haluttuja asiasisältöjä.

Kokemus oli kaikkiaan meille toteuttajille innostava ja inspiroiva. Kannustamme lämpimästi opettajia ja ohjaajia rakentamaan omia pakohuonesovelluksiaan – ja jakamaan kokemuksiaan. Ideoiden pallottelu ja vuorovaikutus on pakohuonepedagogiikankin kehittämisen perusta.

Pakohuone järjestettiin osana Korkeakoulupedagogiikkaa yhteistyössä (KOPE) –hanketta. Sen suunnitteluun ja toteutukseen osallistuivat seuraavat tahot:

Suvi Eriksson, koulutuspoliittinen asiantuntija, Suomen Ekonomit

Irene Hein, yliopettaja, Haaga-Helian ammattikorkeakoulu, ammatillinen opettajakorkeakoulu

Sampo Mielityinen, yliopistonlehtori, Itä-Suomen yliopisto

Leena Nikander, yliopettaja, Hämeen ammattikorkeakoulu, ammatillinen opettajakorkeakoulu

Kuva: bixabay.com